Syystöitä

Tänään pääsin vihdoinkin pihatöihin. Oli pääsääntöisesti ihana auringonpaiste, mutta pari ravakkaa sadekuuroakin yllätti. Toisella kertaa jäin jumiin pihavajaan ja ihmettelin tömähdyksiä katolla, kunnes tajusin, että siellähän sataa omenia. Mies niitä tuolla keittelee ja pojan kanssa kerättiin tikkaiden avulla muutama litra luumuja. Ovat kypsänä niin hyviä, että ahneuksissani nielaisin yhdestä kivenkin. Toivottavasti ei jää mihinkään suolen mutkaan jumiin.

Leikkasin joitakin korkeita perennoja jo matalaksi samalla kun poistin niiltä tuet. Esimerkiksi särkyneet sydämet ja ritarinkannukset. Mies auttoi kompostin kääntämisessä ja sain lisää multaa. Sekoitettiin viherkompostikärryyn myös puoli kottarillista biokompostorin tuotosta. Oli aivan valmista, ei tuoksunut yhtään. Levittelin niitä istutusalueille ja totesin jälleen kerran tekeväni asioita väärässä järkässä. Kirjoitinkin tänne joku aika sitten keränneeni ja kylväneeni harjaneilikkaa ja palavaa rakkautta. Nyt olivat jo ehtineet taimelle. Olisi pitänyt lisätä multaa ensin ja kylvää vasta sitten. Levittelin nyt sitten ihan kevyesti multaa sirkkalehtien lomaan. En kyllä usko, että niiden siementen piti vielä syksyllä itää, eiköhän tarkoitus ollut, että itävät varhain keväällä. Mitenkähän noiden ressujen nyt käy, kun juuri luvattiin halla- tai peräti pakkasöitä ensi viikoksi.

Huomasin myös, että maariankellossa on siemenkotia. Olen yrittänyt kasvattaa tuota kaksivuotista kaunotarta tosi monta kertaa ja tänä kesänä sain yhden (!) taimen kukintaan asti. Ja nyt siinä sitten tosiaan oli omituisennäköisiä siemenkotia, joita tutkailtuani totesin niiden olevan täynnä pieniä vaaleita siemeniä. Keräsin ne nyt talteen ja täytyy selvittää, että kannattaako ne kylvää syksyllä vai keväällä. Lisäksi toiseen kukkapenkkiin on ilmestynyt iso määrä taimia, en muista, koska ne olen kylvänyt, toivottavasti niiden ei pitänyt kukkia jo tänä vuonna. Jos selviävät talvesta, niin saatan saada upean kukinnan hienoon paikkaan muurialtaaseen, mutta ei parane nuolaista ennenkuin tipahtaa. Yleensä kun siis nuo lehtiruusukkeet eivät ole selvinneet talvesta.

Siivosin samalla myös talon yhteydessä olevan puutarhavaraston, jossa talvetan monivuotiset kukat. Tein tilaa hyllyille oven kohdalle, jotta saavat lasiovesta mahdollisimman paljon valoa. Nyt voin tarvittaessa nostaa kukat sisään, jos halla uhkaa. Vaikka tämä kesä on ollut pitkä ja lämmin, pasuunankukkani on vasta aloittelemassa kukintaansa ja perennoista yksi ei taida tänäkään vuonna ehtiä kukkaan. Olen luullut sen olevan alppiasteri, mutta googlen mukaan ei taida ollakaan. En siis tiedä, mikä asteri on, mutta pirun myöhään se kukkii. Olen siirtänyt sitä aurinkoisempaan paikkaan, että joskus näkisin sen kukkivan, mutta toistaiseksi ei ole lykästänyt. Muistelen, että tässä oli kuvallinen lappu ja sen mukaan olisi ollut valkoinen.

Tässä vähän kuvia tältä päivältä. Tuo vihreä on siis se asteri, jonka kukintaa odottelen, alemmassa kuvassa maariankellon siemenkotia, myöhäisiä nuppuja ja ensimmäisen vuoden lehtiruusukkeita.

Pikkuiset siemntaimet, vasemmalla palava rakkaus (tunnistan noista toukannäköisistä siemenkodista) ja oikealla toivoakseni harjaneilikka: