Minulla oli syömishäiriö

Älä syö tuota. Lähde lenkille. Jos syöt tuon, joudut tekemään ylimääräisen lenkin. Juo tänään vaan kahvia, tai jos syöt, syö vaan salaattia. Söit eilen pizzaa, kuluta se pois. Suola turvottaa, rasva lihottaa, banaanissa on liikaa sokeria. Laske kalorit, 1500 on jo liikaa.

Kun on kerran sairastanut syömishäiriön, on suuri vaara sairastaa se uudestaan. Tavallaan se kai yrittikin tulla takaisin, vaikka en niin missään nimessä toivonut.

Et sinä halua sitä takaisin. Et halua mitään siitä takaisin.

Kun elää ikävässä elämäntilanteessa, kun on suurta surua tai sen sellaista, ei usein huomaakaan miten itseään kohtelee. Tai oikeastaan: kun ei edes kohtele, kun unohtaa itsensä ja itsestä huolehtimisen. Kun tekee kaikkea aivan liikaa, tai kun vaan tekee, liikaa.

Mutta ei syö.

Ei syö, koska ei ole nälkä. Ei syö, koska ei maistu. Ei syö, koska kaikki inhottaa. Ei syö, koska ei muista tai halua muistaa.

Kun yrittää selviytyä, kaikki muu on toissijaista. Yrittää vaan selviytyä, herätä aamulla ja mennä illalla nukkumaan. Tehdä päivällä mieluisia asioita ja saada omaa elämää eteenpäin. Suorittaa ehkä vähän, ottaa toisinaan leppoisastikin ja myös nauraa, kaikelle turhanpäiväiselle, no, elämälle.

Ei kukaan muu sinusta huolehdi kuin sinä itse. Ei näin aikuisena, sillä näin aikuisena sinä olet itse vastuussa itsestäsi ja ihan kaikesta. Varsinkin, kun ei ole ketään kuka varta vasten haluaisi huolehtia. Tavallaan on, tavallaan taas ei. Muut tietenkin voivat huomauttaa, mutta ei määrätä, päättää, tai mitään. Sinun pitää itse huomauttaa itseäsi tai oikeastaan huomata, määrätä ja päättää miten tästä nyt edetään.

Muista huomauttaa, määrätä ja päättää elämäsi suunta. Älä koskaan palaa menneisyyteen, kulje tulevaisuuteen aina tai ainakin yksi askel edellä.

Muista teroittaa tämä kaikki mieleesi, teroitakin se syvälle sinne ja todella terävästi.

Unohda mennyt, muistele sitä joskus, mutta aina ilolla, sillä sinä olet siinä nyt ja elossa. Olet selvinnyt, olet selviytyjä.

Minulla oli syömishäiriö, ja nimenomaa: minulla oli. Elän sen kanssa, koska joudun, mutta minusta se ei saa enää otetta, ei ainakaan valtaa.

Lempeämpää huomista ja oman kehon huolehtimista,

xx Vilhelmiina