Sisäinen aurinko valloillaan

 

Kiitollisuudesta. Onnellisuudesta. Kaikesta positiivisesta elämässä.

 

Aihe sopii hyvin näin viikon alkuun, ​sillä me usein manaamme maanantaita.

​Sunnuntaisin ajattelemme, huomenna on taas maanantai. Mitä sitten? Viiden päivän päästä on taas perjantai.

​Mielestäni maanantai on yhtä mukava kuin perjantaikin, tai mikä tahansa viikonpäivä. Ehkä se johtuu siitä, että minulla on ollut usein maanantai vapaapäivä. Siinä missä muut ovat kiirehtineet maanantai aamuna töihin, olen lähtenyt aamulenkille ilman kiireen häivää. Onkin hauskaa seurata aamuisin ihmisiä, jotka säntäilevät kaupungilla töihin kiirehtien tai tööttäilevät aamuruuhkassa juuri-se-otsassa. Ajattelen usein itsekseni: ​miksi et herännyt ja lähtenyt työmatkalle aiemmin, tuollainen tööttääminen autojonossa ei auta yh-tään mitään, sillä aina siellä edellä ajaa se hitaasti kulkeva mummo joka on menossa vain aamuostoksille, mummo saa pian sydänkohtauksen kun ärsytät sitä tööttäilemällä siellä takana.

​Pitää osata ennakoida. Tai sitten vain oppia pitämään maanantaista ja aamuista, ottamatta turhaa stressiä työmatkalla.

 

1.jpg

2.jpg

h.jpg

 

Miltä näytän onnellisena? Ylläolevat kolme ilmettä kuvaavat sen täydellisesti. Hymyä ja hassuttelua, hyvää tunnetta sydämessä. Ilmeeni ovat tuollaisia kun ​tiedossa on jotain kivaa, olen tehnyt jotain kivaa, ajattelen jotain kivaa, joku on todella kiva minulle, aurinko paistaa ja en enää sure en-yhtään-mitään.

Jokaiselle meistä tapahtuu ikäviäkin juttuja. Älä kuitenkaan säikähdä, jos sinulle ei ole mielestäsi vielä tapahtunut, nimittäin kaikki ikävätkin jutut kasvattavat ja opettavat näkemään asiat eri valossa. Elämä kun ei ole pelkkää ruusuilla tanssimista, vaikka kuinka yrittäisit rakentaa sitä niin. ​Sen jälkeen kun olet päässyt ikävien asioiden yli, huomaat jo nauravasi niille. Näin tapahtui minulle.

Vielä viime vuoden loppupuolella itkin melkein päivittäin itseni uneen, ja nyt se vain naurattaa, miten minä olen pystynyt siihen. Tai jaksanut. Toisaalta, se oli puhdistavaa. Silloin kun itkettää, pitää antaa kyynelten tulla. On niin hassua, sillä heti kun vuosi vaihtui, niin kaikki se murheellisuus ja suru jäi viime vuoteen, ikään kuin joku olisi pyyhkinyt ne tunteet mielestäni. Jo kuukauden ja viikon verran tätä vuotta olen tuntenut pyyteetöntä onnellisuutta ja kiitollisuutta sydämessäni. Se on niin ihmeellistä. Ihmeellistä tämä elämä.

 

Olen kiitollinen että olen vielä tässä. Onnellinen tästä tunteesta sydämessäni. Positiivisella mielellä, sillä elämässä kaikki on mahdollista.

 

 

Aurinkoista tulevaa viikkoa sinulle, minulle ja meille kaikille!

​Let the sunshine in!

 

 

// With gratitude, happiness and everything positive in life.

This is well suited topic ’cause this is the beginning of the week, and we often say ’’Oh how I hate Mondays’’. On Sundays we think that tomorrow is Monday, again. So what? Five days later is Friday, again.

In my opinion, Monday is as comfortable as Friday are, or any other day of the week. Maybe it’s that ’cause I have had Mondays off from work so many times. When others have rushed to work on Monday morning, I’ve went to jogging without any hint of hurry. You have to learn to love Mondays, without taking unnecessary stress about that.

 

How  do I look when I’m feeling happy? Those three pictures above shows it perfectly. All with smiles and pleasantries, and the good feeling in the heart. I look like that when I know that something nice is coming, I’ve done something nice, I think of someone nice or someone is really nice to me, the sun is shining or I’m no longer sad.

Each or us has that unpleasant times in life. Those not-so-nice-things grows you and after that you might see things in a different light. Life isn’t dancing on the roses, it isn’t a failytale, it isn’t like that even if you how try to build you life that way. When you get over the bad things, you’ll find yourself laughing at them. This happened to me.

Last year, and expecially the end of last year, I honestly cried myself to sleep many times, almost daily. And now, today, I just wonder how I have been able to do that. It’s not me, rarely is. On the other hand, it was so curing. When you feel sadness, you just have to let the tears come. But it’s so funny ’cause as soon as the year 2017 changed, all of those bad feelings was gone, suddendly, like someone just wiped my bad feelings. So now, a month and a week I’ve felt unconditional happiness and gratitude in my heart. It’s so amazing. The wonderful thing about life.

 

I’m thankful that I’m still here. Happy ’cause this good feeling in my heart. On a positive mood ’cause everything in this life is possible.

 

 

xx Vilhelmiina

Hyvinvointi Mieli

Mitä olen oppinut 24 vuodessa?

kesahesa.jpg

 

  • Sinun elämäsi ei ole muiden elettävissä, joten elä elämääsi oman tahdin mukaan ja omaa sydäntä kuunnellen – älä elä sitä yhteiskunnan asettamien vaatimusten mukaan, eikä sinun todellakaan tarvitse elää samankaltaista elämää kuin ystäväsi

​Sinun ei tarvitse päästä heti lukion/ammattikoulun jälkeen yliopistoon, vaikka ystäväsi sinne ensimmäisellä kerralla pääsisivätkin. Hae töitä tai tee vapaaehtoistöitä, vietä välivuosi tai useampikin töitä tehden, käy ulkomailla ja tutustu uusiin kulttuureihin. Avarra maailmankatsomusta vähitellen ja ota hetkistä kaikki irti. Ehdit yliopistoon sitten kolmekymppisenäkin. Olet vielä nuori, ja tietyissä määrin vapaa, joten nauti siitä. Sinun ei tarvitse leikkiä aikuista vaikka oletkin täysikäinen ja sinulla on nyt vastuu. Luota intuitioosi. Ole järkevä.

  • ​Älä valitse aina sitä tuttua ja turvallista – kokeile uusia mahdollisuuksia

​Ota vastaan se täysin uusi työ, josta sinulla ei ole lainkaan kokemusta. Sinä opit kuitenkin niin nopeasti uudet jutut, että pärjäät ihan varmasti. Kokeile uusia aloja ihan rohkeasti, kaikki työkokemus on vain plussaa CV:ssäsi. Sama pätee opiskeluihin, ole rohkea ja ota vastaan saamasi opiskelupaikka ja kokeile onko se sinua varten – voit yllättyä.

  • Sinä et voi miellyttää kaikkia – eikä sinun tarvitsekaan

​Älä muserru, jos joku kohtelee sinua kuin roskaa. Maailmassa on niin paljon ihmisiä, kaikki eivät ole mukavia vaikka niin luuletkin.

  • ​Et voi pitää kiinni kaikista ihmisistä elämässäsi – hyväksy se, että elämäntilanteet muuttuvat, ihmiset muuttuvat ja ihmisiä saattaa kadota elämästäsi syyttä

​Ihmisiä tulee ja menee koko ajan elämänkaarellasi. Et voi pitää kiinni lapsuudenystävistäsi, jos et saa vastakaikua. Saattaa olla, että sinulla on joka elämänvaiheessa eri ystäväpiiri; lapsuudenkaverit, opiskelukaverit, työkaverit ja ehkä eläkkeellä tavattuja seniorikavereita. Mutta ne todelliset sielunsiskot pysyvät, usko pois.

  • ​Irtisano itsesi heti, kun näet työpaikalla ongelmia – älä odota että asiat muuttuvat, sillä ne eivät muutu

​Paljon voidaan luvata, mutta on eri asia pidetäänkö lupaukset. Lähde hyvissä ajoin pois, ennen kuin joudut pahoittamaan mielesi enemmän kuin yhden kerran. Et ansaitse edes sitä ensimmäistä kertaa, kukaan ei ansaitse.

  • ​Anna ihmisille anteeksi – tarvittaessa pyydä anteeksi itsekin

​Ei se ole sinulta pois etkä voi mitään, jos joku toinen tekee väärin ja pyytää anellen anteeksi. Ole sinä edes järkevä, ja anna anteeksi, niin mielikin pysyy tasapainoisena. Ja pyydä aina itse anteeksi, jos olet tehnyt jotain väärin tai jos sinusta tuntuu siltä.

  • ​Laihuus ei pue sinua – olet paljon, paljon kauniimpi normaalipainoisena

​Olet myös onnellisempi näin. Keho ja mieli ovat sinulle kiitollisia. Ja vaatteetkin näyttävät paremmalta.

  • ​Ole onnellinen että olet löytänyt upeita, erilaisia, ihmisiä elämääsi ja oman tavan elää – pidä tästä kiinni

​Yritä löytää elämääsi sellaisia ihmisiä, jotka tekevät sinut onnelliseksi ja merkitykselliseksi, ja pidä heistä kiinni. Päästä irti niistä, jotka pahoittavat jostain syystä mieltäsi. Päästä irti, vaikka sinuun sattuisikin.

 

//  Here’s a list about few things I’ve learned in my life:

  • Live your life according to your own pace and listen to your heart – don’t live it according to the requirements of the society, and you don’t need to live a similar life as your friend
  • Don’t always choose the safe and familiar – try new opportunities and leave your comfort zone
  • You can’t please everyone and you don’t need to
  • You can’t hold on to all the people in your life accept the fact that life situations change, people change, and people may lose your life without reason
  • Quit your job as soon as you see a problem in the workplace don’t expect things to change, they don’t change
  • Forgive others – and if necessary, ask for forgiveness also yourself
  • Being skinny doesn’t look good on you you are much, much prettier and happier on normal weight
  • Be happy that you’ve found a wonderful people in your life and your own way of living hold on to it

 

​Am I an adult now?

 

 

​xx Vilhelmiina

Suhteet Oma elämä