Mitä luin viimeksi? Kirjavinkit x 3

Kolme kirjavinkkiä, joista jokaisesta löytyy romantiikkaa.

Nicolas Barreau kirjoittaa rakkaustarinaa vanhanajan tyyliin, ilman älypuhelimia, tindereitä ja muita vaikeasti tavoiteltavia hömpsötyksiä kirjassa Pienten ihmeiden kahvila. Kirja sijoittuu kuitenkin nykyaikaan.

Tapahtumapaikkoina toimivat tietenkin romantiikan pääkaupungit Pariisi ja Venetsia. Matkakuumetta poteville on tässä tarjolla myös lääkettä vaivaan, tai no voihan kirja pahentaakkin sitä kuumetta.

Nelly on hiljainen, lentopelkoinen graduaan viimeistelevä nuori nainen. Hän on korviaan myöten rakastunut yliopiston professoriin, mutta luvassa on kyyneliä. Ssydänsuruissaan Nelly löytää isoäitinsä vanhan kirjan, jonka tapahtumat sijoittuvat Venetsiaan. Nelly päättää potea surunsa Venetsiassa ja pohtii onko isoäidin kirjan kansilehtien tekstillä tarina kerrottavana. Miten Nellyn oman sydämen käy?

Ihana, kepeä, vanha kunnon rakkaustarina ♥

Julkaisija; Tammi, 2020,267 sivua.

Sophie Kinsella ei nyt himoshoppaa, vaan on kirjoittanut ihan itsenäisen rakkaushömppä romaanin Sitä saa mitä antaa. 

Fixie työskenteleetyöskentele perheyrityksessä sekatavarakaupassa. Perhe on hänelle hyvin tärkeä, sekä myös kauppa. Fixien äidin lähdettyä pitkälle lomareissulle jää kaupan hoitovastuu Fixielle ja hänen sisaruksilleen.

Fixien nuoruuden ihastus ilmestyy kuvioihin ja pyörittää hänen päänsä pyörälle, sisko haluaa järjestää joogaa kaupalla ja raivata myytäviä muovirasioita edestä, veli järjestelee uusia diilejä kalliilla lounailla, Fixie saa kahvilassa katon niskaansa vesivahingossa ja samalla pelastaa tuntemattoman läppärin ja samalla alkaa velkakirja kierre, mitä ihmettä? Ota selvää ja lue ajatuksien karkottajana  taattua Kinsella hömppää.

Julkaisija; WSOY 2020, 406 sivua.

Kirsi Pehkosen Jylhäsalmen sydänkesä on neljäs osa sarjaa, joka  jatkaa maalaisromanttista sarjaa Jylhäsalmen maisemissa.

Serkukset Maiju ja Henna patistellaan kesäksi pistämään tyhjillään olleen suvun tilan Reunamäen paikat myynti kuntoon. Paikalla ei ole suvulle enää käyttöä ja tyttöjen äidit haluavat myydä talon maineen. Kesästä muodostuu maalaisidyllinen ja romansseja on myös ilmassa. Ja toinen tytöistä viihtyy yllättävän hyvin Reunamäellä kaupunkilaiseksi, suvun historia tuo myös tuulahduksen omista juurista tarinan keskelle.

Jylhäsalmi sarjassa on jotain samaa kuin Anneli Kivelän Katajamäessä. Jylhäsalmen edelliset osat ovat jääneet itselle hieman laimeiksi ja yksinkertaisiksi, mutta tällä kertaa historian havina kirjassa toi omanlaisensa säväyksen tähän tarinaan ja syvensi kirjan kepeyttä. Tykkäsin kirjasta paljon ja kirja jäi mieleen pitkäksi aikaa. Seuraavaa osaa odotellen siis. Tämän voi huoletta lukea ilman,että on lukenut sarjan muita osia.

Julkaisija; Karisto 2020, 263 sivua.

Mukavaa viikonloppua, ota joku kirja kainaloon ja istahda sohvalle! Mitäs sää oot lukenut viime aikoina?

Kulttuuri Rakkaus Kirjat

Syksyn dekkarikunkku tulee tässä

Christian Rönnbackan Ruska kirja jatkaa Hautalehto-dekkarisarjaa. Kirja on sarjan kahdeksas itsenäinen osa ja kirjan lopussa saadaan onneksi viitteitä jo seuraavastakin osasta Tulen aika.

Kirja yltää kotimaisten huippudekkareiden kärkeen Sipilän, Jokisen ja Mäen rinnalle, näiden kirjailijoiden kirjat ovat joka vuotiset täytyy lukea kirjat.

Tämän lukee meillä koko perhe ja kirja kiertää nopeasti äidiltä, anopille ja veljelle ja minulle. Siinäpä sitä onkin jo lukupiiriä kerrakseen ja kuka sen saakaan ensimmäisenä lukea. Dekkareiden jännitys pitää lukijan otteessaan, joten eihän se ole kuin yksi uneton yö kun kirja on luettu.

Tällä kertaa Hautalehto on lähdössä Ruskaretkelle ja siis lomalle ystävänsä Larsin kanssa Lappiin. Suunnitelmiin tulee pikku muutos, mutta Lapin reissu toteutuu kuitenkin, Antti saa toimia ikään kuin eräoppaana kiinalais miljardöörille. Muttamistä tulivat aseistetut palkkasoturit kullankaivuu paikalle? Kirja on täynnä nopeita käänteitä ja jänniä tilanteita. Enempää en voi paljastaa, tämä on niin hyvä että lue ihmeessä syksyn 2020 dekkarikunkku.

Julkaisija; Bazar 2020, 286 sivua.

Kulttuuri Kirjat