Paluu sisätiloihin

Auringossa haalistuneet torkkupeitot ja tyynyt on kuivateltu ja varastoitu kellariin pingispöydän seuraksi. Meni aika monta vuotta, että sain kellarikerroksen suuren varastohuoneen jaettua verhoilla kahteen osaan ja hankittua betonilattialle terassimattoa, jolloin pingistä pelatessa varpaat ei palele eikä pallo katoa hyllyille telttojen ja joulukoristeiden sekaan.

Nyt pitäisi löytää intoa keittiöremonttiin, jota myös on harkittu jo useampi vuosi. Edellinen suunnitelma on neljän vuoden takaa, mutta siihen en ollut tyytyväinen, ja seuraavan suunnitteluajan varasin ensi viikolle. Meillä on kaikki kodinkoneet tulossa elinkaarensa päähän, kaikkia on jo korjattu ainakin kertaalleen ja astianpesukonetta ei tahdo saada enää päälle, uunin hälytys ei toimi, mikrokin kenkkuilee ja viinikaapissa ei toimi kuin valo. Ja kaikki muukin on 16 vuotta vanhaa eikä uutenakaan ihan laadukkainta materiaalia. Suurin ongelma taitaa olla se, että sisustusblogeja seuratessa omat toiveet ovat vähän eri tasolla kuin peruskeittiökauppiaan suunnittelutaidot. Mistä sekin johtuu, että tuntuvat kaikki olevan miehiä?

Nyt täytyy ryhdistäytyä ja lähteä joko sienimetsään tai kukkasipuliostoksille, muuten menee koko sunnuntai pyjamassa notkumiseksi. Mukavaa lomaviikkoa syyslomalaisille!

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *