Perjantai-aamun ajatuksia

FF19D138-C25B-4DC7-B537-D9CA2E128147.jpeg

Miksi elämässä pitäisi saavuttaa aina jotain isompaa, miksi ei vaan niitä asioita, joita rakastaa? Huolimatta siitä, mitä ne asiat ovat tai kuinka ”mitättöminä” joku niitä pitää. Mitä väliä on, eteneekö uralla tavallisesta työläisestä firman johtajaksi? Mitä väliä on, jos palkka ei suurene työvuosien edetessä? Mitä väliä on, jos on täysin tyytyväinen olemaan ”pelkkä” keskipalkkainen työläinen, duunari, jos saa toteuttaa sitä omaa unelma-ammattia. Ei kaikille johtajan pesti saatika suuret tulot ole unelmaa. Rahakin on vain rahaa – sillä saa kyllä kaikkea, mutta ei oikeasti niitä asioita, joita loppujenlopuksi kaipaamme. ”When you get what you want but not what you need” lauletaan Coldplayn herkässä kappaleessa Fix you. Tunteita rahalla ei voi ostaa, tuntemuksia kyllä. Sitä hetkellistä onnellisuutta, niitä onnentuntemuksia.

 

Mieleeni heräsi taas kysymyksiä ihmisten suuruudenhulluudesta, kun katsoin dokumentin minimalismista (Minimalism – A documentary about the important things). Ihmisille on yleistä haluta aina vain enemmän – harvat pystyy olla tyytyväisiä vähään, siihen, mitä jo on. Haluamme enemmän, kalliimpaa, isompaa. Haluamme saavuttaa jonkun päätepisteen tietämättä, mikä se on. Kivuta sinne korkeimmalle, muiden yläpuolelle. Omistaa ja hallita enemmän kuin muut. Mutta edelleenkin: mitä vähemmän omistat, sitä enemmän arvostat ja vastakohta mitä enemmän omistat, sitä vähemmän arvostat. Saattaa olla poikkeuksiakin, mutta yleistä on, että kun on kaikkea ja siihen kaikkeen on varaa, sitä kaikkea haluaa vaan lisää, arvostamatta tai ymmärtämättä miksi. Ja loppujenlopuksi ihminen on hukassa.

Onnellisuus ja hyvä elämä usein liitetään tai käsitetään niin, miltä ihminen näyttää ulospäin – kuinka upealta ja varakkaalta näytät muiden silmissä. Mutta eikö onnellisuus kumpua sisältä, ole rehellistä ja syty ihmisessä itsessään – eikä ole varallisuuden tuomaa tunnetta? Ja käsite ”hyvä elämä” on varmasti jokaisella eri; toiselle riittää yksi pala kakkua, toiselle koko kakku. Elämme haluamisen kulttuurissa, mutta ei ne haluamamme asiat peitä henkistä vointiamme, kohentavat ehkä hetkisesti, kunnes palaamme taas samaan lähtöpisteeseen. Ja sama oravanpyörä jatkuu. Ehkä pitäisi – tai oikeastaan pitäisi eikä vain ehkä – etsiä ja saada oma henkinen tasapaino kuntoon, ja lähteä siitä liikkeelle, etenemään omaan haluttuun pisteeseen.

On hyvin mahdollista, että vähävaraiset ihmiset ovat onnellisempia kuin varakkaat, sillä he ovat tyytyväisiä siihen vähään, mitä heillä jo on. Aika hyvä lähtökohta olla tyytyväinen siihen vähään,

mikä jo on.

 

xx Vilhelmiina

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa