Hankin eilen (vihdoin) uuden muistikirjan tai luonnostelukirjan tai päiväkirjan, mutta siis kirjan, johon voi taiteilla mitä sitten tahtookaan. Aion käyttää sitä kaikkiin kolmeen mainitsemaani tarkoitukseen: kirjoitan muistiinpanoja matkoiltani, luonnostelen omiani aina inspiroituneena kun näen jotain todella kaunista ja välillä aion kirjoittaa ajatuksianikin ylös sillä lailla päiväkirjamaiseen tapaan.

Uusi muistikirjani on hopeinen, glitterinen (mikä on outoa minulta, mutta hopeinen glitteri on ok), yksinkertainen ja kovakantinen. Rakastan kovakantisia kirjoja, ja kaikki kirjani hankin aina mieluiten kovakantisina. Viis siitä että ne painavat enemmän; tarvitsen elämääni jämäkkyyttä, ja kovakantiset kirjat ovat siihen oikein hyvä lähtökohta. Pysyvät paremmin kasassa ja ehjänä vaikka elämä niitä runtelisi, näin ajattelen. Yleisestikin.

Mutta tämä uusi muistikirjani vei minut jostain syystä takaisin menneeseen, Tukholmaan, niihin päiviin kun siellä ollessani kirjoittelin kaikenlaisia muistiinpanoja tulevaisuuteni varalle. Toiveita, tavoitteita, havainnoimiani asioita ja ihmisiä, laulunpätkiä, hömppää ja vähemmän-hömppää. Ne muistiinpanot kirjoitin ruotsiksi, på svenska, men det är det, kanske.

Tukholmassa ollessani kuuntelin paljon Taylor Swiftia, men jag vet inte varför, enhän ole ollut koskaan hänen suurin fani tai kuunnellut hänen kappaleitaan ajatuksella tai mitään muutakaan.

(En siis ennen vuotta 2017. Mutta nyt tuon vuoden jälkeen: pidän hänestä.)

Mutta kuuntelin, ja kuuntelin joka päivä sen parin kuukauden ajan. Ja Taylor kuulosti siinä kaupungissa niin hyvältä, juuri oikealta, juuri sopivalta hetkeen mihin tahansa. Muistan olleeni todella toiveikas, pakahtunutta iloa ja kummallista onneakin täynnä.

Siitä lähtien Taylor on soinut musiikkilistallani.

Ja tänään täällä Suomessa, täällä äidin luona, kuuntelen Taylor Swiftia ja uusi jämäkkä muistikirjani makaa tuossa pöydällä, tässä vieressäni, ja odottaa uusia tarinoita sisäänsä. Niitähän se saa, eftersom törstiga måste ges vatten (eller något). Janoa on ruokittava.

You Are In Love; Wildest Dreams; Out Of The Woods; New Romantics; I Know Places; How You Get The Girl; Style. Arvatkaa missä kuuntelin (mm.) kyseisiä kappaleita ihan tuhottoman paljon, ja jatkuvasti. Djurgårdenissa, siellä talonkorkuisten jalojen lehtipuiden alla, ja voi kuinka rakastuinkaan siihen saareen ja rakastan edelleen. Kun aiemmin (taisi olla vuosi 2016) tunsin vahvaa kaipuuta Tunturi-Lappiin, nyt tunnen vahvaa kaipuuta, ikävää tai jotain ikävänomaista, Tukholmaan. Hassua kyllä kun näin on, sillä olenhan käynyt siellä aina parin kuukauden välein, ihan vaan lievittämässä ikävääni. Mutta nyt on näin: rakkaus revontuliin ja villiin Pohjolaan voi välillä vaihtua kaupungin valoihin ja sen villiin sykkeeseen. Minä kun rakastan kaikkea sekä että.

Tukholma on todella paljon muutakin kuin Sergels Torg tai Gammal Stad tai Kungliga Slottet. Tai mikään muukaan olennainen ja oletettu: fika-kulttuuri tai vahva muotiteollisuus tai laadukkaasti ajatellut bisneskuviot.

Minun pitäisi varmaan kirjoittaa enemmän tuntemuksiani tänne. Ja kokemuksia. Näkökulmia, tuntemuksia, nähtyjä asioita ja kuultuja juttuja. Ja kaikkea sitä, miksi näin on, miksi ihannoin naapurimaatamme niin.

Viime laivareissullani juttelin erään Savonlinnasta kotoisin olevan naisen kanssa: hän asui nyt Tukholman saaristossa, oli asunut siellä jo monta kymmentä vuotta. Rakastui aikanaan ruotsalaiseen mieheen ja muutti rakkauden perässä sinne minne kuuluikin. Jotenkin ihania tämänkaltaiset tarinat, ja turinat tuntemattomien kanssa.

En tunne koskaan olevani yksin vaikka matkustaisinkin yksin. Aina jotenkin löydän jonkun, jonka kanssa jakaa hetki ja elämäntarina.

Wildest Dreams: standing in a nice dress, staring at the sunset, red lips and rosy cheeks….

Hassua kyllä, minulla on kultaisia muistoja ja ihan liikaa punaista huulipunaa ja aina silloin tällöin punaisena hehkuvat posketkin. Ja elämä, se on vasta aluillaan.

(Viime päivät ovat saaneet minut tajuamaan ihmeellisiä asioita, ja luultavasti tällä keväälläkin on oma vaikutuksensa.)

Ihanaa kevättä,

Vilhelmiina