On vain yksi elämä

 

”Life is really simple, but we insist on making it complicated” 

– Kungfutse

Mielialani ovat vaihdelleet viimepäivinä ihan laidasta laitaan. Ilosta suruun, surusta iloon. En ole nauttinut tästä ailahtelusta ollenkaan. Enkä usko, että ne ovat olleet mitään naisten PMS-oireita, ovat vaan olleet tälläisiä ihmeellisiä muuten-vain-oireita. Ovat vaan olleet, ja sekoittaneet pääni.

Olen sitten ajatellut kaikenlaista, kun kaikenlaiset asiat ovat sekoittaneet pääni.

Miksi en löydä sitä omaa tasapainoista itseäni syvältä sisimmästäni, se on hukkunut taas jonnekin. Ja haluan sen takaisin. Juuri nyt olen järkevä, mutta hyvin epätasapainoinen nainen. On tietenkin ollut surua, ja olen kuullut ikäviä uutisia vähän joka suunnalta, mikä on vaikuttanut omaan henkiseen vointiini. Silti olen osanut hymyillä, nauraa ja iloita joka päivästä, koska niin mielestäni kuuluukin tehdä – elämä on kaunis ja ainutlaatuinen asia, jokatapauksessa.

Elämäni olikin jo tovin pelkkää ylämäkeä, joten ehkä tämä yhtäkkinen alamäki palautti minut taas maanpinnalle. Tai itseasiassa mistä, mistä se palautti minut maanpinnalle? En muista leijuneeni pilvissä – vaikka onkin maailman parhain tunne kun elämä tuntuu kuin joltain yhdeltä onnea pursuavalta elokuvalta – vaan olen pysynyt aina vahvasti maanpinnalla, vaikka ajatukset välillä leijuisivatkin tuolla jossain korkeuksissa, omissa unelmissa ja haavemaailmoissa.

Omaan vähän sellaisen asenteen, että elämä on juhla myös arkenakin tai vaikka silloinkin kun on kurjaa – jokaisesta päivästä löytyy juhlittavaa. Yritän löytää, yleensä löydänkin. Että mitä sitä turhaan murehtimaan, vaikka tekisi mieli murehtia ja oikein kietoutua siihen murehduksen mustaan maailmaan. 

Tämä asenne ja positiivisuus on tarttunut minuun yhdestä entisestä työkaveristani muutama vuosi sitten, ja niin vahvasti tarttui, että edelleen omaan tälläisen luonteenpiirteen. Ja se on niin mahtavaa. Toivottavasti ei lähde kulumallakaan pois – ei tämän luonteenpiirteen tartuttaja tai itse luonteenpiirre.

 

Uskon, että kun meidän on aika lähteä tästä maailmasta fyysisesti, niin meidän sielu kuitenkin jatkaa matkaansa ja syntyy uudelleen. Se on minun kuvitelma, eikä muiden tarvitse samoin uskoa,

minä vaan nyt ainakin uskon. 

Tämä elämä opettaa meille jotain, mitä voimme hyödyntää seuraavassa elämässä. Minusta on ainakin kiva uskoa tuollaiseen.

On surullista, että jotkut meistä lähtee tästä maailmasta liian nuorina ja liian aikaisin, ennen kuin he edes ehtivät tutustua tämän maailman kauneuteen ja myös omaan itseensä tarpeeksi. On surullista, että joillekin se on kohtalo, mutta joillekin taas se on ainut ratkaisu päästä maailmasta pois. Se on minusta niin väärin. 

Olisi vain mahtava, että jokainen meistä tajuaisi tämän lauseen; 

”maailma on kaunis ja hyvä elää sille, jolla on aikaa ja tilaa unelmille”

ja sen, että kaikki vaatii aikaa. Mikään ei tapahdu hetkessä, ainakaan ne maailman upeimmat asiat. Mutta ne tapahtuu, kun vain jaksat odottaa. Odotus palkitaan, aina.

Meillä jokaisella on tarkoitus elää juuri nyt, juuri tällä maapallolla. Et ehkä ole vielä löytänyt omaa – älä huoli, en minäkään – mutta jokainen meistä on tarkoitettu tekemään tiettyjä asioita meidän omassa ainutkertaisessa elämässä, tällä meidän yhteisellä maapallolla. On aivan sama teetkö näyttäviä vai mitättömän pieniä asioita elämäsi aikana, mutta tee niitä – tärkeintä on, että teet sitä mistä tykkäät tai pikemminkin mitä rakastat. Yksinkertaisesti.

Ja ainutlaatuinen. Olet täydellinen.

 

xx Vilhelmiina