Valikoiva muisti

Meidän pihassa oli kolme vuotta sitten 74 perennalajiketta. Nyttemmin niitä lienee satakunta. Jostain kummallisesta syystä muistan jokaisen perennan nimen, vaikka muuten tuntuu välillä, etten muista kertakaikkiaan mitään, ellei se ole työpaikan sähköisessä kalenterissa, paperikalenterissa ja hälytyksenä puhelimessa sekä lukuisilla muistilapuilla, joita kiinnittelen minne milloinkin. Muisti on outo juttu. Kaipa sitä muistaa niitä asioita parhaiten, joista on kiinnostunut.

Tänään oli ihan pakko ottaa uusi kuva rautatienomenapuusta, koska se on nyt kertakaikkisen täynnä kukkia. Ehkä tämä kuitenkin päivittää sen nuppuvaiheen, vaikka taisin muutama päivä sitten muuta väittää. Tai ehkä ne ovat omalla tavallaan molemmat yhtä upeita. Jos noista kukista tulee kaikista raakileita, niin tätä on kyllä harvennettava kovalla kädellä, muuten hukumme koristeomeniin syksyllä.

Hämmästyin tänään, kun huomasin alppikärhön olevan ihan viittä vaille kukkimassa, enkä ole aiemmin huomannut edes tutkia, että kuinka se selvisi talvesta. Lisäksi ällistyin, miten valtavaksi se on kasvanut muutamassa vuodessa. Oli alkuun varjoisessa paikassa serbiankuusen juurella useamman vuoden eikä kasvanut eikä kukkinut. Sitten siirsin aurinkoisempaan paikkaan makedonianmännyn juurelle ja nyt on jo varmaan 6 metrin korkeudessa ja kukkia tulee satoja. Yhden loistokärhön luulin taas menettäneeni, olen tappanut niitä tässä pihassa aika monta, mutta siihen oli onneksi nyt ilmaantunut muutama silmu. Toinen taas on jo kasvattanut varmaan toista metriä uutta kasvua. Kovin erilailla kasvavat, vaikka paikalla ei ole eroa kuin muutama metri. No onpa niillä tosin ikäeroakin aika lailla.

Ukkolaukat alkavat myös kohta kukkia, ehkä jo huomenna…