The journey of a thousand miles begins with a single step
Emme osanneet millään päättää, että mitä tällä hiihtolomalla tekisimme. Viime vuosina ollaan käyty kahdesti Thaimaassa, kerran Dominikaanisessa ja muutama kerta Levillä. Vuosi sitten taidettiin olla ihan vain kotosalla. Tänä vuonna päädyttiin lopulta jalkapallomatkaan ja minnekäs muualle kuin Englantiin ja Liverpooliin. Edelliset Liverpoolin reissukuvat löytyvät täältä. Lapset eivät olleet koskaan Englannissa käyneet, mutta nyt voivat raaputella seinillään olevista maailmankartoista tuonkin pläntin esiin.
Kolmen päivän reissulle valitsimme jalkapallopelin lisäksi muutaman kohteen ja ohjelmaa olikin juuri sopivasti. Ensimmäinen kohde, Sefton park, oli esikoisen valinta ja minä olin siitä ihan yhtä innoissani. Poika halusi kuvata puistossa asustavia kauluskaijoja (papukaija siis), minä nauttia maisemista. Vaikka kevät oli tietysti paljon meitä edellä, olivat puut vielä pääosin paljaat ja kukkaan olivat ehtineet vasta krookukset, lumikellot ja osa narsisseista. Auringon paistaessa oli jo ihan terassikelit, mutta auringon mennessä pilveen navakka tuuli teki ilmasta viileän. Paikallisia näki silti shortseissa ja sandaaleissa. Puiston toisessa päässä on kahvila terasseineen ja kopio Piccadillyn Eros-patsaasta. Puistossa on myös kaunis kasvihuone, mutta juuri tuolloin siellä oli jazz-konsertti, joten emme päässeet sinne sisään. Ehdotin miesväelle konserttiin menoa, mutta onneksi nämä kieltäytyivät. Myöhemmin näimme, miten bändi marssi kasvihuonetta ympäriinsä ja mummelit tanssahtelivat perässä sateenvarjojen kanssa. Näky oli melko huvittava. Puistoon kuljimme taksilla, hinta oli reilu 8 puntaa suuntaansa. Kannattaa varata taksin numero valmiiksi, jotta saa soitettua kyydin, kun haluaa lähteä.
Puistosta suuntasimme Albert Dockiin ja valtavaan maailmanpyörään. Pelkäsimme tälläkin kertaa melkein yhtä paljon, vaikka nyt ei sentään ukkostanut. Pyörän pysähtyessä ottamaan uusia asiakkaita niin, että itse killuu korkeimmalla kohdalla ja mereltä puhaltava kova tuuli keinuttaa koria, alkaa kyllä tehdä mieli maan kamaralle. Kannattaa silti mennä, nämä ovat niitä juttuja, jotka muistaa senkin jälkeen, kun englantilaisen aamupalan papujen tuoksu ja fish’n chipsien maku alkaa jo mielestä hiipua.
Kahvilat ja ravintolat ovat kyllä silti ehdottomasti aina yksi matkan kohokohdista, varsinkin nyt, kun lapset ovat jo isoja, eikä tarvitse hampurilaispaikkoja kierrellä. Osuimme vahingossa aivan mahtavaan youth hostelin yhteydessä olevaan baariin, josta sai täydellisen aamupalan ja sisustus ja musiikki kruunasi nautinnon. Hotel Chocolat oli myös käymisen arvoinen paikka, sen kaakaot ovat varmasti maailman parhaimpien listalla ja putiikista voi ostaa vähän hienommat tuliaissuklaat.
Kiersimme myös pari museota, lapsille sopivan World Museumin ja Walker Art Galleryn sekä shoppailimme valtavassa Liverpool One -kauppakeskuksessa. En oikeastaan saanut selville, mikä tuo Liverpool One oli, kun tuntui, että koko keskusta oli sitä. Sieltä lähti myös bussimme Manchesteriin, jonne lensimme Helsingistä. Menomatkalla testasimme lentokenttähotelli Glo:n ja sen yhteydessä olevan aamupalabuffen. Ihan ok molemmat. Hotellista oli tosi näppärä siirtyä turvatarkastukseen. Liverpoolin hotellimme oli sama kuin viimeksi. Tuolloin meillä oli sviitti ja nyt piti miehen mukaan olla ihan tavalliset huoneet. Meillä oli silti valtava kaksitasoinen kattohuoneisto, jossa oli neljä huonetta, Glo:n hotellihuoneen kokoinen kylppäri + parveke. Huoneisto oli katolla ujeltavan tuulen ja kirkuvien lokkien takia melko äänekäs ja kylmä, lapsilla oli alempana suuri, hiljainen ja lämmin huone.
Ja varsinainen kohokohta oli tietysti se valioliigan peli Liverpool-Manchester City, joka päättyi upeasti 3-0. Stadion oli tietysti täynnä ja tunnelma mahtava.
