Vihdoinkin kevät?

Tänäkin keväänä ihmettelin, miksen ole istuttanut aikaisia kukkijoita kaikkein lämpimimpään rinnepaikkaan, jokohan ensi syksynä muistaisi? Ensimmäistä krookusta piti tasamaalla odottaa sunnuntaihin, jolloin aukesi ihan salaa ollessani jalkapallopelissä. Tänään kukkikin sitten jo useassa paikassa, ihana saada pieniä väripilkkuja pihaan.

Tampereen Piha&koti -messut olivat pettymys, kasveja oli todella vähän. Pari hankintalistalla ollutta perennaa sentään löysin ja heräteostoksena liljan sipuleita. Näistä virginiantädyke ja kellopeippi odottelevat kasvihuoneessa maahan pääsyä. Parvekkeelle löysin kevytrakenteisen sohvan, mutta se jäi vielä ostamatta, kun ei päästy sitä messujen päättyessä noutamaan. Pitäisi muutenkin alkaa suunnittelemaan yo-juhlia. Muistaakseni varattiin sitä varten teltta, mutta ei meillä ole sinnekään kalusteita 🙂 .

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *