Terapiasta

Mainitsin viimeisessä julkaisussa, että miesystäväni kuoltua kävin terapiassa. Ensimmäinen kontaktini tämän tiimoilta oli sekaisin247 -chat. Menin lopulta kuitenkin yksityiselle, koska en julkisella puolella oikein edes tiennyt, minne olisi pitänyt ottaa yhteyttä ja halusin päästä keskustelemaan jollekin objektiiviselle ihmiselle suoraan. Perheenjäsenille ja kavereille juttelu toki on myös ollut tärkeää, mutta jostain syystä terapeutin kanssa on pystynyt purkamaan enemmän tunteita -ehkä juuri siitä syystä ettei hän tuntenut M:a.

M:n kuoleman jälkeen tunsin jonkin verran ahdistusta ja käsittelin mielessäni paitsi ikävän tunteita, myös kuolemaa. Raapaisin pintaa jo viime julkaisussa; teemoja on ollut mm. mitä on kun on olematon, miltä kuolema tuntuu, kun nyt on tässä elossa – miten voi olla ettei joskus ole olemassa? Jossain kohtaa todella aloin pelkäämään kuolemaa. Noin kaksi viikkoa M:n kuoleman jälkeen en oikeastaan nukkunut. Sitten kun aloin hiljaa saamaan unta -ihan jo väsymystilan takia – aloin heräillä säpsähtäen hereille, koska pelkäsin että olen kuollut. Onko muilla ollut tällaista jossain elämäntilanteessa?

Kaikki tämä siis ilmeni sen kaiken suuren surun, mietiskelyn lisäksi myös tällaisina reaktioina. Se, että säpsähtää hereille, kun pelkää että on kuollut, ei ole ihan ok. Olin niin henkisesti kuin fyysisesti melko rasittunut M:n poismenosta tulleisiin reaktioihini. Usein sen jälkeen tuli vielä jo entistä ahdistuneempi olokin. Menin jälleen yhtenä yönä sekaisin 24/7 chattiin (siis tänne). Palvelu on todella hyvä, mutta jonotin chattiin pääsyä ainakin tunnin. Eli siinä kohtaa meinasi jo luovuttaa. Mutta voitteko uskoa, että tuollainen chattikin vähän helpotti oloani. Kun sain purettua jollekkin ihmiselle kasvottomana ja tekstin muotoon, että olen surullinen, masennuksen partaalla ja ahdistun kun ajattelen kuolemaa. Kuolemaa ajattelen koska miesystäväni kuoli juuri. Sain kyseisestä chatista tosi hyvää palvelua. 

Terapiassa käydessä ilmeni, ettei minulla ole mielenterveydessä mitään vikaa. Sitäkin pelkäsin, että onko kun en nuku ja säpsin vain hereille. Itkeskelen ja ikävöin. Kysyin terapeutiltani ensimmäisillä tapaamisilla, että tulenko enää koskaan nauramaan ja olemaan aidosti iloinen? En ollut muutamaan viikkoon edes työkykyinen, mistä myös podin huonoa omatuntoa. Kirjoitin öisin runoja ja niitä on aikamoinen nippu, ehkä joskus julkaisen niitä täällä, vai kiinnostaako sellainen? Osa on aika synkkiä.

Terapiassa ehkä suurin oivallukseni oli, että jos säpsähdän hereille kun pelkään olevani kuollut ja minua alkaa ahdistamaan, sanon ahdistukselle että ”Tervetuloa!”. Aivan uskomatonta, kuinka tällainen mielikuva jo helpottaa ahdistuksen ollessa tulossa. Tämä auttoi todella paljon. Lisäksi mietittiin kiviharjoituksia ja väriharjoituksia. Niitä alkuun tein päivittäin. Tällä hetkellä en enää heräile yöllä pelkoon, että olen kuollut tai tee enää päivittäin mitään tällaisia harjoituksia. Onhan tietenkin aikaakin mennyt jo muutama kuukausi, että alkusokkikin on jo mennyt ohi. 

Terapiassa ehkä suurin oivallukseni oli, että jos säpsähdän hereille kun pelkään olevani kuollut ja minua alkaa ahdistamaan, sanon ahdistukselle että ”Tervetuloa!”

Tällä hetkellä puran oloani liikunnalla ja edelleen suremalla. Muistelen edelleen M:a ja ikävöin häntä, joka päivä. Lisäksi kirjoitan. Kirjoittaminen on aina ollut minulle paras tapa purkaa ajatuksiani. Kirjoitan sekä henkilökohtaista päiväkirjaa, että tätä blogia. Lisäksi, kuten jo mainitsin, kirjoitan tunnetiloistani ja ajatuksistani myös runoja. Se on hyvin vapauttavaa. Millaisia keinoja teillä muilla on ollut purkaa läheisen menosta aiheutuvaa surua?

nayttokuva_2018-08-13_kello_21.50.34.png

M oli lentokapteeni, joten hän oli paljon pois arjesta ja kotoa. Hän antoi minulle eläessään yllä olevan pinssin. ”Stand by” tuolloin tarkoitti välillämme muuta, mutta nyt kun M on poissa, on kyseisestä pinssistä tullut minulle vielä entistäkin tärkeämpi. Pidän sitä edelleen mukanani kaikkialla. Stand by. I Stand By You.

Kommentit (1)
  1. Todella surullinen blogi, mutta on tosi mielenkiintoista lukea tekstejä (luin kaikki yhteen soittoon). Sun kirjoittamia runoja olisi mielenkiintoista lukea, niitä synkkiäkin.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *