Norjani mun
Minun vuosi vaihtui siis Norjassa, vuoristomaisemissa ja kaikessa siinä täydellisessä hiljaisuudessa, lumikinosten keskellä. Oli puhdistavaa aloittaa vuosi 2018 kävelyllä raikkaassa ilmassa, korkeita vuoria ihaillen ja ajatellen, että tästä vuodesta 2018 tulee maailman paras.
Kyllä, tästä vuodesta tulee paras, jos vain niin haluan. Ja haluanhan minä.
Majoituttiin sympaattisessa vuoristomökissä Etelä-Norjassa, Telemarkin maakunnassa. Tarkemmin ottaen kunta oli Tokke ja hiihtokeskuksen nimi Hallbjønn Høyfjellssenter.
Mukava paikka, varsinkin jos haluaa lomakohteelta rauhallisuutta ja luonnonläheisyyttä, ystävällisiä norjalaisia ja hyvää (mutta ylihintaista) pitsaa. Poropitsa puolukkahillolla oli suosikkini, ja niin hyvää!
Noin joka toinen päivä sen pariviikkoisen aikana satoi lunta, kun taas sitten toisinaan aurinko pilkahteli vuorten takaa siniseltä taivaalta. Lunta satoi niin, että sateen loputtua maahan oli kertynyt melkein puolen metrin korkuinen lumikerros, jopa yhdessä yössä. Mutta oli ihanaa olla kaiken sen lumen keskellä, sillä se oli niin puhtaan valkoista eikä yhtään märkää, sitä inhoittavaa loskaista. Vaatteetkaan eivät juuri kastuneet kun metsässä rämpi kahden metrin lumikinoksissa tai kun ulkona teki lumienkeleitä. Vaihtelevasti aurinkoa ja sankkaa lumisadetta, ei ole ihanampaa talvikeliä ei.
Nautin niin.
En ollut koskaan ennen käynyt Norjassa, mutta olen aina ihaillut sitä maata sen verran paljon, että olen katsonut useita dokumentteja Norjasta, ja myös lukenut Norjasta infoa lähinnä juuri matkailun osalta. On minulla kaksi norjalaista ystävääkin, jotka ovat kertoneet siitä maasta – takk for det.
Olin 25-vuotias kun kävin ensimmäisen kerran Norjassa – oma äitini oli samanikäinen kun hän kävi ystäviensä kanssa Pohjois-Norjassa roadtripillä, joskus 80-luvun vaihteessa. Hänellä on edelleen polaroid-kuvat mitä hän matkansa aikana kuvasi – niinpä minäkin aion teettää muistoksi muutaman itse ottamani kuvan. Joistain kuvista tuli niin upeita – no, oikeastaan, eihän tuolta saanut muita kuin upeita kuvia. Postikorttimaisemaa oli minne vain katsoi.
Yksi haave minulla on,
kesäkuussa kun pääsisi Pohjois-Norjassa käymään – se jos mikään olisi ihan superia.
Kuka haluaisi lähteä?
xx Vilhelmiina