Lokakuun ensimmäisiä ja viimeisiä, ja niitä yksinkertaisia vinkkejä

Joskus tulee päivä, jolloin tapahtuu jotain odottamatonta.

Idea, joka vihdoin konkretisoituu. Haave, joka näyttää enemmän mahdolliselta kuin mahdottomalta. Unelma, joka vahingossa toteutuu. Kun mahdoton muuttuukin mahdolliseksi, ne omat ajatukset omien unelmien mahdottomuudesta lopulta naurattavat. Alku pelottaa, aina ja meitä kaikkia, mutta pelosta pääsee vain rohkeasti heittäytymällä.

Koska elämä on jo itsessään mahdollisuus, on täällä tilaa vain mahdollisuuksille. Meidän jokaisen.

Tärkeää on, että on ihmisiä, jotka ymmärtävät, luottavat ja uskovat sinuun. Ja että sinäkin luotat ja uskot itseesi, ja ymmärrät miksi haluat tehdä jotain mitä sinä haluat. Kysymystä miksi minä tätä teen ei voi kysyä keneltäkään muulta kuin itseltään, ja jokainen tietää vastauksen tuohon kysymykseen ihan itse. Peilin eteen vain rohkeasti asioita kysymään. Ei siitä haittaakaan ole.

Elämässä on aikoja, jolloin haluaa pitää taukoa. Kun rakastaa, ei rakasta, rakastaa lauselman seuraava kohta onkin ihan selkeä ei rakasta. Asioiden ääreltä poislähteminen voi olla joskus enemmän kuin hyvä. Ymmärtää ainakin uudelleen sen, miksi minä tätä teen. Eli pois ja takaisin, ehkä se rakkaus syttyy uudelleen.

Elämää ei tosin voi laittaa tauolle, mutta elämään sisältyvät asiat voi.

Ihminen on lopulta tekevä human being: me teemme koko ajan, aamusta iltaan, jopa nukkuessamme. Harmi ja totuus on, että haluamme tehdä koko ajan vain enemmän ja isommin, ja siksi lopulta väsymme. Ihminen ei kestä jatkuvaa ylikuormitusta, mutta ei myöskään loputonta tyhjyyttä.

Balanssi on tärkeä substantiivi. Jokainen löytää tunnustelemalla omaa henkistä ja fyysistä hyvinvointia sen oman jaksamisen kultaisen keskitien. Totuus on, että jotkut jaksavat enemmän, jotkut vähemmän. Eli tässäkään asiassa ihmisiä ei tulisi vertailla. Vertailu taas ei ole tärkeä substantiivi. Sen sijaan ihmiset voisivat keskittyä kehittämään maailmaa yhdessä erilaisina mutta yhdenvertaisina. Ja mikä rikkaus onkaan, kun yhteisö koostuu eritavoin toimivista ja ajattelevista ihmisistä: itsekin huomaa, että ei se oma tapa toimia ole se ainut oikea.

Mutta kuinka ihana on se hetki – the moment – kun huomaa oman unelman toteutuneen. Kun saa näyttää muille että minä onnistuin, ja jos minäkin, niin yhtälailla sinäkin. Kun on odottanut jotain jo niin pitkään ja se jokin on vihdoin tässä.

Yksinkertaisia vinkkejä tarvitaan. Elämän usein käsittää aivan liian monimutkaisena, vaikeasti hahmoteltavissa olevana, mutta monimutkaisuus taitaa olla vain jotain meidän ihmisten keksimää ja kehittämää. Elämä on niin kovin yksinkertaista.

Miksi silti ajattelen elämästä monimutkaisesti. Lenkillä keskustelin äitini kanssa elämän yksinkertaisuudesta, sillä sitähän se todella on: hyvin yksinkertaista. Ja kun mennään jonkin tarinan alkulähteille:

me olemme täällä kehittämässä itseämme (ehkä siinä sivussa vähän muutakin maailmaa) ja ennen kaikkea jatkamassa elämää.

Yksinkertaista.

Eikä tarvitse luoda paineita siitä, että kun muutkin, niin minäkin. Pelkkä itsensä kehittäminen oman elämän aikana on jo paljon. Elämä jatkuu kyllä, ei välttämättä minusta, mutta jostain toisesta. Elämällä on aina jatkumo, se on suorastaan ääretön. Ei tarvitse luoda paineita, sillä jokaisen elämä menee niin kuin se menee. Kun ymmärtää meidän erilaisuuden, ymmärtää myös elämän hienouden. Sen, että kaiken kuuluukin olla erilaista.

Erilaisuus rikastuttaa, se ei koskaan tukahduta tai hävitä mitään olevaa. Ja erilaisuus muistuttaa minua aina yhdestä tärkeästä asiasta:

ihan kaikkea voi ihailla, mutta ei omistaa.

Se tässä hienointa onkin. Iloa ja valoa,

/Vilhelmiina

ps. Kiitos rakkaille lukijoilleni ja Lilyn ihanalle tiimille Lily suosittelee -leimasta. Jotain odottamatonta tapahtuu aina silloin kun sitä vähiten osaa odottaa. Kiitos & halaus. xx