Tunkua eteisessä

ja vähän muuallakin… Nimittäin yöpakkaset tulivat ja kesäkukat piti pelastaa sisään. Osan monivuotisista vein suosista talvisäilöön jo aiemmin, mutta yksivuotisia ajattelin vielä vähän säästellä, josko tästä vielä kelit lämpeisivät. Hieman haittaavat eteisen käyttöä, varsinkin, jos siellä on liuta pikkupoikia, kuten meillä aamuisin tahtoo olla. Itse olen kotona syysflunssan kourissa, joten pääsin todistamaan tuota aamun pikkupoikainvaasiota ja etsimään samalla kadonnutta pyörän avainta. 5 rönsyilevää kukkaruukkua, 3 poikaa, yksi tuhiseva äiti aamutakissa ja ainakin 20 kenkäparia kiireessä pienessä tuulikaapissa, jota suureellisesti joskus nimitän kuistiksi sen isojen ikkunoiden vuoksi, ei ole hyvä yhtälö. Tutkin joka kukkaruukun ja kengän, mutta ei vaan  löytynyt. Kiitos ja ylistys vara-avaimelle, jonka löytäminen vaati vain pirautuksen miehelle.

Kesä- ja koristekurpitsat on hellästi peitelty yksinkertaisen hallaharson alle. En kyllä usko, että kovasti paljon jaksavat enää kasvaa, mutta kun tämä syksyn luopuminen on aina niin tuskallista. Mietin muutenkin, että miksi en voi tehdä niinkuin muut, eli ostaa kesäkukat valmiina alkukesästä, nauttia niiden ruhtinaallisesta kukinnasta paras kesäaika ja heittää kompostiin syksyn tullen. Sen sijaan yritän kasvattaa hentoisia taimia keskitalvella aivan liian vähässä valossa (vihreä omatunto ei salli lisävalon käyttöä), koulia ja kääntää ja ulkoiluttaa ja naamioida olkkarin purkkiarmeijaa sisustukseen sopivaksi. Ulos istutuksen jälkeen suojata hallalta, auringolta, tuulelta, ötököiltä, palloilta, kaksi- ja nelijalkaisilta ja odottaa kuukausi tai kaksi ja sitten nauttia kukinnasta hetki, kunnes tuleekin halla ja on aika aloittaa sama rumba takaperin. Suojata ja sisäilyttää (=ulkoilutuksen vastakohta) kunnes pääsevät paleltumaan, kuihtuvat tai muu perhe saa hepulin, minkä jälkeen lopputulos on sama eli päätyvät kompostiin. Järjellä ajatellen järjetöntä, mutta elämä olis tylsää, jos aina pitäis toimia järkevästi.