Mun kesä (eli kaikki ne melkein neljä kuukautta)
Mun kesä päättyy (virallisesti) kolmen viikon päästä. Kesä(”loma”) alkoi toukokuun alussa ja päättyy syyskuun alkuun. Siinä välissä on ehtinyt tapahtua kaikkea – olen ehtinyt miettiä ja nähdä kaikenlaista. Olen ollut ja sitten taas ollut olematta. Tullut ja mennyt, ja mikä tärkeintä, pysähtynyt eli ollut tekemättä yhtään mitään (rehellisesti siis laiskotellut). Kesä on ollut kaunis, siitä kiitos että sellaisena sen sain kokea. Niin tulee olemaan varmasti tuleva syksy (rakastan pimeneviä iltoja ja värejä luonnossa), talvi (ensimmäiset pakkaspäivät ja lumisade), ja sitten taas on aika toivottaa seuraava kevät ja kesä tervetulleeksi. Ihanat neljä vuodenaikaa, ihana Suomi.
Toukokuu hujahti Lapissa valoisia – niitä yöttömiä – öitä ihaillessa. Kävin usein yölenkeillä ja kuvailemassa. Fiilistelin. Samalla tein yhden kesäkurssin valmiiksi ja aloitin toista. Aloitin pyöräkauden, ostin (välillä aivan liian kalliita ja mauttomia) mansikoita ja koin onnellisuutta niistä mauttomistakin. Juttelin tuntemattomien kanssa ja karkasin Ouluun, koska välillä se yhdenkin päivän irtiotto (vielä) itselle tuntemattomassa kaupungissa tekee niin hyvää. Juhlin ystävien kanssa ja nauroin. Itkin ja nauroin, elämälle ja ihan liikaa itselleni. Oli hauskaa ja välillä sitten taas ei niinkään. Pääasiassa kuitenkin sitä hauskaa.
Kesäkuun ensimmäisellä viikolla sain suoritettua loppuun toisenkin kesälle hamuamani kurssin. Ajatus siitä, että mitä nyt, tuli vastaan. Seuraava kurssi työn alle vai ehkä sittenkin töitä, en tiennyt. Annoin vain päivien edetä ja nautin alati lämpenevistä kesäpäivistä. Omasta seurasta ja muidenkin. Pyöräilin joka viikko (joskus kaksikin kertaa viikossa) Ruotsin puolella sijaitsevalle Seskarön saarelle. Välillä vaan olemaan ja nauttimaan merestä, välillä liikunnan vuoksi ja hietikolle joogaamaan. Seskarö on ihana saari, niin rauhallinen – suosittelen kaikille matkailijoille.
Juhannuksen juhlinnan jälkeen aloin tuntea ahdistuneisuutta ylimääräisistä tavaroistani, joten pistin suurimman osan kirpputorille myyntiin ja sainkin tienattua yhteensä ainakin satasen.Win–win. Koin myös ikävää, joten pakkasin matkalaukullisen vaatteitani mukaan ja suuntasin Keski-Suomen rakkaisiin kotimaisemiin. Olen äkkilähtöjen mestari – usein varaan edellisenä päivänä matkaliput ja otan suunnaksi tuntemattoman. Se on helpointa, minulle.
Ja heinäkuussa rantauduin näihin rakkaisiin kotimaisemiin, jossa edelleen olen. Ja aion olla, vielä tämän elokuun. Täällä on hyvä. Tänne palaan, pian. Jonkun mielestä saatan olla paluumuuttaja, omasta mielestäni olen vaan eräänlainen seikkailija.
Heinäkuussa kävin Tukholmassa ja matkailin kotimaassa ties minne. Sinne sun tänne (voisi olla uusi mottoni), kuten aina. Elokuussa (tällä viikolla) taas otin suunnaksi Tallinnan. Tukholma ja Tallinna – aina hyviä kohteita, jos jostain syystä kaipaa Suomen rajojen ulkopuolelle mutta ei kuitenkaan halua lähteä liian kauas. Ei oikein tehnyt mieli lähteä kauemmaksi, ainakaan lentämällä – oikeastaan kaipasin vain merelle, siksi laivamatkailin. Kelitkin olivat fantastiset ja laivan kannella tarkeni vielä nauttia saaristomaisemista. Lisäksi olen retkeillyt paljon täällä kotiseudulla ja myös sen ulkopuolella – siellä sun täällä, siis. Retkiltäni (kotimaan kuin ulkomaan) haluan aina yhden asian: kokea ja nähdä jonkun uuden paikan, vaikka se kohdepaikkakunta olisikin jo ennestään tuttu. Esimerkiksi Tukholmassa en ollut käynyt koskaan Fotografiska museossa (nyt kävin!), vaikka itse kaupungissa olenkin viettänyt paljon aikaa melkein vuosittain ja asunutkin sen yhden kesän. Tallinnassa taas keskityin metsästämään ja tutkimaan katutaidetta. Vinkki: kun rohkeasti eksyy niiltä tutuilta poluilta ja reiteiltä, on mahdollista löytää jotain uutta, niistä tutuistakin kaupungeista. (Kadriorgin puisto on ihan fantastinen Tallinnassa – etenkin syksyllä suosittelen käymään! Kuvauksellisen kaunis ruskan aikaan, itse sen kokeneena tiedän.)
Myös kotipaikkakunnaltani olen löytänyt (taas kerran) pari uutta paikkaa (seikkailija kun olen) ja jotenkin nähnyt tämän paikan aivan uudesta perspektiivistä. Siitähän on jo yli puoli vuotta kun täällä ”kotikotona” vierailin. Edelleen olen sitä mieltä, että kaukana asuminen tekee pelkästään hyvää. Oppii arvostamaan samalla sitä kaikkea mitä jo on. Ymmärtää miksi on mikä on ja mistä on lähtöisin. Näkee paremmassa valossa omat juuret ja osaa sitten hyödyntää niitä tulevaisuudessa. Tuleepa mieleen kaikkea muutakin syvällistä, mutta ehkä lopetan tähän ja jatkan ensi kerralla. Haluan pitää tämän kirjoituksen kepeänä.
Summa summarum,
tämä kesä ei ollut niin helteinen kuin vuosi sitten, mutta hyvä niin. Pääasia että ei ole ollut liian viileä, eikä liian kuumakaan – sen tietää siitä, kun mekkoja on tarennut käyttää ja pitkät housut ovat pysyneet (aika) visusti siellä vaatekaapissa. Sopivat kelit, sopiva kesä.
Siispä (lähes) mennyt kesä 2019 on ollut kiva ja ihana, kerryttänyt niitä uusia muistoja tulevaisuuteen. Tästä on hyvä jatkaa taas sinne johonkin tuntemattomaan, kuka ties minne, mutta ainakin johonkin. Päämääränä tulevaisuus.
Ja muistakaa, että kesä voi olla mielentila – ”summer is a state of mind” , jos sen niin vain haluaa. Siispä kesämielen voi säilyttää, vaikka kesä virallisesti kohta loppuukin.
xx Vilhelmiina