Mitä jos mä sittenkin oon sellainen kaupunkilainen

Södermalm, Tukholma, kesällä 2017.

Minusta on alkanut tuntumaan, että asuminen pienessä kaupungissa ei riitä minulle. Olen alkanut kaipaamaan enemmän elämää, vilinää, kulttuuria ja mahdollisuuksia ympärilleni. Varsinkin niitä mahdollisuuksia. Asuminen vuorotellen isoissa ja pienissä kaupungeissa on ehkä muokannut minua ja ajatusmaailmaani niin, että ymmärrän mitä tarvitsen ympärilleni ensinnäkin tunteakseni eläväni.

En koskaan luovu rakkaudestani luontoa kohtaan, ja siitä rauhallisuudesta, mikä vallitsee kun seisoo keskellä ei mitään ja kuulee vain tuulen huminan. Onneksi meillä täällä Suomessa luontoa on joka puolella, jopa niitä suurimpia kaupunkeja ympäröi luonnon rauha. Luonto ja sen rauhallisuus on siis helppo saavuttaa, vaikka suurkaupungissa asuisi.

Tietenkin, tämä voi olla sitä ”haluat aina sitä mitä sinulla ei juuri nyt ole” -ajattelua, mutta olkoon. Juuri nyt kaipaan jotain enemmän. Jotain, mitä en koskaan ole saanut pienistä kaupungeista irti. Ehkä pian on aika taas vaihtaa suuntaa, kohti isompaa kaupunkia.

xx Vilhelmiina