Varo minua!

Hyväuskoisena hölmönä en voinut kuvitella, että pilkuttomalta leppäkertulta näyttävä harmittoman oloinen ötökkä tuhoaa mintut ja värimintut, vaan epäilin lehtokotiloita. Kun kotiloita ei tuosta penkistä löytynyt ainuttakaan, mutta noita punaisia kavereita senkin edestä, laitoin purkkiin kokeeksi yhden ehjän lehden ja muutaman ötökän. Ei tarvinnut pitkään odotella, kun kävi selväksi, että siinähän ne syylliset olivat. Jotenkin olisin kuvitellut tähän ikään mennessä tutustuneeni kaikkiin mahdollisiin puutarhakasvien tuholaisiin, mutta ei, tällainen ilmeisesti nimeltään isohaavanlehtikuoriainen puuttui vielä kokoelmasta. Nyt olen sitten tuhonnut kaikki aikuiset, se oli ihan helppoa, eivät ole ihan yhtä nopeita selälleenmaastoutujia kuin liljakukot, vaikka muuten taktiikka on täysin sama. Myös toukat näyttävät aika lailla samoilta, tosin ovat pienempiä eikä niillä ole sontakasaa suojanaan ja ne kyllä katoavat mullan sekaan ääntä nopeammin. Koska kuoriaiset ehtivät mällätä hyvän aikaa viherpeukalon vain katsellessa vierestä, ei meidän väriminttupenkki ole tänä vuonna kovin komea, mutta ei niin huonoa, ettei jotain hyvääkin: aiemmin jalkoihin jäänyt saippuakukka kiittää ja on ottanut penkin valtaansa. Kelpaa minulle ihan hyvin. Huomasin samalla, että kun niissäkin oli alkukesästä jotain ötökkää, minkä vuoksi katkoin muutamasta latvan, ovat nuo latvotut haarautuneet ja tulevat kukkimaan vielä paljon komeammin. Sama juttu paljaaksi kalutuilla värimintuilla, joista leikkailin latvoja. Molempia kannattaisi siis latvoa alkukesästä jonkin verran, niin kukkavarsia tulisi enemmän ja kukinta-ajasta pidempi. Koska nämä kukkivat kuitenkin jo näin keskikesällä, ei silti ole pelkoa, että kukinta venyisi liian myöhäiseksi. Pitää yrittää muistaa tämä ensi vuonna. Saa nähdä, tuleeko näistä ötököistä jokavuotinen riesa. Liljakukkoja meillä ei ole tänä vuonna näkynytkään, ei tosin juuri liljojakaan…