Syyskuiset kirjavinkit

Illat ovat alkaneet jo pimentyä ja yhä enemmissä määrin mieli halajaa hyvien kirjojen pariin sohvan nurkkaan. Myös kirpakat pakkasaamut ovat oivaa aikaa ihastella ruskaa lenkkipoluilla luurit korvilla. Tervetuloa kirjasyksy.

Syyskuun kirjojen vinkit tulevat tässä.

📚 Sisarukset Annika ja Jessika Devert ovat kirjoittaneet yhdessä ihanan syksyisen kirjan  Joulu joka päivä. 

Ihmettelin kirjastossa, kun jo syyskuussa hyllyn päällä keikkui joulukirja. Yleensä ne asetellaan esille vasta lokakuun jälkeen. Päätin napata kirjan huvittuneena lainaan ja yllätyinkin iloisesti, sillä eihän tämä aivan joulukirja ollutkaan.

Emelie on kolmen lapsen yksinhuoltaja äiti. Arki on työsskäymistä ja budjetti elämiseen niukka. Yllättäen Emelie perii sukulaisensa talon pikkuiselta Sardiinisaarelta. Emelie matkustaa saarelle katsomaan taloa, jonka on perinyt. Ja voi minkämoinen talo häntä odottaakaan. Talo on joulutalo. Emelie muuttaa kesäksi lasten kanssa saarelle ja joutuu pähkäilemään mitä hän tekisi kaikille joulutavaroille, naapurin komistukselle ja tulevaisuudelleen.

Olipa hauska ja viihdyttävä kirja. Muuttama epäloogisuus pomppaa kirjassa esille, mutta eipä se häirinnyt lukukokemusta.

Saga 2022, 266 sivua.

📚 Amanda Vaara päättää seitsemännella osalla Majatalo Villa Venla- sarjan viimeisellä osalla, Omalla Tontilla. Majatalon matkaa on ollut mukava seurata kaikki nämä vuodet, irtiotto oravanpyörästä on vaihtunut unelmien toteutukseen vanhasta kansakoulusta nyt jo Ruusukartanon ruusun tuoksuihin lampaineen. Ihmissuhteiden värikäs aallokko on lainehtinut vuosien ajan ja viimeisessä osassa viimeisetkin palaset loksahtelevat kohdilleen, ja onnellinen loppu ja juuri näin piti käydäkin tunne on taattu.

Viimeisessä osassa puidaan aiemmista kirjoista tuttujen deittien, ystävien ja sukulaisten suhteet kuntoon. Ruusukartanon ja kansakoulun kohtalokin on uhattuna. Helppoa ja kevyttä lukemista.

Tuleekohan nyt Vaaralta jokin uusi sarja viihdetaivaalle?

Karisto 2023, 240sivua.

🎧 Anu Ojala Kuolinsoitto on Ojalan toinen osa dekkari-sarjassa Ronja Jentzsch. Täytyy myöntää, että ensimmäinen osa jäi minulta kesken, siksi ehkä oli hieman vaikeuksia päästä jyvälle myös tähän kirjaan.

Kaksoiskaupunki Tornio-Haaparannan rajalla toimii Ronja Jentzschin johtama poliisiyksikkö. Ronjan tiimi joutuu fentanyylikontin jäljille, mutta lisää teini uhreja vain tulee ja tulee Perä-meren kaupungeissa.

Mukavan tuttuja paikkoja rajalla asuneelle, ja tietenkin Meerin grilli oli mainittu. Lienee paikallaan lukea ensimmäinen osakin, jos meinaa saada tästä hyvän lukukokemuksen. Paikoin hieman sekavasti etenevä juoni, mutta Ronjan yksityiselämän kiemurat ovat hyvä osa kirjaa, mutta sekin saisi olla hieman syvällisempää. Toki kirja enteilee jatkoa, joten ymmärrän että kaikkia kortteja ei kannata lyödä kerrasta tiskiin.

Gummerus 2023, 300 sivua.

📚 Marke Talven Silmukoita ja sutinaa Kettukoskella on julkaistu vain e- ja äänikirjana. Kettukosken kylänraitti ja henkilöhahmot tuovat mieleen televisiossa pyörineitä maalaiskomedioita.

Auri on muuttanut työstämään toista kirjaansa vanhempiensa asuntoon Kettukoskelle. Auri ei saa kirjaa alulle ja tuntematon häirikkö lähettää Aurille uhkauskirjeitä, joissa väittää tietävänsä että Auri itse ei ole ensimmäisen kirjansa Neulemurhien takana. Kylänraitila pyörii yhtä jos toista miestä Aurin ympärillä, kuten normaaliin kuvioon kuuluukin. Selviääkö uhkailija ja saako Auri toisen kirjansa valmiiksi?

Harmitonta ja hieman tylsähköksi jäävää cozy crime piirteitä omaava huumorikirja. Jätti vähän haaleaksi tämä kirja.

Lind & Co 2023.

🎧 Ella-Maria Nuttin koskettava kertomus Pohjoisessa kahvi on juotu mustana on kertomus siitä kun äidin pitäisi saada kerrottua tyttärelleen sairastavansa syöpää. Voi, että se kertominen on vaikeaa, oikein käsinkosketeltavan ja samaistuttavan vaikeaa. Kirja kuljettaa lukijansa noin viikon mittaiselle matkalle Jällivaarasta Tukholmaan ja takaisin, kun äidin ja tyttären välinen etäisyys pitäisi ottaa kiinni ja saada kerrotuksi tärkeä asia.

Tämä on ihana kirja, täydellinen. Täynnä käsinkosketeltavia tunteita ja täydellisiä yksityiskohtia joille täytyy naurahtaa.

Jonnny Kniga 2023, 206 sivua.

🎧 Philip Teir J&B: Kohtauksia eräänlaisesta avioliitosta kertoo tarinan Jörn Donnerin ja Bitte Westerlundin liiton tarinan, kertojana on kirjailija itse. Bitte on käynyt Jörnin kuoleman jälkeen läpi kirjeitä, kirjoja ja arkistoja. Myös Bitten oman tarina pääsee kirjassa esille. Kirja on täynnä kohtauksia eräänlaisesta avioliitosta, jossa riitti myös muita naissuhteita.

Mietin kauan tähän kirjaan tarttumista. Onneksi tartuin, nyt tiedän paljon enemmän Jörn Donnerista yleensä ja kirja oli rikas ja humoristinenkin, yllättävä. Hyvin kirjoitettu.

Otava 2023, 237 sivua.

🎧 Carole Matthews Suklaaseuran naiset on kirja, joka on täynnä suklaata ja romanttista viihdettä. Et ehkä voi lukea kirjaa myöskään ilman kupillista kaakaota tai paria palaa suklaata.

Lucy, Autumn, Nadia ja Chantal muodostavat suklaaseuran, he kokoontuvat  tietenkin Suklaataivas kahvilassa suklaisten herkkujen äärellä. Jokaisella naisella on omat kipukohtansa elämässään, mutta suklaaseura auttaa elämässä eteenpäin, näin saa kyytiä myös rakkaudeton avioliitto, peliongelmainen puoliso ja kaupungin miesmarkkinat.

Ihan kiva, kevyt ja hauska. Mutta ehkä näitä jo on nähty.

Minerva 2023, 380 sivua.

📚 Laura Jane  Williams Suhdesoppa. 

Penny alkaa olla jo kurkkuaan myöten täynnä deittailua, joka ei johda mihinkään. Juuri tuskastumisen hetkellä Pennyn omistamaan kahvilaan tulee mies, joka ei voi olla todellinen, koska on niin täydellinen. Yhtä yllättäen Pennyn setä sairastuu ja Penny joutuu kiiruhtamaan setänsä pubiin avuksi. Taakse jää juuri tavattu ihana mies, jota Penny kaipaa kovasti. Mutta kohtalo heittää Pennyn eteen lisää kiehtovia miehiä. Miehiä alkaa olla jo aivan liian kanssa. Kuka uskaltaa rakastaa ja ketä?

Tässä lisää kevyttä, mutta myös haavoittuvaista kirjallisuutta romantiikan ystäville.

Tammi 2023, 350 sivua.

🎧 Veronica Henry, Heräteostos.

Cherry on jo seitemänkymmenen, kun hänen miehensä tekee jotain loukkaavaa häntä kohtaan. Cherry ostaa äkkipikaistuksissaan maalaispubin ja päättää saada sen entisen loistonsa takaisin. Cherry saa avukseen tyttärensä Maggien ja tyttärentyttärensä Rosen tyttärineen ja heillä kaikilla on kerrottavana oma tarinansa pubin ehostuksen lomassa. Kolme sukupolvea ja tärkeitä ratkaisuja elämässä.

Varsinainen feelgood romaani. Aluksi oli hankalaa pysyä kärryillä kuka onkaan kuka, mutta loppua kohti pysyin paremmin perässä. Kirja olisi vaatinut hieman tiivistystä.

Bazar 2023, 448 sivua.

Tuuli Kivijoki eli Anu Patrakka on kirjoittanut Sinisiä hetkiä Lemmenlahdella, joka on talvinen maalaisromanttisen Anni Polvamainen kirja. Kirja sopii kaikille maalaisromantiikasta pitäville ja kevyttä talvista lukemista halajaville.

Sofia on perinyt veljensä kanssa Siiri-tädin idyllisen tuvan Keski-Suomesta, Lemmenlahdelta. Sofia on juuri jäänyt työttömäksi ja hän matkustaa katsomaan mökkiä ja samalla käymään tädin tavaroita läpi. Lemmenlahtelaiset osoittautuvatkin mukaviksi ja mutkattoman avuliaiski ihmisiksi, jotka eivät paljon tulemisistaan ilmoittele. Pian Sofia huomaakin viihtyvänsä Siirin tuvassa erinomaisesti, jopa paremmin kun pääkaupungissa kerrostalossa. Lemmenlahdelta taitaa löytyä myös jotain lempeen viittaavaa…

Karisto 2023, 236 sivua.

Kuuntelin äänikirjana Kaarina Griffithsin 24 osaisen joulukalenterikirjan Murha tunturissa. 24 osaa olivat kivan lyhyitä ja tästä riitti mukavasti usealle päivälle kuunneltavaa pienissä pätkissä.

Rikostutkija Saana Valkeapää on lomalla, mutta pyörittää Lapissa perheensä uutta kurssikeskusta. Kurssikeskuksessa on käynnissä noitarumpu-kurssi. Kurssin loppu saa ikävän käänteen,kun yksi kurssilaisista löytyy kuolleena. Saanan kollega Heikki Tuunanen saapuu paikalle paikallisen poliisin avuksi selvittämään tapahtumia. Murhan taustalla häälyvät saamelaiset mystiset uskomukset, sekä monenkirjavan kurssilaisten motiivit ja ihmissuhteet.
Lind & Co Ab 2021.

Syyskuun kirjapino sisälsi yhteensä 11 kirjaa, 2790 sivua.

Lokakuussa Viisikko-lukupiiri on valinnut taas sellaisen kirjailijan kirjan, jonka on minulle entuudestaan tuntematon, mutta monelle muulle varsin tunnettu.

Villasukka

blogit-150x60.png

Kulttuuri Oma elämä Kirjat Suosittelen

Syksyn paras soppa, suppilovahverosoppa

Sienimetsän suppilovahverot pääsevät tässä reseptissä soppakulhon sankareiksi.

Testaa ihanan umaminen keitto, joka saa lisäsäväyksen kahvista ja konjakista. Keitto lämmittää ihanan metsäretken päätteeksi yhdessä tuoreen leivän kanssa.

Suppilovahverokeitto

Ainekset

5 dl
Suppilovahveroita
1
Sipuli
2 rkl
Voita
3 rkl
Tomaattipyreetä tuubista
1 L
Vettä
2 tl
Hunajaa
1/4 tl
Valkopippuria
2 rkl
Keitettyä kahvia
2 rkl
Konjakkia
100 g
Aurinkokuivattutomaatti-tuorejuustoa
20 min
{
AKTIIVINEN 20 min
PASSIIVINEN 0 min

Tee näin:

Puhdista sienet. Pilko sipuli.

Laita sienet kuivalle paistinpannulle ja kuullota kunnes neste on haitunut. Lisää pannulle voi ja pilkottu sipulisilppu.

Laita sienet ja sipulit kattilaan. Lisää tomaattipyre, vesi, kasviliemikuutio, hunaja ja valkopippuri. Sekoita ja keitä hiljalleen noin 15 minuuttia.

Ota kattila liedeltä ja soseuta keitto sauvasekoittimella. Lisää joukkoon tuorejuusto, konjakki ja kahvi. Kiehauta ja sekoita hyvin.

Hyvää ruokahalua!

Koti Ruoka ja juoma Rakkaus Suosittelen