Koiran hampaiden pesu – ja mitä siinä oikeasti kävi

Kun rescue-koira Paavo muutti meille toukokuussa, päätin, että tässä talossa ruvetaan pesemään tämän otuksen hampaita. Nipsun kanssa sitä yritin joskus, mutta siitä ei tullut yhtikäs mitään. Olin päättäväinen ja sinnikäs, että Paavolle siitä tehdään tapa ennen kuin mennään nukkumaan.

Alku hyvin, kaikki hyvin

Kun sain Rahulan Lahden myymälästä koiran hammastahnaa ja harjan, oloni oli voittamaton. Paavo osoittautui heti alkuun fiksuksi, vaikkakin araksi, koiraksi ja ajattelin että tässä ei voi käydä kuin hyvin. Alku olikin lupaava, Paavo Pesusieni hyväksyi hienosti osansa eikä pullikoinut vastaan kun aloittelin operaatiota omalla sormella. Olin lukenut, että ei kannata heti survaista harjaa koiran suuhun, vaan vähän kuin käyttää omaa sormea harjana, jotta koira tottuu suussa liikkuvaan osaan. Tämä oli erittäin fiksu vinkki, suosittelen.

Kun asiat alkoivat mennä pieleen

Ensimmäiset hampaidenpesu-viikot sujuivat oikein mallikkaasti. Ollessani omilla iltapuuhillani, Paavo tuli vessaan odottelemaan hampaiden harjausta. Ajattelin, että tässähän kävi oikein hyvin ja ihanaa, että Paavo on noin viisas ja oma-alotteinen. Harjauksella oli ihan oikeasti hyötyä, hampaat pysyivät kauniin valkoisina eikä niihin päässyt kertymään ienrajaan mitään sinne kuulumatonta.

Näiden muutaman onnistuneen viikon jälkeen alkoi alamäki. Paavoa ei näkynyt odottamassa hampaiden pesua eikä tullut illalla lähellekään kun kutsuin. Alkoi lähes verinen taistelu siitä, voittaako Paavo vai lannistumaton meikäläinen. En luovuttanut, menin sitten harjaamaan sinne missä Paavo milloinkin oli: eteisen lattialla, olohuoneessa, keittiön sohvalla. Paavo pyristeli vastaan minkä pystyi ja minä kovemmalla vimmalla harjasin hampaita. Ihmettelin moista muutosta käyttäytymisessä, kunnes ymmärsin. Harjausharjoitukset aloittaessa Paavo oli vielä nöyrä ja kaikkeen suostuva arka otus, kotiutumisen jälkeen kaverin itseluottamus kasvoi ja hän taisi todeta, että hampaiden harjaus on viimeinen asia mitä hän tarvii saatikka haluaa.

Pahoittelut hieman heilahtaneesta kuvasta, mutta tämä on loistava otos siitä, kuinka Paavo oikein tiukasti puristaa suuta kiinni, ettei harja pääse sinne. Lisäksi koittaa oikein vielä vetää päätä taaksepäin, kun minä yritän vimmatusti pitää päätä paikoillaan.

Mitä tästä opimme

Sekä Paavossa että Nipsussa on itsepäisiä rotuja, jonka osin luulen selittävän tottumattomuuden harjaukseen. Nipsu on pentuajoista saakka osoittanut mieltään asioille, joista ei pidä ja jos hänet johonkin pakotetaan, alkaa selkeä mökötys. Myös Paavolla on ilmeinen näkemys siitä, mistä hän tykkää ja mistä ei. Luulin, että tarpeeksi harjoittelemalla koira tottuu kaikkeen mutta taidan joutua myöntämään olleeni väärässä. Myönnän myös sen, että kun Paavo alkaa irvistelemään, hieman ehkä pelottaa, että kävisikö koira oikeasti minuun kiinni ja tietyissä asioissa Paavon kanssa luovutankin aika helposti. Tätä hampaiden pesua harjoiteltiin kyllä aika pitkään ja olen ylpeä, etten ensimmäisen vastoinkäymisen jälkeen lopettanut operaatiota. Oma näkemykseni on, että koiran hampaiden harjaus on varmaan helpompaa roduilla, joilla on vahvana ihmisen miellyttäminen. Välttämättä myöskään rescue-koira, jonka tausta saati käyttäytyminen kaikissa tilanteissa ei ole selvillä, ei ole helpoin otus ottaa käsittelyyn.

Saimme Rahulalta myös testiin heidän omia herkkujaan (jotka on muuten valmistettu täällä Lahdessa ja ovat täysin kotimaisia ja luonnollisia!), joista kuulette meidän koirien tuomion myöhemmin. Hauskaa viikonloppua kaikille karvaisille ja vähemmän karvaisille tyypeille 🙂

Puheenaiheet Oma elämä

Asuntomessut 2020-suosikit

Vielä ei ole myöhäistä kirjoittaa tämän vuoden Asuntomessuista Tuusulassa, koska asuntoihin pääsee edelleen vierailemaan virtuaalisesti!

Vierailin itse messuilla viimeisenä viikonloppuna. Vallitsevaan tilanteeseen nähden messut oli järjestetty todella hyvin! Tietty määrä ihmisiä sai kerrallaan olla asunnoissa ja siitä pidettiin huoli, että oli rakoa muihin vierailijoihin.

Tänäkin vuonna asunnoissa näkyi luonnonläheiset materiaalit, kuten puu, mutta olin yllättynyt (positiivisesti) värien määrästä! Yksityiskohtiin oli panostettu ja lähes jokainen kohteista tuntuikin kotoisalta. Viime vuonna erittelin suosikkeja ja messufiilistä yleisesti, nyt kasaan tähän yhteen postaukseen suosikkini messuilta.

Messufiilistelyä suosikkieni kanssa

Uusi unelma.

Illyria.

Honka Huomen.

Pikkupolku Moderni ja Pikkupolku Retro.

Lammi-Kivitalot Duplio Aalto ja Tynell.

Terratinta-talo Puustellin Helmi.

Townhouse Rokka.

Talo Keuda.

Jämerä Salmiakki ja Jämerä Laventeli.

Finnlog Hetena.

Mielettömiä laattoja ja upeita ulkokuoria

Kuten kuvista näkee, kohteet olivat täynnä mitä upeimpia laattoja, niin muotojen kuin värienkin puolesta. Monessa kohteessa oli stailattu laadukkailla pyyhkeillä ja pelkästään niitä katsomalla tuli fiilis, että tuohon haluan itseni kietoa. Omituista ehkä, mutta rakastan pehmeitä pyyhkeitä!

Koska rakentaminen tai suurempi remontointi ei ole ajankohtaista, keskityin enemmän kohteiden sisustukseen. Täysin mummoutuneena tuo Pikkupolku Retro kolahti minuun, mutta vaikutuksen teki myös Hetenan ulkoverhoilun poltettu lauta. Kohteissa näkyi paljon tummia saunoja, jotka eivät ole makuuni ja siksi kuvasinkin asuntojen harvat, vaaleat saunat. Jotenkin olen myös tykästynyt puun väritykseen, joten oli hienoa nähdä, millaisiin muotoihin se taipuu. Ja kasvit! Oli ihana nähdä, miten monessa asunnossa oli käytetty kasveja. Puhumattakaan valaisimista! Toinen toistaan upeampia ilmestyksiä ja missä ympäristössä, siinä mielessä Duplio Tynell oli yksi todellisista suosikeistani. Uskoisitteko että Talo Keuda on tosiaan täysin opiskelijoiden rakentama? Ja monet talossa nähdyistä kalusteista on myöskin opiskelijoiden tekemiä.

Näitä kuvia uudestaan katsoessa tekee mieli hankkia uusia mattoja, tehdä keittiöremontti, laittaa lattioita uusiksi ja vaihtaa talon ulkoverhoilu. Noooo kaikki ajallaan.. 🙂

Tosiaan kaikkiin kohteisiin pääsee tutustumaan virtuaalisesti ja sivuilta löytyy myös kohteiden tarkemmat speksit, mikäli ne kiinnostavat. Kannattaa käydä vilkuilemassa, koska tässä oli vain kourallinen (ja tosiaan vain omia suosikkejani).

Ei anneta syksysäiden masentaa vaan jatketaan sisustamista! Fiilistellään kuumia juomia, kynttilöitä, vilttejä. Tsemppiä ja mukavaa uutta viikkoa sinne ruudun toiselle puolelle! 🙂

Koti Sisustus Trendit