Tag: Siirtolapuutarha

Kesä ja uusi pikkumökkikausi on täällä!

Kesä ja uusi pikkumökkikausi on täällä!

Kuva: ILTALEHTI/JENNI GÄSTGIVAR Heippa kaverit ja anteeksi hiljaisuus! Piiitkä talvi ja kevät tuntui vievän tämän pikkumökittären voimat, enkä saanut aikaiseksi kirjoitella mitään tänne blogiin. Lisääntyneen valon myötä virtaa tuntuu taas piisavan, joten koitan muistaa lisäillä tänne aina juttuja välillä. Viime aikoina onkin ollut jännää olla Villa Sagan porukoissa, sillä on ilmestynyt kivoja lehtijuttuja, joita on […]

Syysmökkeilyä

Syysmökkeilyä

Käynnit mökillä ovat harventuneet päivittäisistä viikottaisiin, edelleen lämpimällä säällä on kuitenkin varsin kesäistä ja mukavaa. Tänään pakattiin eväät mukaan ja käveltiin Länsiulapanniemelle.  Rannoilla tuuli kovaa, mökkipihalla oli tuttuun tapaan suojaisaa. Kuopuksemme leikki innoissaan jälleen uusilta tuntuvilla leluillaan mökissä ja me vanhemmat joimme kahvit terassilla. Kynttilöitä ei tarvinnut polttaa, villasukille sen sijaan on jo tarvetta. Mökkikeittiö […]

Mökkiautuus

Mökkiautuus

En ole tänne ehtinyt päivittää kun on ollut niin kivaa. Eletään kaupunkimökkiläisten ekan mökkikesän kuherruskuukautta, ihmetellään kasveja, nautitaan upeista lauantaisaunahetkistä ja yhteisöllisyydestä. Paljon kohtaamisia, ja hassuja sattumuksia. Instagram -päivittyy useammin, sieltä löytyy mm. kesän ehdoton retkikohde, HKL:n kesämajojen Puhvetti-kahvila, joka tarjoilee kotiruokalounasta sekä herkullisia itsetehtyjä leivonnaisia torstaista sunnuntaihin.

Kesäjuhlat

Kesäjuhlat

Vietettiin eilen kesäpäivää pikkumökillä ystävien kanssa brunssin merkeissä. Nämä olivat tähän mennessä suurimmat juhlat villalla. Minulla on ruoanlaitossa vähän ”Pinterest” -filosofia, eli teen simppeleitä mutta näyttäviä  juttuja. Tällä kertaa panostin erilaisiin tahnoihin ja dipattaviin. Tarjolla oli hummusta, kuskussalaattia, feta-sitruunadippiä (ohje bongattu Gauhar Shopin instagramista) ja paistettuja tortillapaloja. Nuo Ikeasta kauan aikaa sitten ostetut isot puulautaset […]

Lettukestejä ja kalliohiippailua

Lettukestejä ja kalliohiippailua

Toukokuu onkin ihan kesäkuukausi. Ekat lättybileetkin pidetty. Hiipparoitu myös paljain varpain rantaan tarkastamaan aaltojen korkeus. Ja löydetty myös peili mökkiin. Kaunis yksilö löytyi lopulta vielä tämän viikon lauttasaarelaisesta Plume Story -liikkeestä. Plume muuttaa Museokadulle Töölöön, kannattaa piipahtaa siellä. Huomaa ylemmän kuvan maatuskasotku. Ilmoitustaulu odottaa myös oikeanlaisia ripustuskoukkuja.  Otetaan mökillä muutenkin rennosti, tutkaillaan pihan kasveja ja […]

Akuutti tarve: Bara Vara

Akuutti tarve: Bara Vara

Ollaan luopumassa betonipöytähaaveista, materiaali tuntuu kuitenkin hiukan kolkolta puisen pikkumökin terassille.  Mutta ah, bongasin Kodin1:stä mielettömän hienot Bara Vara -kalusteet. Valkoiset sopisivat jo olemassaoleviin pöytään ja penkkeihin.  Bara Vara -lepotuoliin ja divaaniin myydään myös omia pehmusteita, mutta jotenkin näkisin näillä mieluusti eriparityynyjä. Tykkään tuosta kuormalavafiiliksestä, vaikka ilme on kuitenkin hiukan siistimpi.  

Pikkumökin terassi ja tiskausvälineet

Pikkumökin terassi ja tiskausvälineet

Villa Sagassa vietetään pian terassin ja kesäkeittiön avajaisia. Ulkotiskiallasta varten täytyi tietenkin hommata kauniit ja luontoystävälliset tiskausvälineet. Vasta Hietalahden torin kupeeseen uuden liikkeensä avannut Cilla ´s pelasti nirson minimökin emännän. TISKI greippi-appelsiini -astianpesuaine tuoksuu juuri niin ihanalta kuin kuulostaakin, ja tiskiharja on kaunis. Kyllä kelpaa pian tiskailla pihamaalla! Terassilla näyttää tällä hetkellä tältä. Huippua päästä […]