Kesä ja uusi pikkumökkikausi on täällä!

Kesä ja uusi pikkumökkikausi on täällä!

Kuva: ILTALEHTI/JENNI GÄSTGIVAR Heippa kaverit ja anteeksi hiljaisuus! Piiitkä talvi ja kevät tuntui vievän tämän pikkumökittären voimat, enkä saanut aikaiseksi kirjoitella mitään tänne blogiin. Lisääntyneen valon myötä virtaa tuntuu taas piisavan, joten koitan muistaa lisäillä tänne aina juttuja välillä. Viime aikoina onkin ollut jännää olla Villa Sagan porukoissa, sillä on ilmestynyt kivoja lehtijuttuja, joita on […]

Syysmökkeilyä

Syysmökkeilyä

Käynnit mökillä ovat harventuneet päivittäisistä viikottaisiin, edelleen lämpimällä säällä on kuitenkin varsin kesäistä ja mukavaa. Tänään pakattiin eväät mukaan ja käveltiin Länsiulapanniemelle.  Rannoilla tuuli kovaa, mökkipihalla oli tuttuun tapaan suojaisaa. Kuopuksemme leikki innoissaan jälleen uusilta tuntuvilla leluillaan mökissä ja me vanhemmat joimme kahvit terassilla. Kynttilöitä ei tarvinnut polttaa, villasukille sen sijaan on jo tarvetta. Mökkikeittiö […]

Juhlahumua ja kaatosadetta

Juhlahumua ja kaatosadetta

Olipas viikonloppu! Lauantaina juhlittiin kaksivuotiasta kuopusta. Sää oli aivan kaamea, vettä tuli saavista kaatamalla ja juhlavieraat joutuivat ahtautumaan pikkumökkiin. Sankari itse hätääntyi huomiosta ja kansanpaljoudesta, huutaen äänensä käheäksi. Noh, oli meillä lopulta hauskaa ja nämä synttärit muistetaan varmasti. Teemana meillä oli löyhästi englantilaiset teekutsut. Teetä ei tosin ehditty edes keittää, kun mies joutui lähtemään kesken […]

Kiitos kirppistelijöille!

Kiitos kirppistelijöille!

Eilen kirppisteltiin upeassa auringonpaisteessa Villan pihalla, kiitos kaikille kävijöille! Rauli -myrsky riehui rannoilla, mutta mökkimme sijaitsee korkealla mäen päällä, eivätkä tuulet meitä häirinneet. En valitettavasti ehtinyt kuvata, koko ajan oli sopiva säpinä. Paljon kävi tuttuja, mutta myös uusia tuttavuuksia, mikä oli mukavaa. Taidetaan tehdä tästä perinne, niin hauska päivä vietettiin. Tänään mökillä käydessämme tunnelma oli […]

Minikeittiö sneak peek ja Siivouspäivän detskut

Minikeittiö sneak peek ja Siivouspäivän detskut

  Kesämajaan saa rakentaa pikkuruisen varastotilan ja varastona koppero meillä olikin, kunnes joku kaunis kesäpäivä saatiin ajatus, että tilastahan voisi saada aamiaiskaappityyppisen keittiön. Eilen mies ja isänsä sitten nakuttelivat keittiön kasaan. Vielä pitää hommata jääkaappi ja jotain pikkujuttuja. Meidän kätevä rakennusmies Juho on luvannut myös tehdä ikkunan. Lisää kuvia tästä projektista myöhemmin. Ja lauantain Siivouspäivän […]

Mökkiautuus

Mökkiautuus

En ole tänne ehtinyt päivittää kun on ollut niin kivaa. Eletään kaupunkimökkiläisten ekan mökkikesän kuherruskuukautta, ihmetellään kasveja, nautitaan upeista lauantaisaunahetkistä ja yhteisöllisyydestä. Paljon kohtaamisia, ja hassuja sattumuksia. Instagram -päivittyy useammin, sieltä löytyy mm. kesän ehdoton retkikohde, HKL:n kesämajojen Puhvetti-kahvila, joka tarjoilee kotiruokalounasta sekä herkullisia itsetehtyjä leivonnaisia torstaista sunnuntaihin.