Spontaanius tekee elämästä paremman

Joskus kannattaa olla ei-niin-järkevä. Olla siis spontaani, vähemmän järkevä. Tehdä tai toteuttaa asioita, jotka ovat sillä hetkellä ajatuksissa. Ryhtyä tuumasta toimeen, eikä ajatella ”jospa sitten huomenna.”

Huomista ei välttämättä koskaan tule.

Minun spontaanius on tullut esiin vasta viime aikoina, ainakin vahvemmin, vaikka muistaakseni olen aina omannut tietyn rohkeuden tehdä asioita ihan tuosta noin vain. Liikaa ajattelematta. Spontaanisti. Muuttaa esimerkiksi kauas kotipaikkakunnalta tai lähteä yksin matkalle ajattelematta mikä sillä on tarkoitus – tuollaiset asiat ovat osa minua, varmaan tulevat aina olemaankin. Miksi pelätä maailmaa? Eihän sekään pelkää meitä. Tai no ehkä vähän, sillä ihmiset valitettavasti osaavat tuhoamisen taidon. Kuitenkin.

Spontaanius tuo pientä hohtoa elämään. Kun jättää aivot narikkaan, luovuus astuu usein esiin. Tapa olla spontaani, ajattelematon, ei tarkoita tapaa elää huolettomasti, ei siis tarkoita etteikö välittäisi ympärillä olevista asioista tai ymmärtäisi niitä. Ja ihminen voi olla spontaani mutta järkevä yhtä aikaa, voi olla järkevästi spontaani. Tehdä rohkeasti asioita mitä mieleen tulee, mutta saada sitten niille jonkin järkevän selityksen, oivalluksen tai merkityksen. Spontaaniuden ja luovuuden kautta se järkikin voi uskaltaa taas sanoa sanansa. Oma järjen ääni saattaa kolkuttaa ja saada sinut taas tajuamaan niitä kadoksissa olleita ajatuksia, kunhan olet ensiksi antanut vain mennä ja elää liikaa ajattelematta.

Suosittelen olemaan spontaani. Heittäytymään elämään, heittäytymään hetkiin, antautumaan niille silmät ja korvat auki. Se tekee elämästä paljon jännittävämpää. Ja ihanampaa.

xx Vilhelmiina