On oltava onnellinen että edes on

En oikein tiedä mistä aloittaisin, mutta pääasia on, että aloitan edes jostain. Niin kuin elämässä yleensä, aloittaminen on yleensä se vaikein kohta jotakin uutta juttuja, mutta siitä se pikkuhiljaa, hyvän flown löydyttyä.

Menneen kesän aikana olen keskittynyt miettimään omaa menneisyyttäni, syitä ja seurauksia siitä, miksi olen tällainen kuin olen. Olen myös tavallaan pikakelannut ajatuksiani takaisin menneisyyteen ja niihin menneisyyden haamuihin. Olen käynyt läpi asioita, jotka ovat jollaintapaa värisyttäneet elämääni ja miten niistä olen aikanaan päässyt yli – vai olenko kuitenkaan. Mitkä asiat ehkä vieläkin vaikuttavat minuun, mitkä ovat niitä niin sanotusti keskeneräisiä. Voiko mitään asioita kuitenkaan käsitellä ihan loppuun asti, mietin vaan. Ihmiselämä on kuitenkin elävää – eteenpäin menevää – ei koskaan täysin valmista, tai mitään sellaista.

Niin, että kun jokin ”ongelma” on käsitelty, on jo seuraava moinen tulossa. Vanhan tilalle löytyy aina uusi. Sellaista jatkumoa, tiedättehän.

Eikä menneisyyden haamuja unohda koskaan. Ne joskus vaan muistuttavat siitä, että olet selvinnyt. Kuinka olet todellinen survivor, ja päättänyt elää elämää positiivisena, kaikesta huolimatta.

Ihmisen ajatuksissa on aina jotain työstettävää, jopa silloinkin kun olo on kovin tylsä. Jopa tylsyyden keskellä ajattelemme jotain – ehkä menneisyyttä, ehkä tulevaa. Ajatuksissa pyörii aina jotain, oli se sitten pientä, suurta, maata mullistavaa tai mitätöntä (lopulta mikään ei ole mitätöntä). Ihmisen mieli ei kykene tylsyyteen, sillä ei ole koskaan tylsää. Ajattelemme aina jotain. Sana ”tylsyys” on lopulta ihan turha, se on tunteista turhin. Oikeastaan, meillä ei ole koskaan tylsää, luulemme vain. Viljelemme lausetta ”onpa tylsää”, kun on konkreettinen tekemisen puute – mitä jos sen sijaan olisimme vain, katsoisimme ympärillemme ja antaisimme ajatuksiemme lentää?

En oikein usko lauseeseen ”kyllä se siitä”, koska ei se koskaan siitä. Jos rehellisiä ollaan: kukaan tai mikään ei koskaan parane kunnolla, mikään ei koskaan unohdu, mikään ei koskaan valmistu täysin, mikään ei ole koskaan täydellistä. Eikä se ”aika paranna haavoja”, vaan mahdollisesti vain lieventää niitä. Siksi olen päättänyt jättää tuonlaiset lauseet sikseen, enää en viljele niitä. Ainakaan kovin ahkerasti.

Luulen, että olen aina sellainen ikuinen unelmoija (taivaanrannan maalari), mutta tästä päivästä lähtien haluan katsoa maailmaa vähän eri kantilta. Haluan pysyä positiivisena (maailma on mahdollisuuksia täynnä), mutta ajatella kaikesta vähän realistisemmin (vain sinä itse luot omat mahdollisuudet).

Tänään olo on hieman alakuloinen, mutta ajatuksissa pyörii vain tämä:

on oltava onnellinen että edes on.

Koska sekään ei ole itsestäänselvyys. Oltava myös siitä onnellinen, että tuntee edes yhden ihmisen, joka on onnellinen että sinä olet.

xx Vilhelmiina

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa