Minun vai sinun elämä?

Olenko ainut jolla on tai on ollut ristiriitaisia fiiliksiä elämän suhteen? Epäilen.

Täytän lokakuussa 26 vuotta. Muistan kuinka viisitoistavuotias teini-minä kuvitteli että lähempänä kolmeakymppiä ollaan jo vakaita kaiken suhteen elämässä. On vakituinen työ, vakituinen osoite, vakaa parisuhde ja lapsia ainakin yksi. On omakotitalo, auto ja kaikkea aikuisten juttuja. Kaikki on vakaata ja varmaa, eletään sellaista turvallista tasapaksua elämää. Se viisitoistavuotias teini-minä tosiaan kuvitteli, että lähempänä kolmeakymppiä ollaan jo niin aikuisia – käyttäydytään kuten aikuiset, tehdään aikuisten juttuja – silloin ei tullut mieleenkään että elämä 26-vuotiaana olisi tälläistä kuin mitä nyt elän,

mikään kun ei ole varmaa vaan päinvastoin, kaikki on epävarmaa, edelleen.

Olen opiskelija, paperit saan nykyisestä koulusta käteen tavoitteeni mukaan vuonna 2021. En asu omistusasunnossa, asun vuokralla. Minulla ei ole parisuhdetta enkä osaa deittailla – lähinnä odotan jostain kulman takaa sellaista miestä, joka on oikeasti kiinnostunut minusta ja jakamaan tulevaisuuden yhdessä minun kanssa. Ei ole lapsiakaan, vaikka vauvakuumetta poden aina silloin tällöin – onneksi pikkuisia pyörii ympärilläni lievittämässä sitä. Tai sitten pahentamassa. 

Kaikista hassuinta tässä on se, etten todellakaan käyttäydy kuten aikuiset. Tai no, miten aikuisten kuuluisi oikeaoppisesti käyttäytyä? Miten olla oikea aikuinen? En minä ainakaan ole oikea aikuinen, no, aikuinen virallisesti ehkä joo, mutta en oikea sellainen. Tylsä aikuinen en koskaan halua olla, aion ikuisesti säilyttää lapsenomaisen rentouden elämän suhteen. Ja jos yhtään omaan äitiini tulen, niin olen vielä kuusikymppisenäkin ihan hirveän rento.

Useilla ystävilläni on jo vakituinen työ ja osoite, jotkut avioituneet tai edes vakaassa parisuhteessa, monilla heistä lapsiakin. Entä minun nykyinen hetki tai tulevaisuus? Siellä häämöttää oikeastaan vaan ammattikorkeakoulusta valmistuminen, maisteriopinnot ja luultavastikin spontaania matkustelua sekä Suomessa että ulkomailla – nämä ovat päällimmäisenä mielessäni. Tämä hetki ja tulevaisuus on täysin avoin – minulla kun ei ole vielä mitään vakituista tai pysyvää. Maailma näyttäytyy täysin avoimena minulle, siis vieläkin, 26-vuotiaana.

Varmaa on vain se, että tulevaisuuteni on täysin epävarma.

Hetkittäin ajattelen – välillä surenkin, mutta turhaan – että minulla voisi olla nuo kaikki vakituiset ja vakaat asiat mitä ystäväni omaavat. Minulla todellakin voisi. Minun elämäni ei vaan kuulunut mennä niin, eikä muiden elämä kuulu mennä kuten minun – kaikilla se menee erilailla ja hyvä niin. Se on rikkautta. Katkera ei kannata olla muiden elämästä tai saavutuksista, niistä kuuluu iloita ja ammentaa itsellekin rohkaisua – jos hänkin pystyi, miksen minäkin? Elämässä kun voi tehdä ja saavuttaa ihan mitä tahansa.

Vitsi, kuinka monta kertaa olen epäonnistunutkaan oman elämän ja omien unelmien tavoittelussa, mutta jostain syystä aina tajunnut että hei, sen kuului mennä vaan niin ja haluan omannäköisen elämän – ei minun elämäni kuulu näyttää tai kulkea samaa tahtia kuin parhaan ystäväni elämä. Olen lopulta elänyt OMAA elämääni juuri niin kuin olen itse halunnut ja tadaa, tässä sitä ollaan. Epäonnistumisien kautta olen juuri siinä tilanteessa jossa on nyt hyvä;

on katto pään päällä, mieluinen opiskelupaikka, ihana kotikaupunki, rahaa ostaa ruokaa, omaa aikaa olla ihan vaan yksin jos niin haluan, ystäviä kävelymatkan tai puhelinsoiton päässä. Niin ja, olen löytänyt sen kauan kadoksissa olleen inspiraation sekä valokuvaamiseen että kirjoittamiseen. Ihan tavallisia asioita, joista olla onnellinen.

Epäonni kääntyi onneksi.

​Elämä on hyvä, juuri tälläisenä, juuri nyt. Entä sitten kun ei enää tunnu tältä? Mitä sitten tehdä? Sitten muutan sitä. Teen sen muutosliikkeen niin kun olen aina tehnyt, jos en ole ollut tyytyväinen elämääni. Muutoksia pitää tehdä rohkeasti, jos oma elämä tuntuu junnaavan paikoillaan – kukaan ei niitä sinun puolestasi tee. Pitää muistaa olla itsekäskin, aina välillä.

Tärkeintä elämässä on kuitenkin se,

että olet onnellinen.

Se riittää.

 

​xx Vilhelmiina