Työnjaosta

Vihreitä unelmia

Suihkulähde solisee iloisesti takapihalla, vaikka vettä tulisi taivaan täydeltä tai mittari näyttäisi pakkaslukemia. Pari kertaa olen miehelle vienosti maininnut, että tuonkin voisi jo ottaa pois. Saa nähdä, jäätyykö lampi ennen sitä, niinkin on käynyt. Jotenkin aika moni omista projekteistani on kaatunut lopulta miehen niskaan. Esimerkiksi kompostorin halusin ehdottomasti, mutta en koskaan täytä sitä ja usein tyhjentäessäkin kerron vain kippauspaikan. Muutenkin kierrätän innoissani kaiken mahdollisen ja jotenkin ne kierrätysastiat ja -kassit aina itsekseen tyhjentyvät. Suihkulähteen pumpun asennus ja poisto kuuluu samaan kategoriaan ja enpä minä aina ole lampea tyhjentämässäkään ja se on melkoinen homma. Siiliä olen halunnut nyt syksyn tullen ruokkia säännöllisesti joka ilta, minun osuuteni on muistuttaa kipon täyttämisestä ja kertoa, millaista shebaa tänään pitää kaupasta tuoda. Tänään delegoin myös elämäni ensimmäiset ylinopeussakot väläyttämällä kameraa Jyväskylän suunnalla, miehen autolla luonnollisestikin.

 

 

Kommentit

LED kasvivalaisin (Ei varmistettu) https://www.chilinkasvattajat.com/LED-Kasvivalaisin-300W

Mitenhän saisi omalle pihalle siilin muuttamaan?

maikku67
Vihreitä unelmia

Kannattaa jättää hoitamattomia alueita, komposteja, risu- ja lehtikasoja, pitkää ruohikkoa, joista löytyy talvehtimispaikkoja ja on hyvä tonkia ötököitä. Meillä tykkäävät myös juoda omenapuun alle pienestä allasmuovin palasta tehdystä lammesta, jonka yksi reuna on niin loiva, että pääsee helposti juomaan. Ylipäätään tietysti sitä parempi, mitä enemmän kasvillisuutta, avoimella paikalla kulkevat varovasti vatsa maata viistäen, niinkuin Instagram-videossani näkyy. Olemme myös tehneet talvipesän laudasta, mutta en kyllä ole varma, talvehtiko siellä kukaan, terassin alta tämä kuvan siili yleensä kömpii ja naapurissa puupinon alta. Ja ruokinta tietysti auttaa asiaa, kesäkuukausina tosin ei kauheasti suositella normaalikeleillä syöttämään, tämä kesä oli niin kuiva, että ruokimme kyllä vähän kesälläkin. Toivottavasti teillekin muuttaa siili, niitä on kiva seurailla.

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.