Löytöretki onnellisuuteen

Rakastan katsoa dokumentti-elokuvia. Rakastan katsoa etenkin sellaisia, jotka vievät minut uusiin maisemiin ja saavat aikaiseksi hyvän olon. Katsoin kauniin realistisen dokumenttielokuvan nimeltä Löytöretki onnellisuuteen (Expedition Happiness, 2017), joka oikein huokui nuoren parin omaa tahtoa elää elämää spontaanisti, toteuttaa unelmia ja nähdä maailmaa. Yhdessä. Jotenkin se oli myös rakkautta täynnä. Dokumentista jäikin mieleen nuoren saksalaismiehen lausuma lause: ”onni on ainoa asia, joka tuplaantuu jaettuna.” Mikä pitää paikkansa, vaikka kuinka itsenäinen ihminen olenkin, tuossa lauseessa on totuuden hiven. Yhdessä jaetut kokemukset ovat minullakin olleet niitä elämän parhaimpia. Ne jäävät mieleen, yhdessä toisen kanssa jaettuna. Elokuvassa kaunis musiikki elävöitti upeita maisemia aina Pohjois-Amerikan halki mentäessä, ja lisäksi pariskunnan puhe – lauseet ihmisistä ja maailmasta – tekivät elokuvasta jotenkin todella aidon ja kauniin katsottavan.

Elokuvan katsominen sai minut todella onnelliseen olotilaan. Eikä se olotila ole vieläkään kaikonnut. 

Luulen, että meitä kaikkia loppujenlopuksi motivoi elämässä onnellisuus, tai sen tavoittelu. Haluamme kaikki – ainakin voisin kuvitella – olla onnellisia. Pitää vain muistaa, että onnellisuus ei ole päämäärä, se on se elämän retki itsessään. 

Ihmiset ovat kai elämän mittaisella retkellä; retki alkaa silloin kun syntyy tähän maailmaan, huippukohta luultavastikin silloin kun löytää sen oman jutun eläen omannäköistä elämää ja retki päättyy sitten, kun sen on tarkoitus päättyä. Erityisen onnellinen retki on varmasti silloin, kun saa valita itse ne omat eväät retkelle mukaan ja kantaa niitä vaalien, rakastaen. Silloin retki on ollut varsinainen löytöretki, ja toivon mukaan oma aarrekin on löytynyt.

xx Vilhelmiina