Mikä tahansa ystävyys on kaunista

Vuoden 2015 ystävänpäivänä, työpäivän jälkeen kaupungilla kävellessäni, kiinnitin katseeni erityisesti kahteen minua vastaantulleeseen ihmiseen; isään ja tyttäreen. He kävelivät käsikynkässä, tiiviisti toisistaan kiinnipitäen, juttelivat ja näyttivät molemmat niin onnellisilta. Muistan tyttären olleen tummatukkainen, noin kolmekymppinen ja erittäin klassisen kauniisti pukeutuva, ja tämän isän taas harmaahapsinen, hattupäinen iäkäs vanha herra, hieman kyttyräselkäinenkin. He kävelivät rauhallisesti, hieman löntystellen ja aurinkoista päivää kaupungilla ihaillen, ja totesin tyttären tukeneen isäänsä otteellaan pitäessään hänestä niin tiukasti kiinni.

Siinä isä, joka on todella ansainnut tyttärensä rakkauden ja tuen. Ja siinä tytär, joka on kasvatettu rakastamaan ja huolehtimaan myös omista vanhemmistaan. Isä, joka on auttanut lapsensa elämään ja ollut aina läsnä. Ja tytär, joka on isälleen niin kiitollinen, että auttaa häntä aina kun vain isä apua tarvitsee.

(Enhän oikeastaan tiedä, enkä koskaan saa tietää menikö heidän elämänsä juuri näin, mutta heistä huokui sellainen ääretön, vastavuoroinen rakkaus ja kiitollisuus, joten voin vaan arvailla heidän elämänsä juonen menneen juuri niin.)

Ajattelin silloin, että mikä tahansa ystävyys on kaunista, ja ainutlaatuista. Elämää kantavaa ja sitä rakkautta antavaa, lämpöistä, ihanaa.

Ystävyys on monimuotoista, siinä on kaksi ihmistä tai paljon enemmän. Ystävyys voi olla ollut aina, se voi syntyä missä tahansa elämäntilanteessa, ja ystävyys voi joskus rikkoutua mutta liimaamalla palaset se voi taas korjaantua. Ystävyyttä ei tulisi pitää itsestäänselvyytenä, sillä eihän se sitä ole. Ei kaikilla ole, ei edes sitä yhtä ihmistä jota ystäväksikin voi kutsua.

Ei aina tarvitse olla edes se ystävä, jolle voi tehdä ystävällisen teon: ne tuntemattomat, joille moikataan hymyillen kaupassa tai lenkkipoluilla, ne yksinäisiltä näyttävät vanhukset joille jäädään juttelemaan toviksi tai toiseksi vaikka elämässä olisi kuinka kiire. Hymy, sananvaihto tai moikkaus saa meistä kenet tahansa tuntemaan itsensä nähdyksi ja merkitykselliseksi. Se että joku edes huomaa, se ei todellakaan ota vaan antaa enemmän kuin kukaan ehkä osaa arvatakaan.

Ollaan hyviä ihmisiä myös niille tuntemattomille, ystävällisiä ihan kenelle tahansa. Eikä ainoastaan ihmisille vaan ihan kaikelle.

Sellainen minäkin tahdon olla: hyvä ihminen.

(Ja muistutuksen arvoinen asia: ystävänpäivä saa olla joka päivä.)

Rakkautta ja halaus,

Vilhelmiina

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa