Kun onnellisuus valtasi elämäni

Onnellisuus.

Mistä se syntyy? Mistä se kumpuaa? Milloin? Miksi tarvitsemme onnellisuutta elämään?

Onnellisuus syntyy pienistä asioista. Jopa mitättömistäkin, niistä mitättömän pienistä. Vaikka siitä, että joku autokuski antaa sinulle tietä kun olet ylittämässä katua. Tai tuntematon ihminen nostaa kaupassa pudonneen hansikkaasi ja ojentaa sen sinulle hymyillen. Silloin huomaat, että sinut on otettu huomioon ja koet itsesi merkitykselliseksi.

Onnellinen olo tulee ystävistä ja perheestä, ihmisten olemassaolosta. Siitä, että tietää jonkun olevan läsnä kanssasi, vaikka olisittekin puhumatta mutta silti yhdessä saman katon alla. Ei aina tarvitse puhua, voi olla yhdessä aivan hiljaa, ja silti nauttia siitä toisen läsnäolosta. Onnellinen olo tulee pienistä hymyistä ja toisen huomioonottamisesta, esimerkiksi tervehtien. Onnellinen olo kumpuaa myös niistä omista intohimon kohteista, ja niiden ajattelusta. Siis unelmoimisesta. Ja niiden unelmien tavoittelusta.

Läsnäolo, huomioonottaminen, intohimot ja niistä unelmoiminen sekä tavoittelu. Aivan pienet päivittäiset asiatkin – auringonsäteet tai meren suolainen tuoksu nenässäsi. Jokaisella tietty omansa.

Ja tunnen yhden ihanan, jonka tekee onnelliseksi hyvä ruoka. Siis, hyvä ruoka. Kyllä, ruokakin voi saada jonkun onnesta sekaisin. ​Ruoasta nauttiminen ja puhuminen saa hänen silmänsä loistamaan kirkkaasti ja hänen hymynsä kohoaa niin isoksi, etten tiedä ketään toista kaltaista. Oletpa ihana juuri siksi.

 

Tarvitsemme onnellisuutta ja onnenhetkiä juuri siksi, sillä ilman niitä emme eläisi. Tai ehkä eläisimme, mutta olisiko meistä mihinkään? Kaikki sujuu paljon paremmin kun mielikin on onnellinen. Kun kyhertelet jossain onnellisuuskuplassa, vatsanpohjassa lentelee perhosia ja hymyilet alati, niin että vastaantulijat kummastelevat ihmeissään onko tuolta jäänyt joku lääkitys ottamatta. No ei ole, on vaan hyvä olla ja haluan näyttää sen myös muille. Ehkä pelastan omalla hymylläni jonkun vastaantulijan päivän. 

​​Onnellisena kaikki sujuu, eikä mikään tunnu synkältä. Räntäsade, harmaat pilviset päivät, loskakelit keväällä – saatat jopa innostua niistäkin.

Omalla kohdallani – olen elänyt onnellisuuskuplassa nyt vähän aikaa. Enkä oikein tiedosta mistä se yhtäkkiä syntyi tai milloin se alkoi. Tässä kevään aikana pikkuhiljaa, kuitenkin. Periaatteessa kun mitään ihmeellistä tai suurempaa ei ole tapahtunut, tai ehkä onkin, mutta en vain vielä ymmärrä sitä niin. On vaan ollut niin hyvä olla. Olen ollut onnellinen pelkästä olemisesta?

Tai sitten se kumpuaa kaikesta siitä auttamisesta, tekemisestä, työstä mitä olen saanut tehdä. Olla avuksi jollekin. Olla niin paljon avuksi kuin olen voinut olla. Ja että joku on kaivannut minun apua. Ja se, että joku on sanonut minulle ”kiitos” kaikesta siitä mitä olen tehnyt. Kiitos ​ja sen tunnustaminen on avain onnellisuuteen. Sitä sanaa ei voi koskaan sanoa liikaa. Silloin kun se tulee sydämen pohjasta – se tulee. Ja juuri silloin se tuntuu hyvältä.

Olen ollut onnellinen myös uusista, ihanista ihmisistä jotka olen saanut elämääni. Se, että joku sanoo ”tarvitsemme sinut tänne takaisin.” ​Enkä todellakaan siksi mitään hyvästejä halua jättää. Tullaan, tullaan. Tulen takaisin.

On hassua, sillä minusta ei ehkä ole näkynyt se onnellisuus niin voimakkaasti miten olen tuntenut sen sisälläni. Hymynä se on näkynyt kasvoillani, tietenkin. Ei se aina näy, se vaan on. Ja saa olla. Sitä on vaikea joskus näyttää, muutenkin kuin eleinä. Joskus se kumpuaa sanoiksi, toisinaan se jää eleiksi.​

 

​”On valinnan aika – valitse se polku, mikä saa olosi rauhalliseksi, iloiseksi ja tuntemaan rakkautta. Anna sydämesi puhua. Keskity tasapainoon. Lennä ja kasvata juuret. Anna tilaa tunteille ja järjelle.”

 

 

​// I’m happy – just being happy. There’s no big reason to be, the small things makes me happy. Life makes me happy, people makes me happy.

 

xx Vilhelmiina