Kevät täynnä kauneutta (kirjoittamisesta)

Ihan ne pelkät kohtaamiset, päivittäiset. Tiedättehän.

Ihan ne viestit ja puhelut, yllättäen tulevat. Tiedättehän.

Ihan se pelkkä mielentila, joka avartuu, kun päivät valaistuu.

Tiedättehän.

Jos voisi, niin jäisin tähän hetkeen. Tähän mielentilaan, näihin hetkiin, sillä kaikki on nyt enemmän kuin ok. Mutta jos tämän jälkeen kaikki taas laskee, kääntyy alamäkeen, niin vielä tulee se päivä, samankaltaiset hetket, joissa nähdä pelkkä valo ja kauneus. Koska niin se aina menee, toinen toisensa jälkeen. Kiertokulkua.

Elämän ollessa tasapainossa huomaan olevani onnellisin.

Ehkä muutkin kokevat saman.

Ihan pelkän arjen ollessa hyvä, tuntuu kaikki hyvältä. Siis että mikään ei uuvuta, päinvastoin. Miten olenkaan saanut itselleni tällaisen tilanteen, tällaisen, missä ei ole mitään valittamisen varaa, ei millään suunnalla. Voiko ihminen itse pitää huolta että tällä on jatkuvuus, ehkä. Mutta,

elämän on muistettava olevan muuttuva.

Kun minulle viime syksynä avautui yksi ainut ovi, on se avannut monia muitakin. Saanut ainakin näkemään mikä on sitä minua itseäni, sitä mitä rakastan, mitä voisin rakastaa tulevaisuudessakin. Joskus kun taas yksi ovi sulkeutuu, avautuu ne muut mitkä ehkä aikanaan jäivät.

Vanhan tilalle tulee aina jotain uutta, uusi luo uutta ja vanhasta on hyvä ottaa oppi.

Eilen minulle jäi mieleeni eräs asiakas, joka kannusti minua kirjoittamaan sydämestäni. Olen aina rakastanut kirjoittamista, lapsena päiväkirjojen muodossa ja näin aikuisena syötän sanoja ruudulle eikä niille löydy loppua. Itseäni varten, lähinnä, mutta muitakin, sillä niin paljon yksityisiä viestejä olen saanut. Kuinka joku pieni tekstinpätkä on pelastanut päivän, ajatukset. Kuinka ihania olette, kiitos. Kuinka omien ajatusten tuominen julki onkin pelkkää positiivista, ei yhtään hävettävää.

Niin että omista sen hetkisistä ajatuksista kirjoitetut tekstit avaavat myös muidenkin ajatuksia, mielenkuvaa, siitä huomaa että me ihmiset olemme tosiaan yhtä. Meillä on samoja ongelmia, ohimeneviä, tulevia ja meneviä, joiden kanssa elämä on juurikin sitä elävää. Ja elämä on tehty eläväksi.

Mutta siihen eiliseen asiakkaaseen. Aloimme keskustella kirjoittamisesta ja suomen kielestä, hyvistä kielen opettajista ja inspiroivista kursseista, ja kuinka hyviä kursseja itse kirjoittamiseen on olemassa. Kerroin kuinka rakastan luovaa kirjoittamista ja kuinka se on aina ollut rakas harrastukseni,

siihen hän neuvoi että en koskaan saisi lopettaa kirjoittamista vaan antaa sen tulla.

Niin kauan kun se tuntuu omalta, niin kauan kun tekstiä syntyy, niin kauan kun ajatus virtaa.

Mistä sitä koskaan tietää, mitään.

Niinpä.

Kevät on täynnä kauneutta. Suomen kauneuden lisäksi on iki-ihanaa päästä taas Tukholmaan muutamaksi päiväksi, sillä niitä aikaisempia kertoja muistellen, minä niin inspiroidun siinä kaupungissa. Tästä keväästä on otettava kaikki irti, muisteltava näitä hetkiä sitten tulevaisuudessa. Haleja huhtikuuhun ja aurinkoa aamuihin,

Vilhelmiina