Ja lopulta olemme kaikki yhtä
Mitenköhän minusta tuli tällainen,
on asia, jota pohdin säännöllisen epäsäännöllisesti. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö minulla olisi hyvä olla juuri tällainen, oma itseni ja tykätä itsestäni. Sillä kyllä minä tykkään, ainakin suurimman osan ajasta, mutta niin kuin kaikilla, on päiviä jolloin en. Pohdin tuota asiaa lähinnä positiivisessa mielessä ja etsin syitä, miksi olen tällainen ja miksi ajattelen elämästä niin ja näin. Syiden etsiminen kuuluu kai kategoriaan: turhuudet, mutta haluan löytää palasia niistä menneistä vuosista, jotka ovat muokanneet, muovanneet, tehneet, rakentaneet ja kasvattaneet minusta juuri tällaisen ihmisen. Ne on ne muut elämäni ihmiset, tietenkin, mutta myös laaja kirjo kokemuksia.
En välitä oikeastaan mistään maallisesta, vaikka sellaisia asioita osaan ihastella ja ihannoida. Materia on kaunista, kun sillä on jokin tarina. Maalliset asiat ovat ihania, kun niissä näkyy aitous ja ainutlaatuisuus. Kun ne sykähdyttävät tai puhuttelevat, harvat nimittäin tekevät niin.
En välitä, koska minä olen vuosien varrella oppinut nauttimaan kaikesta ja kaikista, ilman että omistaisin, ilman että mikään olisi minun. Kaikki on ollut tavallaan lainassa, kaikesta on ollut myös helppo luopua. Antaa jollekin samalla hyvän mielen antamalla pois jotain minulta, jotain mikä on ollut minulla sen vähän aikaa. En ilmeisesti sitten kai ole mikään materialisti tai kovin takertuva ihminen; en vaan osaa jämähtää tavaroihin, mutta en kyllä paikkoihinkaan. Ihanista ja merkityksellisistä ihmisistä sitten, niistä voisinkin kirjoittaa aivan eri tavoin ja joskus muulloin.
Olenkin miettinyt, haittaisiko vaikka en koskaan omistaisi mitään. Ei se oikeastaan haittaisi, mitään kun ei mukaan saa. Eikä täällä oikeastaan kukaan omista mitään aineellista, ehkä väliaikaisesti ja tietenkin, mutta ei ikuisesti. Kaikesta on pystyttävä luopumaan, ennemmin tai myöhemmin.
Tulemme yksin, lähdemme yksin: kaikki siinä välissä on väliaikaista. Ja siitä väliaikaisesta meidän tulee nauttia tai meidän kannattaa opetella nauttimaan, tästä kaikesta, täällä. Niistä mahdollisuuksista, joita meille annetaan ja joita meidän on mahdollista myös itse rakentaa.
Jos tästä ainutkertaisesta elämästä ei (o)saa koskaan nauttia, niin mitä sitten. Mikä on se syy, miksi me alunperin ollaan täällä. Jos ei elämistä varten, niin ehkä jotain opetusta varten, mutta mitä ja miksi. Ja eläminen kiteyttää lopulta niin paljon sanoja itseensä, joita minun on vaikea arvailla tai päättää muiden puolesta. Jokaisen kannattaa ajatella itse, mitä (substantiivi) eläminen tarkoittaa. Jokaiselle tietenkin taas niin eri asioita.
Koska olemme yksilöitä, vaikkakin yhtä, meidän tavat nauttia tästä elämästä myös poikkeavat toisistaan. Joku nauttii olemalla jatkuvasti liikkeellä, ehkä matkustamisella. Joku toinen taas kotoilulla, ehkä oman talon ja pihapiirin jatkuvalla kohentamisella. Mikään tapa ei ole väärä elämästä nauttimiseen, siksi onkin mielenkiintoista lukea ja tietää muiden tavoista elää ja olla, ja siitä kuinka ne poikkeavat omistani. Ihmisillä on upeita, erilaisia tapoja elää tällä maapallolla.
Minulla on ystäviä, joilla on jo paljonkin jotain pysyvää. Ja ystäviä, joilla ei ole oikeastaan vielä mitään, pysyvää. Mutta silti heillä kaikilla on jotain ja jotain yhteistä: elämä, josta nauttia. Ja toivon aina, että jokainen heistä on onnellinen niistä omista valinnoistaan, ja jos he eivät sitä ole, niin aina voi muuttua, muuttaa jotain, kokeilla jotain uutta. Tärkeintä on että uskaltaa olla rohkeasti sinä itse ja elää rohkeasti omaa elämää, myös sitä omaa hyvinvointiaan ajatellen. Itseään, omia tuntojaan niin fyysisesti kuin henkisesti, kannattaa kuunnella säännöllisesti.
Maailman ihaninta olisi elää vapaana, mutta ei irrallisena. Muistaa aina että luonto ei tarvitse minua, mutta minä tarvitsen luontoa. Olla osa tätä yhteiskuntaa, mutta olla elämättä sen määrittämänä. Elää elämäni juuri tällaisena, mutta tiedostaen että olen vain yksilö tällä isolla yksilöiden asuttamalla maapallolla,
jossa kaikki olemme lopulta yhtä,
ja jossa minä todellakin riitän.
I appreciate the chance of livin’, I realize that it’s all about givin’. I will stand in the sunshine ’cause I know the sun is not mine. I’m tied in to the dirt and the land, the wind in the trees and the waves in the sand. (SOJA ft. Damian Marley: Your Song.)
Vilhelmiina
