Helmikuista luettavaa

Helmikuussa luin muutaman niin hyvän kirjan, että epäilen jo nyt niiden päätyvän vuoden kohokohtiin kirjahyllyssäni. Todella hyvän kirjan jälkeen on aina erittäin hankalaa siirtyä seuraavaan kirjaan. Vaeltavien vainajien jälkeen kokeilin viikon ajan viittä eri kirjaa tuloksetta, viipyilin edelleen Tattarisuolla. Tästä pääset lukemaan lisää alempana.

Helmikuun ihanat säät veivät sukset usein ladulle ja äänikirjan korviin. Myös maaliskuu käynnistyy erittäin lupaavan kirjan kera, mutta en tiedä uskallanko edes aloittaa Viisikon lukupiirin maaliskuun kirjaa, hui!

📚 Aino Kiven Joutonainen on ärsyttävän vimmainen kirja Annusta, joka loisii toisten nurkissa vuoron perään ja lopulta äitinsä talossa, joka on vuosia ollut tyhjillään ja vielä kauemmin umpi homeessa. Annu pitää yhteyttä veljeensä välillä, joka kuitenkin on siskostaan huolissaan. Veli haluaisi auttaa, veli perheineen on kiinnostava henkilöhahmo, mutta jää kirjassa etäiseksi, harmi. Annu tutustuu ärsyttävään arkkitehtiin, joka osoittautuu varatuksi. Annu saa miehestä ja hänen tyttöystävästään vimmaisen pakkomielteen, ja pyörii suhteen kolmantena pyöränä ja äityy ilkeäksi.

Kirja ärsyttää, päähenkilö ärsyttää toimillaan lukijaa. Kiero rakkaustarina, mutta saa lukijansa lukemaan kirjan loppuun saakka. Jotain tässä oli, mutta en osaa sitä sanoin kuvata.

Into 2022, 276 sivua. (Kirja saatu kustantajalta).

🎧 Kirjan ensi tahdeista lähtien olin myyty ja koukussa Shari Lapenan Viimeiseen perheillalliseen.

Perinteinen pääsiäisateria saa Mertonin perheen kokoontumaan saman pöydän ääreen. Vanhemmat, heidän kolme aikuista lasta seuralaisineen sekä perheen uskollinen pitkäaikainen lastenhoitaja ja kodinhoitaja viettävät yhdessä viimeistä illallistaan, tietämättään. Illallisen jälkeen vanhemmat löytyvät kotoaan murhattuna raa `alla tavalla. Kuka on murhan takana? Kaikki valheet saavat lukijan haluamaan kääntämään sivua vinhaa tahtia. Ja kirja saa juuri oikealla tavalla lukijansa epäilemään juurikin oikeaa henkilöä vai menikö se sittenkään niin.

Loistava!

Otava 2023, 352 sivua.

📚 Rebecca Serlen kolmas kirja Kesä Amalfin rannikolla ei vakuuttanut minua. Hänen esikoisensa Viisi vuotta myöhemmin oli hyvä, mutta Unelmien illallinen oli huono ja pitkä veteinen. Voi olla, että en enää lue hänen seuraavia teoksiaan, vaikka ensimmäinen oli hyvä.

Katy on juuri menettänyt äitinsä ja on samalla tullut siihen tulokseen, että hänen avioliittonsakkin saa päättyä nyt tähän. Katy päättää kuitenkin vielä antaa itselleen hengähdystauon ja matkustaa hänen ja äitinsä yhdessä varaamalleen matkalle Positanoon. Hänen äitinsä on ollut siellä nuoruudessaan ja suunnitellut nyt heille tyttärensä kanssa unohtumattoman matkan, jonka Katy toteuttaa nyt yksin. Hän kohtaakin matkallaan äitinsä, kolmekymppisenä. Katy ei tajua tätä, mutta hän on saanut äitinsä takaisin. Mutta hän vaikuttaa niin kovin erilaiselta nyt, mutta kuitenkin tutulta.

En kyllä oikein käsittänyt tätä äidin ilmestymistä tähän kirjaan, se teki kirjasta hieman yliluonnollisen ja oudon, kuten oli hieman Unelmien illallinen kirjassa. Jos pidit Unelmien illallisesta, pidät luultavasti tästäkin.

Upeista maisemista ja ruokailujen kuvailuista plussaa.

Otava 2023, 256 sivua.

🎧 Viisikko lukupiirin helmikuun valinta oli nuorten kirja Ette tiedä mitä sota on, Jeva Skaletska. Kirja on Jeva Skaletskan oma kuvaus Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan helmikuussa 2022. Jeva on 12-vuotias ja kirjoittaa kirjassa päiväkirja merkinnöin omakohtaisia kokemuksia sodasta, lisäksi kirjassa on siteerattu lehtien otsikointia sodasta ja Jevan ystävien ja luokkatovereiden keskusteluja. Jeva on nyt selviytynyt mummonsa kanssa turvaan Irlantiin.

Kirjan teksti on kuin lukisi jotenkin tuttuja nuorten novelli ja esssee kirjoituksia, tekstistä on hyvin aistittavissa nuori kirjoittaja. Kirja kuvaa hyvin nuoren tytön elämää ja ajatuksia, kun kaikki muuttuu sodan takia. Tavallinen elämä synttärijuhlineen ja koulumaailmoineen on yhtäkkiä historiaa.

Jotenkin asian raakuus ja kamaluus eivät tule tässä kirjassa esille samoin kuin päivittäisissä uutisissa medioissa, mutta haluan ajatella asian niin, että nuoresta iästä johtuen Jeva Skaletska olisi kokenut toivoa ja osaa elää elämää tulevaisuuttaan ajatellen sodasta huolimatta, ja siksi sodan raakuus ei ole pääosassa tässä kirjassa, ja hyvä niin.

Jotenkin jäi haiku lukea tästä sodasta myös aikuinen näkökanta.

Otava 2022, 240 sivua.

📚 Vaeltavat vainajat on Juha Rautaheimon ja Sari Rainion toinen osa Mortui non silent-sarjassa. Edeltäjä Vainajat eivät vaikene täytyy ehdottomasti lukea ennen tähän kirjaan tarttumista. Mutta kun tartut, et halua lopettaa lukemista ollenkaan. Tämä kirja on sellainen jota haluaa vain säästää ja säästää. Meillä tätä kirjasarjaa on lukenut jo useampi sukupolvi, ja jokainen on pitänyt lukemastaan. Enää vain kiistellään kuka kirjan saa lukea ensimmäisenä.

Tattarisuon teollisuusalueelta löytyy asuntovaunun oven välistä vainaja. Vainaja on jo kymmenen vuotta sitten kuollut ihminen. Ryöstömurhalta näyttävää tapausta setviessä, rikosylikostaapeli Karilalle avautuvat muistojen portit hänen lapsuuteensa ja nykyiseen ammatinvalintaan vaikuttaneeseen tapahtumiin. Edellisessä kirjassa avoimeksi jäänyt auervaara Tapani Hellevirran tapaus vaeltaa myös kirjassa, saako auervaara ansionsa mukaan?

Kirjan henkilöhahahmot ovat samaistuttavia ja aitoja, kuin oikeita ystäviä lukijalleen. Haluaisin niin olla murharyhmän palavereissa mukana, varsinkin silloin kun Felicia loihtii pöydän täydeltä herkkuja. Pohjalainen, Perkola ja Ville Karila ovat poliisit paikallaan. Kirjassa on aitoa ja ehtaa komissario Palmumaista pohtivaa ja puhuttavaa tutkintaa. Nautittavaa tekstiä ja dekkarointia.  Jos odottaa dekkarilta pelkkää vauhtia ja vaarallisia tilanteita, sitä ei löydy tästä kirjasta. Kerronta on koukuttavaa ja henkilöhahmoista haluaisi aina vain tietää lisää, voi kumpa pääsisi heidän kanssaan kahville. Mutta kelpaa sekin, että kolmas osa ilmestyisi pian.

Tälle kirjalle antaisin kaikki annettavissa olevat tähdet.

Siltala 2023, 400 sivua.

📚 Sally Thornen 99-prosenttisesti minun on kevyen kevyttä flirttihömppää. Jotenkin jäin vähän olotilaan, että olisiko tämä kirja ollutkin young adult osastolta.

Darcy työskentelee baarissa ja asuu edes menneen mummonsa talossa, talo odottaa mummon tahdon mukaan remontin alkamista ja sen jälkeistä myyntiä. Darcy on tunnettu maailman matkoistaan, mutta juuri nyt remontin alkaessa passi on mennyt hukkaan. Remontin toteuttaa juuri oman firman perustanut Tom. Tom on Darcyn kaksoisveljen paras ystävä ja Darcyn ihastus jo lapsuudesta. Darcy aikoo tehdä parhaansa auttaakseen remontissa, samalla hän ei pistä lainkaan pahakseen Tomin oleilua samalla pihalla, varsinkin kun hän on taas sinkku. Mutta tekeekö Tom hyvää Darcyn sydämelle?

Kevyt, kepeä välipalakirja.

HarperCollins 2022, 333 sivua.

🎧 Aino Leppäsen Tujuin terkuin ope jatkaa siitä mihin edellinen osa Terkuin ope jäi. Lukion opettaja Aisku ja kaikki muutkin kärvistelevät pandemian kanssa edelleen, mutta koululle on sentään jo päästy opettamaan ja enää ei tarvitse etäillä. Voi kuinka tätä onkaan kaivannut sekä opet että oppilaat. Nyt rinnalla kulkee miesystävä, joka on koulun vahtimestari ja myös oman tyttären ja ystävien kanssa vapaa-ajalla elämä heittää eteen kaikenmoista setvittävää.

Koulumaailman ja wilma viestien ironisen huumoristista kuvausta opettajan näkökulmasta, saattaa jopa naurattaa kunhan ei ota tätä vakavasti. Väläyttää myös koulun ja opettajien työn raskaampaa puolta, helposti samaistuttava.

Tämä oli hyvää viihdettä.

Myllylahti 2023, 261 sivua.

🎧 Rivien välissä aloittaa Johanna Schreiberin kirjoittaman sarjan kustantamo Schantzista.

Emily työskentelee unelma työssään kirjakustantamon markkinoinnin parissa. Hän on vast ikää eronnut ja yrittää päästä kiinni uuteen arkeen, johon kuuluu uusi asunto ja oman poikansa näkeminen vain joka toinen viikko. Kiireisen arjen pyörteessä Emily tapaa sarjakuvataitelija Hermanin ja ihastuu päätä pahkaa. Pian arki käy liiankin vaativaksi.

Feelgoodia kyllä, mutta ei oikein lähtenyt heti käyntiin ja jäi osittain liian pinnalliseksi. Se, että loppu ei ollut siirappisen onnellinen kuten olisi voinut kuvitella, oli mukavaa vaihtelua näihin hömppäkirjoihin.

S&S2023, 350 sivua.

🎧 Se päättyy meihin, Colleen Hoover kiinnittti somessa huomioni hehkutuksista, mutta heti perään haukuista. Tästä syystä tartuin sitten tähän kirjaan, selvittääkseni kumpaan leiriin kuulun kehujiin vai haukkujiin.

Lily on viettänyt lapsuutensa isänsä väkivaltaisen käytöksen varjossa, seuraamalla äitinsä hiljaista hyväksyntää kun häntä pahoinpidellään, joskus jopa Lily itse saa onsansa isänsä väkivallasta. Lilyn valopilkku teininä on naapurissa piileskelevä kodinton poika, kunnes hänen täytyy muuttaa pois.

Nyt Lilyn isä on kuollut ja äidin kanssa on helpompaa ja äitinkin on jo erilainen. Lily rakentaa elämäänsä uudessa kaupungissa, johon hänen äitinsäkin muuttaa. Lily avaa unelmiensa kukkakaupan, joka menestyy hienosti ja hän tapaa ihanan miehen, joka on hänen työntekijänsä ja hyvän ystävänsä veli. Menneisyys kuitenkin alkaa ottaa sijaa Lilyn elämässä, tehden elämästä vaikeaa ja pelottavaa.

No kumpaan leiriin siis päädyin hehkutusta vai haukkuja? En kumpaankaan. Hyvä kirja, keskivertoa parempi voin suositella. Ei hehkutusta minulta, mutta ei kyllä haukkujakaan. Kannattaa tarttua tähän. En itkenyt, vaikka niin jossain arviossa uumoiltiin.

WSOY 2023, 428 sivua.

Tässä kuussa jäi kesken Beth O’Learyn Törmäyskurssi. Olen kyllä pitänyt Learyn muista kirjoista Kimppakämppä ja Vaihtokauppa, mutta tämä ei nyt kertakaikkiaan lähtenyt minulle lämpiämään.

Helmikuussa luin 9 kirjaa, 2896 sivua.

Villasukka