Eri tahtiin vai tähän tempoon?

Työelämä, ystävyyssuhde tai parisuhde saattaa tuoda esille elämän eritahtisuuksia. Tämä ei ole suinkaan huono asia, jos osaa katsoa asiaa toisenkin taholta ja ottaa vaikka oppiakin. Me vain olemme eritahtisia, eikä meidän ole syytä keräillä elämäämme vain samantahtisia ihmisiä.

Ystäväni totesi tässä taannoin, että jos jotain hän ei kestä niin laiskuutta. Olemme molemmat suorituskeskeisiä, tekeviä naisia, ehkäpä hieman huonoja myös pyytämään apuakin. Totesinkin hänelle, että onko hän tullut miettineeksi että joku ei kestä meidän tyyliä olla niin tekeviä ja aikaan saavia. Hän ihmettelikin, että miten niin ei joku kestäisi?

Itse olen törmännyt työelämässä asiaan useinkin. Olen tyyppiä joka tykkää touhuilla ja pysyä liikkeessä.

Taukohuoneen jääkaappiin homehtuneet eväät saavat silloin tällöin kyytiä sekä jääkaappi putsauksen, jos töissä sattuu olemaan vähän hiljaisempaa. Ompa mukava laittaa sitten eväät puhtaaseen jääkaappiin, kun ei tarvitse enää väistellä  sitä  jonkun unohtunutta vihreää karvaista ruisleipää siellä kaapissa. Tässä samassa hetkessä työkaveri rasvaa käsiä perusteellisesti kaksikymmentä minuuttia, sekä harkitsee pientä työpiste manikyrointia. Toki rasvakin vaatii kuivumisen ennen kuin töihin voi taas tarttua.

Työkaveri tuo myös esille, että tarvitsee useita pidempiä taukoja kahdeksan tunnin työpäivän aikana ja tykkää jutella työkavereiden kanssa toisten asioista. Hän myös samalla mainitsee ettei pidä minun touhuamisestani ja kehoittaa pitämään enemmän taukoja. Minulle sopii hyvin, jos toisen täytyy tauottaa työpäiväänsä useinkin, työssäjaksaminen ja työhyvinvointi on tärkeää.

Minä en pidä toisten ihmisten asioiden vatvomisesta ja tauotkin ovat kuitenkin lakisääteisiä, en pidä työnantajan huiputtamisesta ja lorvailusta. Voisin mieluusti suorittaa päivän työt tehokkaasti lyhyemmässä ajassa ja tehdä näin lyhyemmän päivän.

Olemme eritahtisia työelämässä ja kenties vielä eri ikäisiäkin, voi olla että kolmekymppinen on vielä energinen ja innoissan työelämästä, kun taas kuusikymppinen saattaa jo olla leipääntynyt ja kiinnostunut käsidesin käsiin jättämien vaurioiden siloittelusta. Tai iän puolesta asiat voivat olla toisinkin päin.

Ymmärrän hyvin, että joku vihaa myös meitä tekijätyyppejä. Semmoinen touhuilu herättää kateutta ja pistää miettimään toisen tarkoitusperiä. Jatkuva tekeminen ärsyttää ja häiritsee, pistää vähän omaatuntoa kolkuttelemaan että pitäisikö minunkin tehdä vähän enemmän.

Minulla ainakaan ei ole mitään asiaa jota tavoittelisin toimeliaisuudellani. Ei ole aietta edetä asemassani työelämässä (joka ei ole työssäni mahdollistakaan ilman lisäkoulutusta) , eikä esittää mitään, ei saada johdon hyväksyntää ja pääsyä sikarikerhoon, siitä ei myöskään saa palkankorotusta. Mielestäni vain työpäiväkin kuluu nopeammin touhutessa kuin käsiä rasvatessa. Oho, kello tulikin jo viisi!

Myös parisuhteessa eritahtisuus ja rytmisyys saattaa korostua. Toinen on aamuvirkku ja toinen aamuntorkku. Virkku nousee vapaalla jo kukonlaulun aikaan ja torkku nukkuu hyvillä mielin puoleen päivään. Jos tätä ei kestä on virkku jo kerännyt riidan ainekset puoleen päivään mennessä valmiiksi ja on valmis taistoon toisen saamattomuudesta, kun toinen vasta aukoo silmiään.

Voisiko virkku toimittaa aamusta asioitaan ja ottaa omaa aikaa, hääräillä ja suorittaa salilla käynnit tai lenkin. Ja sitten, kun torkku nousee ja olisi virkku eufoorisessa lenkin jälkeisessä mielentilassa heräilijää vastassa. Torkku mitä ilmeisemmin myös valvoo myöhempään ja virkku menee ajoissa nukkumaan. Mitäpä, jos torkkukin kaipaa seuraa iltamyöhällä yhteisen elokuvan pariin ja kun virkku nukkuu, sitä ei ole tarjolla. Tämä voi aiheuttaa myös torkussa samaa turhautumista kuin virkussa aamuisin. Me voimme ymmärtää toisia sekä nauttia omasta ajasta, sen sijaan että saamme eritahtisuudesta riidan aikaan.

Ystäväni sanoi, että jätti toisen miehensä kun he myöhästyivät lomalennolta Pariisiin. Vaihtolento oli ollut hieman myöhässä ja mies laahautui hitaasti perässä terminaalista toiseen eikä suostunut kiirehtimään. He myöhästyivät lennolta juuri ja juuri ja uudet lennot seuraavalle päivälle tulivat kalliiksi sekä pidennetty viikonloppu kohteessa lyheni viikonlopuksi. Hän myös sanoi, että jos oisin ollu sun kanssa ei ois tarvinu erota ja ois ehitty lennolle. Olemme kyllä samantahtisia ystäväni kanssa, joten allekirjoitan tämän.

Toki sama lentokenttämies oli istunut nojatuolissa kaksikymmentä minuuttia tekemättä mitään, joka varmensi ystävälleni eron. Eritahtisuuden hyväksyntää ei siis harrastettu tässä suhteessa. Nykyisessä suhteessa ystävä uskoo nyt olevansa samantahtisen kanssa; ”ei me edes nähdä koskaan, kun molemmat touhuaa niin paljon”. Että näin.

Ystävä voi olla ystävä vaikka olisi kuinka eritahtinen.

Ystävä soittaa joulun alla;

-Voisiksää tulla laittaan mun kuuseen noi kynttilät, kun en millään ite jaksa.

Okei. Joku voi olla myös niin laiska, että käyttää hyväksi sitä eritahtista ystävää tai työkaveria. Joskus työpaikalla nopea tempoisen lähtö teetättää hidas tempoisemmalle lisä työtä, kun nopea tempoinen on ne huomaamatta hoitanut aina toisten puolesta kuin huomaamatta.

Onneksi me nopeatempoiset osataan myös sanoa ei, jos  hyväksikäyttöä on havaittavissa. Ja ne kiireen luojat ovatkin sitten blogi-postaus erikseen.

Kukin tyylillään, kaikkia tarvitaan! Taitaa kaikkien tahti vähän muuttua taas hetkeksi, kun kelloja tänään siirrettiin.

Leppoisaa sunnuntaita ja virvon varvon🐣

Kommentit (7)
  1. Olenkin ”lueskellut rivien välistä”, että meissä voisi olla jotain (paljonkin) samaa! 🤗♥

  2. LOISTAVA postaus ja olisin voinut tämän minäkin kirjoittaa!!

    Työelämässsä todellakin tuppaan ärsyttämään sillä, että teen työt silloin kun ne eteen tulee enkä kuluta aikaa sen määkimiseen että ”voi voi kun on paljon tekemistä” – en myöskään venytä kahvitaukoja puoleen tuntiin tai lounasta tuntiin…kummasti ehtii ilman kiirettä hommansa hoitamaan! Ja tästähän voi varmaan päätellä, että itse ärsyynnyn näihin himmaileviin työkavereihin sitten minä 😀

    Turjake on luonteeltaan mallia ”hyvin suunniteltu on puoliksi tehty” ja tämähän tietysti kotirintamalla joskus kärhämää luo, kun minä yleensä olen jo vasaran varressa touhuamassa kun hän vasta miettii, että naulataanko vai ruuvataan, ja jos, niin minkälaatuisella naulalla/ruuvilla.
    Tiedostamme tämän eroavaisuuden ja yleensä saammekin hommat jouhevasti hoidettua kaikesta huolimatta…siis nykyään. Onhan tätä työstetty jo pian 28 vuotta!

    1. Ihana kuulla että kirjoitus herätti ajatuksia! Ja, että sinäkin prutukseni ♥

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *