Eroon chardofobiasta
”Please, anything but chardonnay. I hate it. I like mineral wines. Like I totally love Chablis!”
Sain FB-sivuillani pyynnön postata siitä, miten chardonnay –viineihin pääsee kii. Ymmärrän kysyjän pulmaa oikein hyvin, sillä vähän aikaa sitten en itsekään syttynyt tammisille ja ananaksisille chardonnay-viineille.
Chardonnay-rypäleen ongelma ja ihanuus on sen neutraalius. Rypäle ei ole aromaattinen, kuten vaikka Gewürstraminer, jonka mausteisen ässämix-tuoksun tunnistaa viinin alkuperämaasta huolimatta. Chardonnay on varsinainen kameleontti, sitä voi viljellä viileässä tai lämpimässä ilmastossa, sen voi käyttää tai kypsyttää tammessa tai teräksessä ja lopputuloksena on aivan erilainen viini kuin mitä muunlaisella menetelmällä olisi saatu aikaan.
Ilmastolla on superiso merkitys. Käytetään tästä esimerkkinä kahta kypsää banaania. Toinen banaani on vielä vihertävä, toinen taas jo aivan mustunut. Molemmat ovat periaatteessa kypsiä, mutta kumpi banaaneista on parempi? Molemmat ovat aivan eri makuisia, vaikka kyseessä on sama hedelmä.
Sama juttu on rypäleiden kanssa. Viileässä ilmastossa rypäleet eivät kypsyvät vihertävän banaanin asteelle, mutta lämpimässä ilmastossa rypäleistä tulee samalla tavalla kypsiä kuin mustuneista banskuista.
Lämpimässä ilmastossa chardonnay saa aikaan ananaksisia, trooppisia, mangon ja guavan aromeita. Rypäleisiin tulee paljon sokeria, joka taas johtaa korkeampaan alkoholipitoisuuteen lopullisessa viinissä (mikäli vippaskonsteja ei käytetä) ja lämpöiseen suutuntumaan ja alkoholiseen tuoksuun. Viileässä ilmastossa chardonnayta määrittävät sitruunan, vihreän omenan ja rapsakoiden päärynöiden ja märkien kallioiden aromimaailma.
Yksi chardonnay-inhoa lisäävä juttu on tietty tammitus. Tammikypsytystä on käytetty viineissä foorever, koska joskus vuonna nakki kaikki tynnyrit oli tietty tehty puusta. Kun uudessa maailmassa alettiin tehdä viiniä, tuottajat kekkasivat, ettei todellakaan kannata tehdä samaa virhettä kuin ranskikset ja tehdä vaikeasti ymmärrettäviä viinejä, joista ei tiedä yhtään mitä ne sisältää ja lisäksi maistuvat ihan kuralta ilman safkaa. Parempi tehdä jotain, mistä ihan perusjunttikin saa kii, viini maistuu hyvältä heti ilman kypsytyksiä tai hörsyjä ja jokainen osaa lausua viinin nimen (Eagle Mountain Fuck Yeah Chardonnay vs. Puligny-Montrachet). Syy on nyt ihan sama, miksi Burberryn ruutukuvio ja Longchampin kauppakassit purivat 2000-luvun alkupuolella teineihin paremmin kuin mustia kaapuja tekevät skandi-designerit.
Eniveis, on with the program, eli helposti ostettavan ja helposti ymmärrettävän viinin tekijät alkoivat tehdä viinejä, jotka olivat superananaksisia ja supertammisia. Ja näitä viinejä on Alkon hyllyillä vaikka kuinka. Ja jos viiniä haluaa tehdä siihen hintaan, että se roudataan Etelä-Amerikasta toiselle puolelle maailmaa ja siihen lätkäistään suomalainen alkoholivero päälle, on mahdotonta käyttää viinin valmistuksessa aitoja ranskalaisia tammitynnyreitä (ranskikset antavat hienostuneemman, balsamisen maun kun jenkkitynnyrit taas makean mausteisen). Halvemmat vaihtoehdot, kuten tammilankut, -lastut ja –ESANSSIT tulevat silloin kehiin. Ja lopputulos muistuttaa maultaan yön yli ananastölkissä lilluneita tulitikkuja.
Mutta kaikeksi onneksi niitä ihanan raikkaita, mineraalisia ja elegantteja chardonnayta on olemassa, joista osa on tammitettu hyvällä maulla, jolloin tammen mausteisuus tuo viiniin yhden ihanan lisäulottuvuuden.
Chardonnay-rypäleen koti on Ranskan Burgundissa, jonka ”etäpesäkkeessä” Chablis’sa valmistetaan mineraalisia ja raikkaita valkoviinejä. Suurin osa näistä viineistä ei ole tammitettuja, mutta korkeampien tarhaluokitusten, kypsytykseen tarkoitetut chablis’t ovat ja Domaine Laroche Chablis 1er Cru Les Vaudevey 2011, 27,90 € viini on hennosti tammitettu ja maistuu ihanalta. Chardonnayhin tutustuminen omalla kohdallani alkoi juuri Chablista. Chardonnay on myös eniten käytetty samppanjarypäle, joten absolutely no reason to hate it. Maistakaa Bonnairen Blanc de Blancsia, 34,90 € ja sanokaa, että edelleen vihaatte Chardonnayta.
Chablis on sen suuren suosion ja alkuperän vuoksi kallista, mutta ehdottomasti maistamisen arvoista, kuten tammeton Laroche Chablis La Jouchère 2013, 17,99 €. Onneksi on tosin viinibloggaajakollegoja, jotka suosittelevat hyviä vinkkuja, kuten Raimatin hedelmäistä Chardonnayta, 9,98 €, joka maistuu raikkaalla tavalla ananakselta, sitruunalta ja keltaisilta luumuilta.
No jos oot päässyt yli ekasta askeleesta, eli hyväksynyt Chardonnayn rypäleenä, voi aloittaa harjoitukset tammen kanssa. Uuniomenainen ja jasmiininen Jekel Gravelstone Chardonnay on yks mun suosikeista, ja elegantista Joseph Drouhinin Rullysta, 17,89 € tykkäsin todella isosti. Joisin sitä useammin, ellei viini olisi niin kallista. Jos lämmin ilmasto, ”mustabanaanimeninki” ja trooppisuus ei ole este, Chileläinen Matetic EQ, 15,89 € on myös oikein kiva viini.
Kysykää oikeasti Alkon myyjiltä, mikä chardo on tammitettua ja mikä ei. Ostakaa kavereiden kanssa vaikka kaksi erilaista Chardonnayta testiin ja kokeilkaa, mikä heiluttaa venettä ja mikä saa irvistämään. Ja muistakaa, että maku ja mieltymykset muuttuvat!
