Suomaa, kirja joka vei sydämeni kokonaan, samoin kuin on tehnyt kotimaan luonto. Tämä kirja täytyy saada omaksi, haluan alleviivata ja täyttää kirjan muistilapuilla.

Luin kirjaa pitkään ja hartaasti, herkutellen.

Kun viimein käänsin kirjasta viimeisen sivun, halusin aloittaa kirjan heti uudestaan alusta.

Nyt en kykene aloittamaan mitään kirjaa, koska tämä teki niin suuren vaikutuksen. Viimeisimmät vaikuttavimmat lukemani kirjat ovatkin olleet rikkaita luontokuvauksineen, kuten nytkin tämä Suomaa.

Harmi vain, että kirja piti palauttaa kirjastoon, ja lähimmän 80 kilometrin säteellä en kirjaa löytänyt mistään kaupasta. Olen totisesti sitä mieltä, että tämä kirja on luettava kirjana, tosin en ole äänikirjaa kokeillut, mutta kirjan kuvituksiin ja lukuihin on ihana palata. Vielä minä tämän kirjan hyllytän itselleni.

Marja Turtschaninoff on luonut vaikuttavan historiikkisen tarinan 1600-luvulta tähän päivään suomalaisissa elävästä luontosuhteesta, Suomaan. Kirja on episodiromaani, jossa tarinat kietoutuvat löyhästi toisiinsa. Kirjan luvut on hieman novellityyppisiä, mutta paljon pidempiä. Kirja leikittelee taitavasti runojen, kirjeiden, päiväkirjamerkintöjen ja novellityyppisten tekstilajien kanssa, näkökulmaa ja kertojaa vaihdellen. Yllättäen tämä toimii ja kirja pysyy ehyenä ja kiinnostavana loppuun saakka.

Ensimmäisen kerran törmäsin kirjaan kirjamessuilla ja kääntelin kirjaa käsissäni parikin kertaa, messujen jälkeen menin kirjakauppaan ja taas kirja veti puoleensa, kirja jäi kuitenkin vielä hyllyyn. Muutamaa viikkoa myöhemmin löysin kirjan sattumalta ystäväni pöydältä,  ja kylässä ollessani luin sitä muutaman kymmenen sivua. Vakuutuin. Kirjaston varausjonot olivat mahtavat. Kunnes nyt kevättalven eräällä kirjasto käynnillä kirja nökötti kirjaston hyllyllä. Lainasin kirjan ja kääntelin sen vuosisatojen vaihtumisten kohdan kuvituksia esiin. Vihdoin luin kirjan alusta loppuun viivyttelevän hitaasti luku kerrallaan.

Kirja kertoo suon ja ihmisen tarinan sukupolvien ajalta 1600-luvulta tähän päivään. Miten syvällä ovatkaan juuret, meissä sekä luonnossa. Uskon ja toivon, että kirjailija itse on viettänyt paljon aikaa suolla. Niin ihmeellisen taitavasti ja kauniisti hän kirjoittaa vuodenaikojen vaihtelusta luonnossa, nevalla ja jopa sen eläimissä.

Tarina alkaa myyttisen kauniisti neljäsataa vuotta sitten, kun Matts lyö lapion turpeeseen ja alkaa rakentamaan omaa torppaa ja viljelymaita käsin. Tästä saa alkunsa Nevabackan suku ja sen yhteys luontoon ja suohon, Haltianevaan. Vuosien kuluessa nälkä, sota ja taudit koettelevat,myöhemmin myös maailma. Tilalla tehdään työtä, loputonta työtä, mutta luontosuhde on vahva eläimien, suon valokkien ja tärkeän kotipihlajankin kautta. Mutta niin vain pysyvät suo, luonto ja suku juurevina, tähän päivään saakka.

Minä lukijana koen, että kirja on erittäin ajankohtainen. Soiden ojitus, soiden käyttö ja niiden vaikutukset ympäristöömme ja ilmastoon ovat kiisteltyjä puheenaiheita. Tämä kirja on siis yhteiskunnallisestikin koskettava, jolla on vahva tartuntapinta jopa tämän päivän politiikkaan ja ympäristökysymyksiin. Kotimaassamme soita ennallistetaan ja suojellaan, soiden eläin- ja kasvikanta on runsasta, tämä kirja vie lukijansa kirjaimellisesti näiden osalta suon silmäkkeeseen, suon luonnontilaan, johon mystisillä luonnonhengillä on tässä kirjassa mielipiteensä. Suo-ja turvemaiden ajankohtaisita asioista voit lukea artikkeileista vaikka kuinka, myös se on kiinnostava aihe itsessään.

Suohon liitetään meidän äidinkielessämme monia kauniita sanoja. Tiesitkö miten monella tapaa me kutsummekaan suota sekä sen tuottamaan herkkullista marjaa?  Suomaa, suo, turvesuo, räme, neva, heteikkö, luhta, letto,rimpi, marskimaa, jättömaa, vesijättömaa. Suon omaa kulta, lakka, hilla, valokki, suomuurain ja rahkamarja. Meidän omassa kartastossammekin on mystiikkaa näissä soiden nimissä. Esimerkiksi Halmeneva ja Korentosuo kuulostavat juurikin luonnonhenkien mailta.

Mitä 400 vuotta tekee ihmisen luontosuhteelle?

Tunnistatko sinä yhä kouluaikoina keräämäsi kasvion kasvit, miten on eläimistön laita?

Kirja vaikutti minuun niin, että pystyin kuvittelemaan kirjan miljöön tähän omalle kotisuolle. Toki Nevabackan tilan tarkkaa sijaintia ei mainita, mutta kaksi suurempaa kaupunkia, joiden perusteella itse lukijana päättelin seudun jonne tapahtumat voisivat sijoittua, pohjanmaalle kuitenkin.

Oma vahva luontosuhteeni myös osaltaan varmasti vaikutti omaan kokemusmaailmaani tämän kirjan osalta. Lukujen välissä piti jopa tehdä muutama hiihtolenkki suolle, ihan vain kirjan ihastuttavan luontokuvailujen innoittamana, vaikka suomaisema onkin jokapäiväinen ulkoilukohteeni muutoinkin. Suo- ja turvemaat ovat minulle arkipäiväinen asia, lähiluontoani. Mutta näin ei ole ehkä kaikille, kirja ylistää ja nostaa esiin suon myös hänelle jolle tämä maaperä on tuntemattomampi.

Ihastut tähän kirjaan varmasti. Paras kirja mitä aikuisiällä olen lukenut, ja ainoa johon voisin heti tarttua uudelleen. Kirjaan uppoaa samalla tapaa kuin suohon, se imaisee kulkijansa tiukkaan otteeseen.

Suomaa, Maria Turtschaninoff.

Alkuperäisteos Arvejord, suomentaja Sirkka-Liisa Sjöblom.

Tammi 2022, 371 sivua.

~Villasukka~