Linnunpönttöjen siivoustalkoot

Linnunpöntöt kannatta siivota syksyisin, ettei vaan myöhästy keväällä niin, että lintujen pesintä aika ehtisi alkaa. Mutta näin keväälläkin homman voi tehdä, kunhan on ajoissa ennen kuin pönttöön ehtii ilmestyä uutta rakennustarviketta.

Me ihmiset saamme kelpo sääskien syöjät pihapiiriimme ja kivaa seurattavaa pihapuihin.

Täällä pöntössä on oltu kahden kerroksen väkeä. Ja ompa tainnut tikka suurennella oviaukkoakin.

Linnunpöntöt ovat hyödyllisiä niin linnuille kuin meille ihmisillekin. Linnut saavat pöntöistä suojaisan asumuksen ja me ihmiset saamme kelpo sääskien syöjät pihapiiriimme ja kivaa seurattavaa pihapuihin. Meillä kävi viime keväänä yhden pöntön luona neljä eri lajia pönttöesittelyssä ja voi olipa se mukavaa arvuutella kuka lopulta muuttaa sinne.

Kaikilla ei tietenkään ole mahdollisuutta pystyttää pönttöjä, jos ei ole omaa pihaa, mutta monet taloyhtiötkin niitä laittavat puihin. Ja mökeillekin voi ripustaa pönttöjä.

Pönttöjen putsaamisessa pitää käyttää hanskoja ja suusuojainta ettei mitään pöpöjä pääse tarttumaan. Pöntöt toki pärjäävät ilman putsaustakin, mutta siellä voi olla edellisten asukkaiden jäljiltä munankuoria, kuolleita poikasia tai loisia ja pesä pesältä pönttö täyttyy, eikä näin enää kelpaa kenellekkään.

Linnunpönttöjä on monenlaisia, joten putsaustyylejäkin on yhtä monta. Pääasia on kuitenkin saada edellisten pesijöiden pesä pois pöntöstä ja tarkistaa pöntön kunto seuraaville muuttajille.

Pönttöjä puhdistaessa on kiva seurailla myös lintujen rakennus arkkitehtuuria

Taitavaa työtä ja rakennussuunnittelua.

Pönttöjä puhdistaessa on kiva seurailla myös lintujen rakennus arkkitehtuuria,eri lajeilla on eri tyyppiset pesät ja voi kuinka kaunista ja taidokasta jälkeä ne saavatkaan aikaan.

Itse en tunnista vielä pöntössä pesineitä lajeja pesän rakennustyylin perusteella. Omista pöntöistä löytyi matala pesä sammaleesta, risukasapesä ja korkea pesä jossa alin kerros oli sammalta, toinen heinää ja päällimmäisenä vielä höyheniä.

Meidän pöntöt ovat tälläisia edestä putsattavia.
Pönttö sopii myös talvella jouluvalojen kaveriksi.

Kevät on myös oivaa aikaa nikkaroida uusia pönttöjä ja ripustella niitä puihin. Kivaa koko perheen piha puuhailua. Köysi, naru, sähköjohto ja rautalanka ovat oiva tapa ripustaa pöntöt puihin vahingoittamatta itse puuta.

Ja sitten eikun kevät seuranta päälle!

Hän kävi pönttöesittelyssä viime keväänä, mutta ei muuttanut tähän asuntoon.
Kirsikkapuun pönttöön muutti viime keväänä lopulta hän perheineen ja saimme seurata runsas lukuista poikasten elämää ja lentonäytöksiä aitiopaikalta. Nyt kevät siivouksessa pöntöstä löytyi yksi kuollut poikanen. Elämän kiertokulkua ja oman pihan avaraa luontoa.

Tervetuloa meille taas tänä keväänä, pöntöt ovat muuttovalmiit!

Kommentit (2)
  1. Heippa!

    Tämä on niin kivaa piha puuhailua, kun kukkapenkit on vielä lumen alla. Ja pihabongaus on myös kivaa. Viime kesänä näin jopa, kun emo siivosi pesää ja kuljetti munankuoria pois.

  2. Hei!

    Hienoa, että pöntöistä pidetään huolta. Ihailin aina molempien isoisieni osaamista ja tekemistä tällä saralla, kun sain jo pienenä seurata puuhaa mökeillä.

    Minna

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *