Päivän kukkija: vuorenkilpi + inhokkikasvigallup

20160510_päivän_kukkija_vuorenkilpi - 3.jpg

20160510_päivän_kukkija_vuorenkilpi - 4.jpg

20160510_päivän_kukkija_vuorenkilpi - 2 (1).jpg

Vanhempieni pihassa kasvaa vuorenkilpiä varmasti sata neliötä. Talo sijaitsee kallioisen rinteen juurella ja rinteeseen 50 vuotta sitten istutetut vuorenkilvet ovat tehneet kuihtuneista lehdistään oman multansa ja levinneet koko rinteeseen. Veikkaan, että vannoutunut vuorenkilven vihaajakin pitäis tuota näkyä kukinta-aikaan kauniina. Pitääkin joskus käydä kuvaamassa se. Sieltä olen tuonut meidän pihaankin  vuorenkilpiä tien vierustan matalan muurikiven vierelle koko tontin mitalle. Muualla niitä ei meilläkään kasva, koska leviää kovasti ja oikeastaan vaatii sen ison alan ollakseen näyttävä. Matalana kasvina ei kuitenkaan tasamaalla näytä hyvältä. Vuorenkilpi onkin siis parhaimmillaan hankalan kuivissa luiskissa ja rinteissä, joihin ikivihreänä on oikein omiaan estämään rikkaruohojen kasvu. Mennyt talvi oli ikivihreille perennoille hankala ja vuorenkilvetkin ovat poikkeuksellisesti ottaneet vähän siipeensä, joten vaatii jokusen viikon, että kuolleet lehdet peittyvät, pois niitä ei oikeastaan kannata kerätä, kun tosiaan tekee niistä oman multansa. Tajusin juuri, että blogi taitaa täyttää näinä päivinä 3 vuotta ja olen varmaan kirjoittanut joka vuosi nämä samat päivän kukkija -jutut. Pitääkin joskus verrata, että onko mieli muuttunut. Muutenkin homma varmaan toistaa itseään, sama pihahan tämä joka vuosi on, joten kukaan ei varmaan huomaisi, jos postaisin viimevuotiset jutut uusiksi 😉

Olisi muuten tosi kiva tietää, että mitkä ovat teidän inhokkikasvejanne ulkonäön puolesta, eli jos jätetään huomiotta esim. liiallinen leviäminen. Keltaisista kukista en ylipäätään juurikaan tykkää, mutta vaikka kuinka mietin, niin en kyllä nyt varsinaista inhokkia keksi. Tiedän kuitenkin, että monelle se on juuri vuorenkilpi.

Blogin yleisin kuva kautta aikain on varmaan niinkin kaunis kohde kuin kompostorin lämpömittari 🙂 En koskaan lakkaa hämmästelemästä, miten kompostori pystyy osittaisen tyhjennyksen jälkeen lämpenemään 40 astetta parissa päivässä, niinkuin nytkin. Kompostorin vieressä voi käydä lämmittelemässä navakalta tuulelta, sillä kyljet suorastaan hohkaavat lämpöä. Multaa tiedossa siis taas.

20160510_päivän_kukkija_vuorenkilpi - 2.jpg

 

Koti Sisustus
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.