Anteeksiantamisen voimasta ja vilpittömyydestä

Jos minulta kysytään, jokaisen ihmisen tulisi osata pyytää ja antaa anteeksi. Myös itseltään. Haluan painottaa varsinkin tuota anteeksiantamisen tärkeyttä elämässä. Ihmisen on parempi elää omien ajatuksiensa kanssa, kun hän osaa antaa anteeksi, jopa niille maailman suurimmille vääryyksille. Ei ole väliä mitä on tapahtunut, kuka on tehnyt ja mitä, mutta anteeksi kannattaa antaa aina, etenkin jos toinen sitä pyytää. Ja vaikka tulisi tilanne, että toinen ei jostain syystä osaa pyytää anteeksi jotain ikävää tekoaan, kannattaa sille silti antaa anteeksi. Jos ei muuten, niin omassa mielessä, ihan sen oman henkisen hyvinvoinnin kannalta. Päästää irti, anteeksiantamalla. Ihminen ei välttämättä itse ymmärrä satuttaneensa muita omalla toiminnallaan, eikä asialle kukaan muu voi mitään. Asioita ei saa tekemättömäksi, menneisyyttä ei voi muuttaa, mutta elämää helpottaa huomattavasti se, että osaa pyytää ja antaa anteeksi.

Kun antaa toiselle anteeksi, mieli huojentuu. Asioita ei näe enää niin pahoina, ikävinä, ilkeinä – niistä on mahdollista päästä jopa yli. Se ei kuitenkaan tarkoita, että hyväksyisit nämä asiat saati unohtaisit. Ihminen ei koskaan unohda. Menneisyys on aina osa tulevaisuutta, ne kulkevat käsi kädessä, mutta menneisyys ei saisi määrittää miltä tulevaisuus näyttää. Tulevaisuus muuttuu, kun osaa antaa menneisyydelle anteeksi.

Toisen pyytäessä anteeksi ja toisen antaessa anteeksi, molemmat osapuolet pääsevät jatkamaan omaa elämää eteenpäin paljon kevyemmin. Silloin ei jää vellomaan sinne miksi, miksi, miksi -maailmaan. Miksi asiaa ei koskaan pahoiteltu, miksi tuo ihminen toimi noin tai miksi asiat menivät näin – vaan kaikki saa ikään kuin tarkoituksen, sen lopullisen pisteen, kun ihminen osaa olla toiselle vilpitön ja pahoillaan.

Vilpittömyys, sen sanotaan olevan myös mielen suoja. Sanoisin, että se on myös elämän suola. Vilpittömät teot – aidot, muita kunnioittavat ja sydämestä tulevat – ovat saaneet aika monta ihmistä hymyilemään ja näkemään maailman positiivisemmassa valossa. Hyvinvointi kasvaa, kun muistaa olla sekä itselleen että muille rehellinen – aito, vilpitön.

Anteeksipyytämisen hetkellä ihminen on hauraimmillaan siinä toisen edessä, siinäkin on jotain vilpittömän kaunista. Ja anteeksiantamisessa taas piilee joku voima, sitä on vaikea selittää, mutta se on.

xx Vilhelmiina