Hellyys hehkui kuin lyhty, eikä hän eksynyt. Yhdessä myrskykin tuntui tyyntyvän. 

Ystävyys syveni.

Paula Nivukoski, Onnelliset aakkoset 2021. 

Minulla on muutama todella läheinen ystävä, ja sitten iso liuta elämäntilanne ja harrastusystäviä. Ystäviä yhtä kaikki, kaikkia heitä tarvitsen yhtälailla. Hassua, että tapaan paljon enemmän näitä jälkimmäisiä kuin läheisimpiä ystäviä. Korona on saanut meidät mökkiytymään ja itse ainakin huomaan, että ystävien kanssa yhteydenpito on jäänyt siinä missä kaikki muukin entinen tavallinen, eli kaikki kodin ulkopuolinen. Ryhtiliike olisi paikallaan.

Lapsuudenystäväni. Me tapasimme alakouluikäisinä kesäleirillä kiikussa. Me kysyimme ensimmäisenä toisiltamme lempiartisteja. Vastasit Vanessa Mae, nyt vastaisit että Johanna Kurkela, BEHM tai Kikattava kakkiainen.

Pitkäaikaisin ystäväni siis löytyi kesäleiriltä ja myöhemmin samalta luokalta yläkoulusta. Täydennetään lauseitamme katseella ja itsekeksimillämme lempinimillä ihmisille. Puheemme ja viestimme on hepreaa toisille. Välillä on hiljaiseloa, ruuhkavuodetkin sen jo tekevät. Tiedän kuitenkin, että hänellä on minulle pannullinen kahvia aina valmiina, sekä hän vastaa puhelimeen aina kun soitan ja kuuntelee vaikka vain itken tai nauran linjoilla.

Hullutteluystävä. Hän on valmiina aina kaikkeen, kun haluan kokeilla uutta ja minähän haluan (öö… lähes aina, taisi olla että tulitaide työpajalle en häntä saanut mukaan?).

Olemme kulkeneet ympäri Suomea ja osallistuneet jos mihin, väriestejuoksuun, aivan uppo-oudon kaupungin kaupunkisuunnistukseen, menneet yhdessä korkeanpaikankammoisina kiipeilypuistoon tärisemään, lentäneet helikopterilla ja vaikka mitä. Seuraavana aiomme valloittaa kelluntatankit yhdessä. Tosi ystävä on sellainen, joka hulluttelee yhdessä vaikka pelottaisi, ja siinä samalla kuuntelee sydämenasiat.

Neulootikko-joogiystävä. Minulla on myös eräs ystävä, jonka kanssa minulla on yhteisiä harrastuksia, hän lähtee joogaan kanssani ja kirjaston kirjavinkkaus iltoihin. Sama ystävä jakaa pyyteettä vinkkejä neuloosiini, tai ainakaan hän ei ole vielä osoittanut tympääntymisen merkkejä, kun kyselen ani varhain sunnuntaina kaarrokkeen kavennusvinkkejä.

Tosi ystävän tunnistaa siitä, että kun olet kaksi kuukautta neulonut villapaitaa ja saat sen vihdoin valmiiksi. Sovituksessa selviää, että kirjoneulekuvio on aivan liian tiukkaa käsialaa mennäkseen päälle. Minä olen purkamisvastainen ja olisin tyytynyt säilömään valmiin paidan kaapin perukoille. Pelkään purkamista, kuitenkaan en koskaan löydä niitä kaikkia kadonneita silmukoita, ja sitten tulee reikiä ja paljon. Mutta ystäväni purki koko paidan puolestani kainaloihin saakka ja löysi kaikki silmukat takaisin puikoille. Tosiystävyyttä, eikö? Ehken enää aiheuta niin isoa urakkaa ystäväparalle.

Sitten minulla on eri liikuntaharrastuksiin lenkkiystäviä, hiihto-ja uintiystäviä. Tammikuussa lenkille pyyntöjä sateli, niin että piti ottaa kalenteri käyttöön, aivan liikutuin. Onko maailmassa tosiaan näin monta ihmistä, jotka haluaa kanssani lenkille. Pandemia jumituksessa, sitä herääkin siihen että en ole aivan yksin, ainakaan lenkillä.

Lenkillä saa murheet kyytiä, vääryydet äänensä kuuluviin ja tossu vispaa toisen eteen huomaamatta. Nämä ystävät ovat tärkeitä, kun ei millään jaksaisi lähteä tuonne ulos kylmään, niin kyllä sinne tulee kiire kun ystävä pyytää. Minulla on myös teatteriystäviä, joululounas-ystävä, äitiystävä, veliystävä ja tätiystävä. On minulla myös yksi ystävä, jonka kanssa olemme aikoinaan perustaneet pop up-kahvilan ja jaamme työkaveruuden sekä leipomisvinkit yhdessä.

On minulla myös kadonneita ystäviä. Eräs lapsuuden aikainen kirjeenvaihtoystävä, jonka olen kadottanut muutama vuosi sitten. Olemme kirjoitelleet ihka oikeaa kirjepostia viime vuosiin saakka, kunnes en enää löydä häntä. En somesta, enkä mistään muualtakaan, tiedän hänen muuttaneen, mutta en enää tiedä asuuko hän kotimaassa vai ulkomailla. Hänet toivoisin vielä tavoittavani. Myös muutama opiskelukaveri on jäänyt muuttojen ja elämäntilanteiden vuoksi unholaan, mutta tiedän heidät kohdatessaan, että vastaanotto on sydämellinen jälleennäkeminen puolin ja toisin.

Oma lukunsa ovat työkaverit, niiden kanssahan sitä pyörii työpaikalla viikosta toiseen yli 40 tuntia, ja välillä vapaa-ajallakin täytyy vielä hoitaa asioita heidän kanssaan. Siinä he ovat lähellä ja auttavat. Tärkeitä siis hekin, välillä niitä tärkeimpiä. Entisistä työpaikoistakin ystäviä on jäänyt liuta, heidän kanssaan palataan sinne yhteiseen työmaailmaan ja heti tiedetään missä mennään ja toinen voi samaistua juttuun.

Sitten uusimpana minulla on someystäviä. Blogin kautta ja instagramin kautta on löytynyt monia ystäviä. Heitä en ole siis koskaan tavannutkaan, mutta silti he ovat tärkeitä ja läheisiä. Ilman somea ei olisi edes syntynyt mahtavaa Viisikko-lukupiiriämme. En olisi kuuna päivänä kuvitellut, että ystävystyisin jonkun kanssa sosiaalisessa mediassa, mutta miten rikasta myös sellainen ystävyys onkaan.

Kaikkien kanssa tausta on erilainen, monien kanssa jaamme erilaisia mielenkiinnonkohteita. Tämä on rikkaus, eihän kenenkään kannata raahata väkisin hiihtolenkille sitä rakasta ystävää, joka vihaa hiihtämistä ja talvea, koska sitä voi tehdä jonkun toisen hiihtohölmön kanssa. Ja sen toisen kanssa taas voi kierrellä kirppareita ja käydä elokuvissa. Kirjastontätikin on minun ystäväni. Ihanan pienen lähikirjaston väki tuntee asiakkaansa, tänään aamulla sain käteeni ennen töiden alkua kupin kuumaa kaakaota, kirjanmerkin ja vielä mustetahroja sormiini uunituoreesta Hesarista kirjastossa. Kirjastonhenkilökunta, jopa vinkkaa minulle lukemista ja monesti siellä odottaakin jotain joka minun pitäisi ehdottomasti lukea. Ja tähän ei tarvita edes ystävänpäivää, i love it!

Muistakaamme myös, että yksipuolinen yhteydenpito ruuhkavuosissa voi olla raskastakin sekä se, että moni voi olla vilkkaasta sosiaalisesta elämästään huolimatta kovin yksinäinen. Joka päivä on hyvä päivä kysyä kuulumisia, mutta erityisesti tänään siitä vielä muistuttaa kalenterikin.

Hyvää ystävänpäivää, olette tärkeitä, kiitos kun olette!