Onnenvihko: jotta muistaisin kaikkein kauneimmat hetket

Kirjoitin päiväkirjaa joskus 14–18-vuotiaana, mutta lopetin sen osittain ajanpuutteen vuoksi ja osittain siksi, että kirjoitin enimmäkseen ahdistuksen ja surun vallassa. Etenkin 17-vuotiaana täyttämäni kierrevihko on jäätävää itsesäälissä ja murheellisuudessa kieriskelemistä.

Päiväkirja voi varmasti jollekin toimia kevyenä terapiana ja auttaa näkemään elämässä jotain logiikkaa, mutta musta ne merkinnät pahimmillaan jopa kasvattivat hajottavia tunteita, kun keskityin niin paljon negatiivisiin fiiliksiin. Siksi vältän myös kirjoittamasta tänne blogiin niistä kaikista kamalimmista tunteista, koska ne menevät usein nopeasti ohi, enkä halua että tänne kertyy jotain massiivisia avautumisia monen vuoden ajalta.

Perinteisen päiväkirjan sijaan oon alkanut kirjoittaa merkintöjä onnenvihkoon. Ostin muutama vuosi sitten tällaisen kauniin pienen muistikirjan ja mietin, millaisella tekstillä se kannattaisi täyttää. Päätin kirjoittaa kaikista onnellisista hetkistä. Tartun vihkoon silloin, kun oon täynnä poreilevaa iloa ja syvää riemua.

Tällaisten pienempien tai suurempien onnellisten muistojen kirjaamisesta on musta paljon hyötyä.

Epämiellyttävät tapahtumat muistetaan yksityiskohtaisemmin kuin miellyttävät. Monet ihanat hetket unohtuisivat, jos en kirjoittaisi niistä, tai ainakaan en voisi yhtä hyvin tavoittaa sitä onnentunnetta myöhemmin.

Onni juurtuu yhdessä hetkessä syvälle – ja seuraavassa se liukenee pois. Kun tulen kotiin vähän päissäni ja riisun vaatteet, syön paahtoleipää sängyssä ja kirjoitan lyhyesti siitä kaikesta mitä äsken tapahtui, voin viipyillä siinä hauraassa tilassa vielä hetken.

Kun tulee sellaisia aikoja jolloin tuntuu siltä, että mitään hyvää ei koskaan tapahdu ja kaikki on päivästä toiseen helvetillistä, onnenvihon lukeminen muistuttaa aina, että kyllä niitä kivojakin juttuja taas tulee, todennäköisesti pian.

Vihosta on tullut kiinnostava kooste kaikista niistä asioista, jotka ovat ilahduttaneet mua viimeisen neljän vuoden aikana. On hauskaa huomata samojen nimien (tiettyjen kavereiden) ja samankaltaisten tapahtumien (esim. sitsien, keikkojen ja pitkien lounaiden) toistuvan muistikirjan sivuilla. Tiedän aika hyvin, mikä tekee mut juuri nyt onnelliseksi.

Jaan muutaman otteen mun onnenvihosta:

Ja lauantai-iltana pyöräilin Eiranrantaan ja katselin auringonlaskua ja join valkkarin loppuun ja olin niin, niin onnellinen että itketti ja nauratti samaan aikaan, kehoa kihelmöi ihanasti ja tuntui että kelluin onnen aalloilla.

Mentiin eilen katsomaan ilotulitusta Hakaniemen sillalle ja näin kuinka raketit paukkuivat joka puolella mun ympärillä, Santahaminassa asti. Join skumppaa ja tunsin, miten kaikki ne ihmiset kannatteli mut vuodenvaihteen yli. Kohta lähden brunssille, paras mahdollinen alku vuodelle!

Huh, nyt oon onnellinen. Tulin just kotiin Sidewaysin tokasta päivästä ja rinnassa hakkaa ja pää pursuilee kaikesta.

Tänään oli rauhallista ja onnellista. Olin aamulla astangassa, sen jälkeen K:n kanssa Taidehallissa (David Hockney) ja kahvilla, kävin haudalla, soitin äidille ja menin vielä M:n kanssa teelle ja puhuttiin esim. Riikka Pulkkisesta ja rakkaudesta. Vaikka tässä päivässä oli melankolisuutta, nyt on tosi levännyt olo.

Olin vapaa, hauska, huoleton ja viehättävä, kaikki tuntui mahdolliselta ja ihanalta ja tunsin itseni rakastetuksi.

Halattiin äsken pitkään Liisankadun kulmassa, tunnen sen posken lämmön vieläkin.

* * *

Jos säkin aloitat onnenvihon kirjoittamisen, annan muutaman neuvon:

Kirjoita onnesta heti kun mahdollista. Seuraavana päivänä se ei tunnu enää samalta.

Kerro tunteistasi pidäkkeettömästi ja vailla itsekritiikkiä. Ne merkinnät joissa mun käsiala on sotkuista ja lauserakenteet mutkikkaita ja harkitsemattomia ovat musta kaikkein koskettavimpia, koska niitä ajatuksia kirjoittaessani en oo pidätellyt mitään.

Arvosta lyhyimpiäkin onnenvälähdyksiä ja niitäkin ilon tunteita joiden seassa on häivähdys jotain tummaa ja surullista.

Kirjoita vain silloin kun oikeasti tuntuu siltä. Jokapäiväinen kiitollisuuspäiväkirjakin voi olla ihan hyvä idea, mutta se on eri asia. Onnenvihko otetaan esille mielellään usein, mutta vain erityisinä hetkinä.

* * *

Onnenvihko ei tarkoita mulle sitä, että jättäisin ikävät tunteet käsittelemättä. Niistä ajatuksista voin yleensä puhua jollekin, joka ymmärtää, mutta onnellisuushehkutusta voi olla vaikeampi jakaa. Ei tunnu mielekkäältä puheenaiheelta kertoa, että olipa ihanaa olla toissapäivänä pilateksessa ja syödä sen jälkeen omenapiirakkaa.

Siksi kirjoitan onnesta aina kun sellaista on. Muistosta jää vihon sivuille ja mieleen jälki. Sen avulla voi myöhemmin tavoittaa sen, miltä tuntui se pitkä halaus, se poski, sen takin tuoksu joskus huhtikuussa.

<3 Maria

Voisit tykätä myös:

Osaanko olla kiitollinen ja täytyykö olla?

Älä mittaa määrää vaan vapautta

Hetki ennen kuin jotain tapahtuu

// Seuraa INSTAGRAMISSA / BLOGLOVINISSA //