Katsoin dokumentin Aviciista ja aloin pohtimaan meitä ihmisiä. Mikä meidän pään sekoittaa niin, että uhraamme elämämme pelkälle työnteolle, sen sijaan että kuuntelisimme itseämme ja etenkin terveyttämme. Me emme ole (edelleenkään) robotteja, emmekä jaksa painaa pitkää päivää nukkumatta. Emme jaksa tulla ja mennä päivä toisensa jälkeen, olla jatkuvassa liikkeessä vuorokauden ympäri pysähtymättä. Mieli siinä ensiksi menee sekaisin, ja myös koko ihmiselimistö ja lopulta oma terveys.

Järkytyin artistin dokumentin myötä ilmitulleesta elämäntahdista niin, että melkein tiputin kyyneleen. Hänen ahdistuksensa paistoi dokumentista läpi ja melkein sai minutkin ahdistumaan. Ei ihme, ettei hän enää jaksanut.

Henkilökohtaisesti,

en halua tuollaista elämää. Siis elämää, joka täyttyy pelkästä työnteosta ja maailmanmatkailusta. En halua itselleni tulevaisuutta, jossa joudun olla jatkuvassa liikkeessä, niin henkisesti kuin fyysisestikin. Olen todennut ettei se sovi minulle – jatkuva reissaaminen – vaikka matkailua rakastankin. On eri asia rakastaa matkailua ja matkustelua ulkomaille silloin kun mieli tekee, kuin että sitä tekisi alati pysähtymättä mihinkään tukikohtaan – joka yleensä saa nimityksen: oma koti.

En halua kotia, missä käydä kääntymässä aina kerran (jos sitäkään) viikossa. Kotia, mihin ei muodostu minkäänlaista tunnesidettä. Kotia, jonka jääkaapin avatessa loistaa vaan valo. Haluan kodin, jossa olla ja elää yhdessä, maadoittua, ja minne synnyttää muistoja vuosien varrella. Kodin, joka näyttää ja tuntuu omalle. Joskus ajattelin, että haluan pitää koko maailmaa kotina. No, tietenkin haluan sitä edelleen, onhan maapallo kaikkien meidän yhteinen. Mutta, haluan paikan johon juurtua ja synnyttää niitä muistoja. Haluan paikan, jota pitää turvasatamanani. Koti on minulle sellainen – paikka, jossa vaalii rauha ja missä tuntee itsensä olevan todella turvassa.

Tällä hetkellä (väliaikainen) kotini on minulle juuri tuollainen kuvailemani, rakas ja tärkeä paikka, jossa olla rauhassa ja pohtia elämää.

Dokumentissa Tim Bergling (Avicii) itsekin myönsi, että aina työmatkoilta kotiin palatessa hän ei tunnistanut kotiansa enää kodiksi. Koti on, mutta se seisoo tyhjillään pitkiä aikoja. Se on vaan, siellä ei tehdä mitään muuta kuin käydään kääntymässä. Voiko sellaisen mieltää kodiksi?

xx Vilhelmiina