PROVENCE NYT JA AINA: Rotkoja
Matkalla leipäkauppaan oli kyltti Gorges d’Oppedette. Koska ohjelmassa oli käydä Gorges du Verdonissa, joka on suuri rotko, päättelimme tämänkin olevan jonkinlainen rotko ja lähdimme sinne ihan ex tempore. Matka oli kerrankin oikeasti lyhyt, ehkä 10 minuuttia ja määränpäässä olikin tosi hieno paikka. Koko kierros olisi ollut 7 kilometriä, mutta kuumuuden takia päätimme valita lyhyen, mutta jyrkän reitin, eli kivuta alas rotkoon ja samaa tietä takaisin. Paikka oli tosi hieno ja oli hauska kivuta paikoin tosi jyrkkiä seinämiä, joihin oli kiinnitetty rautakaiteita avuksi. Kävelimme rotkon pohjaa niin pitkälle, kunnes tuli vaara-merkki ja niin paljon vettä, että kastumatta ei olisi eteenpäin päässyt. Poika kuvasi taas innoissaan lintuja, kotkia ja jotain elämänpinnan antavia pikkulintuja. Sitten hikinen kiipeäminen ylös ja ah miten ihanaa oli päästä takaisin uima-altaan viileyteen.
Seuraavana päivänä lähdimme sitten koko päivän reissulle tuonne suurelle rotkolle. Ajelimme monen mukavan kylän läpi ja lopulta näkyviin tuli turkoosi tekojärvi. Siitä alkoi serpentiinitie jyrkkää rotkon reunamaa pitkin, jossa pysähdyimme vähän väliä ihastelemasn maisemia. Tarkoitus oli täälläkin kivuta alas rotkoon, mutta emme löytäneet reittiä, homma näytti aivan hurjalta ja oli ihan liian kuuma. Joten hurautimme tunnelia pitkin melko alas ja kipusimme vain vikan pätkän rotkon pohjalle viilentelemään jääkylmässä joessa. Tai purossa. Vettä oli nyt todella vähän. Täältä hurautimme Rougoniin lounaalle, paitsi, että oli siesta ja avoinna vain lättypaikka, creperie. Söimme sitten suolaisen lätyn ruuaksi ja makean jälkiruuaksi korppikotkien kaarrellessa vieressä. Upeammassa maisemassa tuskin on tullut syötyä. Lounaan jälkeen palasimme järvelle ja matkalla näimme yhden pitkäsarvisen vuoristoasukin. Järvellä vuokrasimme polkuveneen ja lähdimme polkemaan rotkoon. Hyppelimme veneesta uimaan lämpimään veteen japanilaisten katsellessa äimistyneinä. Vinkiksi voin sanoa, että järven toiselta laidalta olisi löytynyt sellaisia polkuveneitä, joissa on tikkaat perässä. Eräs perheemme jäsen ei meinaan päässyt merenneitomaisen sulavasti takaisin veneeseen vaan jäi sätkimään reunalle takapuoli pystyssä kuin kala kuivalla maalla, kunnes kiskottiin veneeseen. Kahdesti. Mutta kivaa oli ja veneily-uiminen oli ihan ehdoton ennen parin tunnin kotimatkaa. Matkalla söimme muuten maailman makeimmat jäätelöpuikot. Kaupoissa ei myydä yksittäisiä tuutteja tai puikkoja, joten valitsin kotimatkalla marketista ainoan paketin, jossa oli neljä jäätelöä. Siinä oli valtavan paksu suklaakuori, jonka alla oli löysä kinuski, jonka alla oli toinen paksu suklaakerros. Poika ehti jo sanoa, ettei siinä ole jäätelöä ollenkaan ja toinen tunnusti perillepäästyä, että meinasi oksentaa, kun jäätelö oli niin makea. Ja se on aika paljon sanottu meidän sokerihiiriltä se!
