Syksyn sävyjä

Arvostetaankohan villiviiniä tänä päivänä tarpeeksi? Jotenkin tuntuu, että kärhöt ja muut näyttävästi kukkivat köynnökset ovat ehkä ajaneet siitä ohi. Lapsuudenkotini pääoven ympärillä kasvaa 50 vuotta vanha villiviini, jossa pesii orava ja josta isäni on juurruttanut meille muutaman pistokkaan. Istutin yhden näistä rinteeseen useita vuosia ennen etupihalle suunniteltua ja rakennettua pergolaporttia, mistä syystä se ei kasva ihan sen juurella, vaan kiemurtelee jonkin matkaa ensin maata pitkin ja on siinäkin oikein kaunis. Sain pergolan valmistuttua ohjattua siihen kasvamaan valmiiksi hyvässä kasvussa olevan taimen. Villiviinin etuja moniin muihin köynnöksiin nähden on sen upea kevät- ja syysväri, nopea ja rehevä kasvu ja talvenkestävyys. Meillä on säleikkövilliviini, eli siinä ei ole imukärhiä, joilla se takertuisi kiinni, vaan sitä täytyy auttaa alkuun kiipeämisessä. Terassilla keinun takana lankoja pitkin kasvava köynnös olisikin ollut todella hankala imukärhiversiona, sillä se tahtoo kasvaa ränneihin ja terassin sisäkaton lautojen väliin, mistä mies sitä keväisin kiskoo pois. Mieleni tekisi ohjata se kasvamaan tuota terassin valkoista sisäkattoa pitkin, jolloin terassille tulisi lehtimajan tuntua, mutta käytännöllisyys on tässä kohtaa toistaiseksi vienyt voiton estetiikasta. Veikkaan, että ainakaan syksyllä putoavat lehdet eivät ilahduttaisi. Mutta ehdottomasti siis suosittelen säleikkövilliviiniä kiemurtelemaan ainakin kallioille, pergoloihin tai piharakennusten seinustoille, meillä näitä on neljässä eri paikassa, jo mainittujen lisäksi sivupihan muurialtaassa koristeomenapuun juurella (jossa tahtoo hävitä hävityslistalla olevalle humalalle) ja pihavaraston takaseinällä.

Villiviini on jo saanut ruskan sävyjä

Näkymä makkarin pikkuikkunasta on jo näin syksyinen.