Väkeviä tarinoita elämästä

Kirjavinkkejä!

Marja Kangas kirjoittaa kirjassaan Miestä näkyvissä nelikymppisestä kaupunginteateterin näyttelijänä työskentelevästä Sirkusta, jonka aviomies haluaa yllättäen erota. Tämä järkyttää perinpohjin, onneksi tukena ovat ystävät vaihtoehtohoitoihin uskova hippi Alma ja räväkkä freelancer taiteilija Margaretha, äidillinen teatterinpuvustaja Ulla. Ero on Sirkun elämän loppu. Muumimukit on hyvä heittää seinään. Teattetillakin on menossa outo ”miesten proggis”.

Totuutta kaunistelematon erokertomus, alku oli lupaava, teatterikohtaukset meni välillä vähän yli hilseen, mutta loppua kihti parani. Kirjan luku oli hieman tahkeaa, mutta lopputulema silti kiinnosti.

Julkaisija; WSOY 2020, 352 sivua.

 

Erakot on joukko kertomuksia ihmisistä, jotka ovat omasta päätöksestään vetäytyneet yhteiskunnan ulkopuolelle elämään omavaraista elämää. Milla Peltosen tietokirja Erakot omintakeisten suomalaisten elämäntarinoita sopii mainiosti korona-ajan jälkeiseen elämään. Miksi vetäytyä elämään yksin? Ihania erilaisia elämäntarinoita, kattavia kuvauksia eri ikäisistä, eri lähtökohdista nykyerakoiksi päätyneiden suomalaisten väkeviä kertomuksia.

Julkaisija; Into 2020, 244 sivua.

Kommentit (2)
  1. Sain, oli kyllä hieman työläs. Erakot oli hyvin mielenkiintoinen.
    Minulla olisi yksi kirjavinkki tulossa just sulle, kun jos oikein luen blogisi välistä pidät dekkareista ja se olisikin vähän niinkuin dekkari tyyppinen tietokirja, siitä tulossa piakkoin lisää 😉

  2. Sait sitten kuitenkin loppuun luettua tuon Miestä näkyvissä 🙂
    Erakot kuulostaa mielenkiintoiselta, pitääpä pistää nimi korvantaakse.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *