Viileät vedet virratkoon
Tässä taannoin puhuttiin äidin kanssa Skypessä ja erehdyin hoputtamaan puhelua lopettavaksi sillä argumentilla, että suihkuveteni oli jäähtymässä. Näin tulin samalla paljastaneekseni armottoman puutteen ja köyhyyden, johon Afrikkaan muuttaessa automaattisesti tipahtaa. Näin ainakin osa ihmisistä tuntuu ajattelevan.
”Eikö teillä ole edes lämmintä vettä siellä?”, kysyy äiti.
”No kyllä meille sitä saisi tuolta hanasta, mutta se maksaa, sillä se on sähkölämmitteistä ja sähköhän on täällä tosi kallista”, minä vastaan.
Ja tämän jälkee selitän hänelle, kuinka meitä ei haittaa yhtään, ettei lämmintä vettä hanasta tule. Okei, vesihän on jäätävän kylmää eikä siinä voi itseään suihkutella kuin noin 30 sekuntia kestävässä pikasuihkussa ja oikealla mielentilalla varustettuna. Tuo oikean mielentilan löytyminen on ollut varsinkin viimeisen kuukauden itselläni täysin hakusessa, joten aina ennen suihkua lämmitän itselleni kattilallisen vettä. Bucket shower eli kipposuihku, eli vanha kunnon suomalainen mökkisaunameininki meillä siis on täällä. Toimii!
Ihminen on muutenkin melkoisen sopeutuva olento. Kunhan vaan tahtoa riittää, niin erilaisiin olosuhteisiin sopeutuminen käy aika helposti. Vaikka mun tekeekin mieli välillä Oltermannia kovasti, niin en ole silti itkenyt silmiä päästäni sen takia, ettei sitä nyt just seuraavaan puoleen vuoteen ole näkyvillä.
Ruoka
Olen sopeutunut ruokaan hyvin, pääasiassahan itse kokkailen kotona (helppo sopeutua hah), mutta senegalilaiset ruokalajit uppoavat myös. Niitä tuleekin syötyä aina arkena lounastauolla. Vielä en osaa kokata ainoatakaan senegalilaista ruokalajia itse, joten aika surkeassa vaiheessa integroitumiseni taitaa olla. Olen melko kaikkiruokainen, pienellä rajoituksella tosin, sillä en syö lihaa. Kala ja melkein kaikki muu(paitsi se liha) uppoaakin tähän pötsiin hyvällä ruokahalulla. Senegalilaiset ruokalajit ovat maistuvia ja minullekin löytyy melkein aina kalavaihtoehto. Onneksi täällä syödään niinkin paljon kalaa. Täysin kasvissyöjällä voi olla hankalaa ruuan kanssa. Yksi miinuspuoli senegalilaisesta ruuasta kuitenkin löytyy, ja se on turhan öljyinen ruoka sekä lihaliemikuutioiden käyttä jokaisen ruokalajin mausteena. Voitte ehkä arvata mitä siitä seuraa. Kaikki kastikkeet maistuvat melko samalta.
Keittiö
Meidän superupea keittiö on ehkä kahden neliön kokoinen, jos sitäkään, eikä se näytä yhtään suomalaiselta keittiöltä. Sieltä puuttuvat kaapit, hella ja mikro. Kahvinkeitintä ei ole, eikä leivänpaahdinta. Ja hyvin ollaan pärjätty. Omasta pikku-uunista kirjoittelinkin jo aiemmin, ja ilman sitä sopeutuminen saattaisi olla astetta hankalampaa.
Hellan virkaa toimittava kaasupullo. Näin meillä hoidetaan vedenkeitto sekä muu ruuanlaitto. Kuva Viljami Huhtala.
Kieli
Myös woloffin kieli on alkutekijöissään. Sen opiskelulle/opettelulle ei yksinkertaisesti tahdo löytyä aikaa, varsinkin kun työpaikassani pääkielenä on ranska ja olen keskittynyt siihen. Kotona taas miehen kanssa puhutaan englantia.
Liikenne
Vaikka edelleenkin kauhistelen Dakarin liikennettä, uskallan jo ylittää tien ongelmitta. Hyödyllinen taito, kun autovirta ei koskaan lakkaa, eikä jalankulkijoille anneta tietä. Väliin pitää sujahtaa. Vaatii pelisilmää.
Ihmiset
Senegalilaiset ovat noin yleisesti ottaen todella avuliaita, ystävällisiä ja vieraanvaraisia. Samalla he osaavat olla tylyjä, etuilla jonoissa ja huutaa kovaan ääneen. Mutta yleisesti ottaen positiiviset piirteet ovat enemmän pinnalla. Tuo jonoissa etuileminen ei täällä ilmeisesti ole tylyä käytöstä, vaan kulttuurille ominaista, johon täytyy yrittää sopeutua. Eli opettelemalla etuilemisen jalon taidon. Suomalainenhan ei etuile, joten täällä pitää osata välillä pitää puolensa. Olen siinä onneksi aika hyvä (ehkä italialaisen verenperintöni vuoksi) ja välillä mies tökkää mua kylkeen tarkoituksenaan tukkia mun oikeutta ja palvelua vaativa suu. Jottei vaan tulis draamaa. Huoh.
Kaikessa sopeutumisessa auttaa ehkä eniten senegalilainen mies. Varsinkin kun se häärää keittiössä.
Yksi asia, josta saa olla iloinen, on rasismin puuttuminen tai lähes olematon läsnäolo. Vain kerran olen kuullut rasistiseksi luokiteltua huutelua. Olisi todella ahdistavaa asua täällä, jos saisi aina kokea olevansa ei-tervetullut ja joutuisi sietämään huonoa kohtelua. Miltähän tuntuu monesta ulkomaalaisesta Suomessa? Varmaan aika paskalta.
Näkymä meidän talon katolta. Kuva Viljami huhtala.