Minimalisti vai vaan järkevä?

Olen kasvanut perheessä, jossa materiaa on ollut yllin kyllin. On ollut iso talo, johon sitä on mahtunut. On sitä myös saanut mahtumaan muuttojen jälkeen pienempiinkin asuntoihin. Materiaa ei siis ole puuttunut, vaikka ihan keskiluokkaisessa perheessä olen kasvanut. Sitä on pursunut kaapeista, etenkin isän rakastamia kirpputorilöytöjä ja äidin intohimon kohteita eli viherkasveja ja kukkia on roikkunut sieltä ja täältä. Äidiltäni olenkin perinyt intoilun viherkasveihin, luulisin, ja isältäni taas kirpputori-aarteiden metsästyksen, luulisin.

Paljastus: molemmat vanhempani sekä siskoni ovat luonteeltaan hamstraajia, minä taas en. Taidan olla se meidän perheen musta lammas, joka rakastaa enemmän elämyksiä kuin materian hankkimista. Saan elämyksistä niin paljon enemmän, ne tuottavat minulle onnentunteita. Materia taas, ei niinkään. Materia on minulle vain se pakollinen osa elämää, siksi haluankin omistaa vain sellaisia tavaroita ja vaatteita, joista todella pidän.

Olen jo pidemmän tovin pitänyt oman kodin sisustuksessa selkeydestä ja hyvästä feng shuista eli ympäristöstä, jossa on hyvä olla ja hengittää. Kodista, joka näyttää ja tuntuu minulta. Kodista, josta ei ole kiire muuttaa pois. On erittäin tärkeä asua sellaisessa asunnossa, jo ihan oman mielenterveydenkin kannalta. Selkeys, kauniit pinnat ja leikkaukset ovat tälläisen esteetikon katseenkiinnittäjiä niin vaatteissa kuin sisustuksessa.

Olin vielä muutama vuosi sitten kulutustavoiltani erilainen – ostin, vaikka en olisi tarvinut. Aika pian huomasin epäjärkevyyteni tässä asiassa, ja myin kirpputorilla lähes puolet omaisuudestani eli kaikki vaatteet ja tavarat, joita en ollut käyttänyt kuin muutaman kerran tai en ehtinyt käyttää vielä kertaakaan. Kun omaisuus pieneni, mieleni huojentui. Selkeytyikin. Tajusin, että tarvitsen vain välttämättömät asiat ympärilleni, en yhtään mitään ylimääräistä. Minun on parempi ilman runsasta, tavaroista pursuavaa kotia – that less is more for me.

Mitä vanhemmaksi tulen, kulutustapani tuntuu muuttuvan alati. Vuosi vuodelta roolini kuluttajana muuttuu järkevämmäksi. Enää en osta kuin tarpeeseen. Kenkien rikkoutuessa ostan mielelläni ja hyvällä omallatunnolla uudet, sama pätee ihan minkä tahansa tavaran tai vaatteen kohdalla. En tarvitse kahtia samantyylisiä kenkiä kaappiini, en enää.

Tarkoittaako minimalismi ja minimalistin elämäntapa sitä, että kotoa löytyy vain tavaroita, joilla on päivittäistä käyttöä ja että vaatekaapista löytyy ainoastaan ne välttämättömät vaatteet ja asusteet? Että mitään ei ”pölyty” kaapin perällä, eikä yli vuosi sitten ostetut vaatteet roiku kaapissa hintalappuineen? En tiedä kutsuisinko itseäni minimalistiksi, sillä se mielestäni kuulostaa kauhean kliiniseltä enkä konmaritakaan – mielestäni olen vaan järkevä kuluttaja, joka tekee järkeviä ostopäätöksiä. Ainakin lähestulkoon järkeviä.

xx Vilhelmiina