Elämäntilanteet muuttuvat, muututaan me niiden mukana

Miksi me ei osata olla tyytyväisiä juuri siihen elämäntilanteeseen, jossa elämme?

Olen lapseton sinkku, mutta aivan valmis äidiksi ja monelle ystävällenikin sen jo todennut. Olen myös kaivannut parisuhdetta tovin, mutta eihän se minusta ole kiinni – parisuhde tulee jos on tullakseen sitten kun tuntuu oikealta, sielunkumppanin löydyttyä. Suhteeseen en halua sännätä vain seurustelun vuoksi, henkilön pitää olla oikea ja se fiilis etenkin. Mutta esimerkiksi ystäväni, jolla on lapsi ja onnellinen parisuhde, kaipaa enemmän omaa aikaa ja vapautta tietyistä velvollisuuksista mitä lasten kautta automaattisesti muodostuu. Vaikka omaa lasta rakastaisi yli kaiken, eikä se sitä tarkoita että ei rakastaisi kun omaa aikaa juuri tuossa elämäntilanteessa kaipaisi, mutta niin se vaan menee – elämä. Ei vaan voi elää kovin itsekkäästi äidiksi tulon jälkeen, oma lapsi tai lapset on silloin prioriteetti numero yksi, kunnes he aikuistuvat ja itsenäistyvät.

Meillä kaikilla on velvollisuuksia, jopa meillä sinkuilla ja lapsettomilla. Jokaisella ihmisellä tällä maapallolla on velvollisuuksia, asioita, joita täytyy tehdä tietyssä elämänvaiheessa. Kukaan meistä ei loppujenlopuksi ole täysin freerider.

No mutta, tapahtuisiko minulle samoin, jos minulle tulisi lapsi tai päätyisin parisuhteeseen – kaipaisinko takaisin tähän itsekkääseen sinkkuelämään? 

Miten tai miksi me ihmiset olemme tälläisiä, ettemme ole tyytyväisiä mihinkään elämäntilanteeseen – täysin tyytyväisiä ainakaan. Haluamme aina sitä, mitä meillä ei ole. Ja kun saavutamme jonain päivänä sen pitkään kaipaamamme asian, olisi se sitten oma lapsi, onnellinen parisuhde tai se vapaa sinkkuelämä, haluamme sittenkin jotain muuta.

Tätä asiaa, jos mitä, meissä ihmisissä en ymmärrä. Sanoisinko, että olemme aika hankala laji.

Ja nyt,

minä aion nauttia tästä omasta sinkkuelämästä, kun vielä voin. Kun voin olla terveellä tavalla itserakas, mennä ja tulla itsekkäästi milloin haluan – kun saan olla oman elämäni prioriteetti numero yksi. Jonain päivänä en ehkä enää voi.

xx Vilhelmiina