Sinä päivänä kun valmistun

Minulla on haaveita, tällä kertaa materiaalisia sellaisia. Yleensä omat materiaaliset haaveet liittyvät jollain tapaa jonkin pitkäaikaisen tavoitteen saavuttamiseen tai hetkiin, jolloin minulle tapahtuu jotain todella merkittävää. Merkittävinä hetkinä pidän koulusta valmistumista tai esimerkiksi (unelma)työpaikan saamista – en niinkään merkkipäiviä tai muita vastaavia juhlapyhiä, eli minulle ”tavispäiviä”, joita koetaan ja juhlitaan – vähemmän tai enemmän – muutenkin vuosittain. Ehkä en vaan koe esimerkiksi syntymäpäiväni olevan niin spesiaali, että haluaisin satsata silloin itseeni – no, oikeastaan en ole koskaan halunnut syntymäpäivälahjojakaan, vaan minulle on riittänyt että ystävät ja perhe ovat olleet sinä päivänä lähellä. Haluan satsata itseeni toden teolla ja spesiaalilla tavalla vain silloin, kun saavutan jotain isompaa ja kauan haluamaani. Esimerkiksi hetkinä, joiden eteen tiedän tehneeni töitä, ja jolloin uskoin ja luotin itseeni niin paljon, että tämän tavoitteen sain saavutettua. Ehkä minussa on jotain ”never give up” -asennetta kuitenkin. Ainakin tiettyjen asioiden suhteen – lähinnä niiden omien unelmien. Koskaan ei pidä antaa periksi.

Uskoisin, että seuraava pitkäaikainen tavoite saavutetaan sinä päivänä, kun valmistun ammattikorkeasta. Olenkin luvannut, että silloin hankin itselleni jotain todella upeaa, sellaista, jolla saa olla hintaa vähän enemmänkin. Tai sitten kustannan itselleni matkan maailman ympäri – ei sekään olisi huono.

Tänään oli syntymäpäiväni, ja nyt olen lähempänä kolmeakymppiä kuin kahtakymppiä. Tämä päivä on ollut mielestäni kaunein yhdeksäs lokakuuta muutamaan vuoteen. En hankkinut itselleni lahjaa saatika satsannut itseeni, mutta kauneimman syntymäpäivän tästä päivästä teki juurikin ne tavalliset mutta niin tärkeät asiat: aurinkoinen ja vielä niin lämmin syyspäivä, ystävän isän tarjoama kakkupala ja kahvitteluhetki iloisien ystävieni kanssa, sekä lenkki ilta-auringossa. Ihan parasta. Tästä päivästä ei aurinkoa puuttunut.

xx Vilhelmiina