Vain elämää
Kaksi päivää sitten katsoin yhtä lempiohjelmistani televisiosta, kuten aina näin syksyisin, perjantaina. Oli Anna Puun päivä, joka sai minut ohjelman lopussa melkein kyyneliin, olihan Chisun ja ylioppilaskunnan laulajien (YL) vetämä Mestaripiirros niin koskettava. Itse kappalekin, mutta etenkin upeaäänisen kuoron säestämänä.
Ihana.
Sanomattakin selvää, että pidän Chisusta artistina to-del-la paljon.
Tasan vuosi sitten syksystä jouluun asti kuuntelin hänen uutta albumia repeatilla aamusta iltaan. Laitoin sen soimaan kun lähdin aikaisin aamulla töihin, ja taas illalla uudestaan kun lähdin töistä. Kuuntelin sitä lenkeillä, kun kuljin pitkin kaupunkia, ja samalla pysähdyin välillä musiikit korvissani ihailemaan kaunista Jyväskylää. Melkein seurustelin Chisun kappaleiden kanssa, myönnän. Uusin ”Polaris” -albumi varsinkin, i-ha-na. Nainen itsekin. Kappaleet tuolta albumilta sopi juuri omaan elämäntilanteeseeni, ja aika hyvin tummuvaan vuodenaikaankin. Oli inspiroivaa kuunnella tummaanpuhuvaa albumia, varsinkin nimikkokappaletta Polaris, kun kävelin pimeitä katuja pitkin, kulkien hämärtyvässä metsässä tai pitkin katulamppujen valaisemaa siltaa.
Sain ihan älyttömästi energiaa itselleni kappaleista, kun tein pitkiä päiviä töissä, illat ollessa vain vapaana. Energiaa antoivat myös ihmiset, jotka jaksoivat piristää minua. Jopa tuntemattomatkin, jotka hymyilivät niin kauniisti kaduilla kulkiessani ja tuntemattomat, jotka alkoivat juttelemaan minulle kaikesta. Ja olen juuri luonteeltani kuuntelija, rakastan sitä että ihmiset juttelevat minulle vaikka eivät tuntisi, minulla on aina aikaa kuunnella, ja minulta saa varastaa siihen aikaa. Painakaa se mieleenne, te ihanat.
Tuu mua vastaan –kappale muistuttaa eräästä, jonka toivon tulevan minua vastaan. Vaikka kiitäen tähtien läpi, jos niin on todella tarkoitettu.
xx Vilhelmiina