Helmikuun hetkiä (oivalluksia ja opiskelua)

Minulla on luonnoksissa sataneljä (sata ja neljä, siis 104!!) julkaisematonta kirjoitusta, joita en ole vielä uskaltanut julkaista (ja joita en ehkä koskaan tule julkaisemaan, ainakaan täällä). Osa niistä on tavallaan täysin turhia, tietyistä hetkistä kummunneita ajatuksia ja ihan tavallisia asioita, joita olen käynyt läpi. Loput taas kannanottoja, vähän suuruudenhullujakin kirjoituksia, joita kirjoitin kun esimerkiksi olin vihainen, turhautunut, tai vihainen ja turhautunut.

Mutta kun kirjoitin kyseiset tunteeni ylös, tänne, en enää ollutkaan vihainen enkä turhautunut – tulin kai purkaneeksi tunteeni teksteihin, tekstin muotoon, ja niin ne häipyivät. Tai eivät ehkä täysin häipyneet, mutta helpottuivat ainakin, jos ei muuta.

Ja kun en asiateksteihin voi lisätä liikaa pohdintaa, niitä omia näkökantoja (jne.), niin tämä toimii väylänä sellaiseen. Tämä on minun reittini ja paikkani saada ajatuksiani auki, ja paikka jonne palaan aina kun olen oivaltanut jotain tästä elämästä. Tai kun haluan oivaltaa, kun kyseenalaistan jotain ja haluan ymmärtää sen.

Olen ajatellut (tai oikeastaan jo päättänyt), että aloitan joku päivä (luultavasti ennen kuin täytän 30 vuotta) oman kirjan kirjoittamisen. Siis minun tulevan kirjani. Keksin sille jo nimenkin (pitäisiköhän se patentoida jo?), mutta sitä en vielä kerro kenellekään. Minun piti aloittaa sen kirjoittaminen jo viikko sitten, mutta taisin unohtaa. Tai lähinnä, en ehtinyt: aloitin kaksi uutta kurssia avoimen yliopiston puolelta, kolmas on jo ollut koko tammikuun menossa – eli tässä on jo ihan tarpeeksi kirjoittamista ja tekemistä meneillään.

Sitten kun nämä hellittää, niin sitten. Kunhan näistä selviän, niin sitten. Sitten hamassa tulevaisuudessa, lupaan. Tärkeysjärjestyksessä.

Olen edelleenkin ajatellut sitä, että jonain päivänä haluan olla freelancer. Riskialtista, tiedän, mutta kaikkien niiden riskien arvoista.

Yhä useammat haluavat olla tänäpäivänä freelancereita, niin minäkin, oli se sitten cool tai not-so-cool. Kukapa ei haluaisi tehdä töitä esim. silloin kun itselle sopii (valikoida mitä töitä tekee ja missä tai kenelle niitä tekee, tehdä töitä matkalla tai tehdä välillä kerralla hurjan paljon töitä kun jaksaminen on huipussaan ja samalla mahdollistaen sen että sitten voi lomailla vähän pidempään freenä). On samalla sitä vapautta, mutta vastuutakin, jotta ne itse valitut työt tulee tehtyä, aina siihen työnantajan antamaan deadlineen mennessä.

En voi olla vielä freelancer, tai tavallaan kai jo olenkin ”vähän niin kuin” – tämä blogi nimittäin, jota kirjotan missä milloinkin (parhaimmat tekstit syntyy juuri ennen matkaa, matkalla tai heti matkan jälkeen!), mutta pääsääntöisesti olen vielä opiskelija. Itsestäni olen huomannut sen, että en opi niin hyvin kontaktitunneilla, ja harvoin sieltä on jäänyt mitään maata mullistavaa mieleen (riippuu tietenkin opettajasta ja opetustyylistä). Tai lähinnä, en pysty keskittymään niillä tunneilla –  johtuu ehkä hälinästä, huonosta ilmanvaihdosta tai epä-ergonomisista pöydistä ja penkeistä (nyt kuulostan ehkä liian vaativalta, mutta minä en pysty työskentelemään saatika ajattelemaan tilassa, jossa happi ei kulje tai istumisasento saa selkäni jumiin). Siksi olenkin saanut parhaimmat tulokset ja keskittyminen on ollut parempaa, kun olen opiskellut milloin missäkin – siellä missä on ollut juuri silloin hyvä ja jotenkin inspiraatio saanut ajatukset lentämään. Ja tietenkin, kun on ollut tarpeeksi hyvää kahvia mukissa (basic things).

Herään aamulla, suunnittelen ja päätän mitä haluan saada tänään valmiiksi, sitten aloitan, käyn välillä lenkillä tai kaupungilla (koska tauot on tärkeitä!) ja illasta jatkan taas sitä aloittamaani. Ehkä saan sen tietyn osion valmiiksi, ja jos en, niin jatkan seuraavana päivänä. Pääasia, että saan sen valmiiksi deadlineen mennessä.

Sellainen on tällaisen etä-opiskelijan normaali ”työpäivä”. Työstä tämä menee, vaikka mihinkään toimistolle en mene, enkä kellota työaikaani tai tee työtä tasan klo 9-17 välisenä aikana. Välillä teen aamulla, välillä yöllä, yleensä kuitenkin päivällä (ja sitten on niitä välipäiviä, jolloin mistään ei tule mitään ja niinä päivinä lähdenkin inspiroitumaan johonkin aivan muualle näiden koulujuttujen ääreltä – tällaiset päivät on varmaan sitten niitä sairauspoissaolopäiviä).

Mieluummin laatu kuin tehokkuus. Olen lukenut asiasta paljon, ja todennut sen olevan näin. Nimittäin laatu takaa sen, että kun on huolella (eli laadukkaasti) tehnyt annetun työn, muistaa kaiken ehkä myöhemminkin (jää muistiin, kun asioihin on tarpeeksi paneuduttu, huom.), ja silloin osaa ja pystyy käyttää jo opittuja juttuja, niitä muistiinjääneitä juttuja, tulevaisuudessakin. Mutta jos asioita tekee vain tehokkaasti (eli nopeasti eli kuin liukuhihnalta, ilman suurempaa paneutumista niihin), niin eipä sillä tavalla tehtyjä töitä (asioita, tai mitä vain) muista enää myöhemmin. Ainakaan kovinkaan hyvin.

Muistanpa sen tästä lähtien (suosittelen teillekin!). Oh boy boy boy, I love developing (etc.) myself.

Oppimisen intoa helmikuuhun,

xx Vilhelmiina

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa